Silta (vuoden 1959 elokuva)
| Silta | |
|---|---|
| Die Brücke | |
 |
|
| Ohjaaja | Bernhard Wicki |
| Käsikirjoittaja |
Bernhard Wicki Karl-Wilhelm Vivier |
| Perustuu | Manfred Gregorin romaaniin |
| Tuottaja |
Hermann Schwerin Jochen Schwerin |
| Säveltäjä | Hans-Martin Majewski |
| Kuvaaja | Gerd von Bonin |
| Leikkaaja | Carl Otto Bartning |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Länsi-Saksa |
| Ensi-ilta | 1959 |
| Kesto | 105 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | saksa |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Silta (saks. Die Brücke) on Bernhard Wickin vuonna 1959 ohjaama sodanvastainen länsisaksalainen elokuva. Elokuva perustuu 1958 ilmestyneeseen Manfred Gregorin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Kirja itse perustuu Gregorin omiin kokemuksiin sodasta, hänen palveltuaan länsirintamalla toisen maailmansodan lopulla Saksan puolella.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toinen maailmansota lähenee loppuaan, ja Hitler-Jugendista värvätään nuoria poikia armeijaan. Pieni saksalaiskylä saa tietää olevansa saksalaisjoukkojen vetäytymisreitin varrella. Kylän viereisen joen yli johtavaa siltaa käsketään puolustamaan seitsemän noin 16-vuotiasta poikaa. Alikersanttinsa paettua (joutui sotapoliisin ampumaksi) pojat näkevät kuinka haavoittuneet saksalaisjoukot ylittävät sillan. Nuorin pojista, Sigi, kuolee yhdysvaltalaislentokoneen tulittaessa siltaa konekiväärein. Sigi, jota muut kiusaavat hänen pelkonsa vuoksi, seisoo asennossa koneen lentäessä ohitse. Viimeisenä sillan ylittää saksalainen kenraali. Hän käskee poikia muodostamaan puolustusasemat, käskien taistelemaan viimeiseen hengenvetoon asti sanoen: ”Jokainen joka puolustaa yhtä neliömetriä, puolustaa Saksaa.” Yhdysvaltalaisjoukkojen saapuessa pojat käyvät puolustustaisteluun, tuhoten muun muassa kaksi M4 Sherman -panssarivaunua. Pojat kuitenkin kuolevat yksi kerrallaan, ja amerikkalaisten vetäydyttyä poikia on enää kolme jäljellä. Yksi heistä kuolee otettuaan laatikosta varmistamattoman panssarinyrkin, räjäyttäen itsensä ilmaan. Kaksi pojista saapuu sillalle, jossa pioneerit panostavat sitä räjäyttämistä varten. Pojista fanaattisin, Hans, joukon johtaja, ei kuitenkaan anna räjäyttää siltaa jonka vuoksi kaikki hänen ystävänsä ovat kuolleet. Hän yrittääkin ampua pioneerien johtajan. Lähtiessään pioneerit jättävät sillan ehjäksi, mutta ampuvat Hansin. Enää jäljelle siis jäi seitsemästä pojasta vain yksi.
Juuri ennen elokuvan lopputekstejä esiintyy kirjoitus: ”Tämä elokuva perustuu tositapahtumiin huhtikuun 27. päivänä 1945. Taistelu oli niin mitätön, ja hyödytön, ettei siitä ole mainintaa missään muualla.”
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Folker Bohnet | … | Hans Scholten |
| Fritz Wepper | … | Albert Mutz |
| Michael Hinz | … | Walter Forst |
| Frank Glaubrecht | … | Jürgen Borchert |
| Karl Michael Balzer | … | Karl Horber |
| Volker Lechtenbrink | … | Klaus Hager |
| Günther Hoffmann | … | Sigi Bernhard |
| Edith Schultze-Westrum | … | äiti Bernhard |
| Günter Pfitzmann | … | Unteroffizier Heilmann |
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Silta perustuu Manfred Dorfmeisterin romaaniin Die Brücke (suom. Silta, kirjoitettu salanimellä Manfred Gregor), joka julkaistiin vuonna 1958. Romaani perustuu fiktioituun tarinaan Gregorin omasta toiminnasta 16-vuotiaana osana natsi-Saksan Volkssturm-joukkoja Bad Tölzissä Baijerissa 1. toukouuta 1945 päivä Adolf Hitlerin itsemurhan jälkeen. Dorfmeisterin osasto puolusti siltaa, jonka yhdysvaltalaisen 36. jalkaväkidivisioonan etujoukot yrittivät ylittää. Volkssturm tuhosi yhden panssarivaunun, mutta kaksi heidän viidestä jäsenestään sai surmansa seuranneessa taistelussa. Muut pakenivat Bad Tölziin, jossa he kohtaavat sotilaspoliisin (Feldjäger). Pakenijat määrätään aseistamaan konekivääripisäkettä Tölzer Isarin sillalla. sotilaspoliisien lähdettyä Dorfmeister päättää karata takaisin kotiinsa. Kaksi muuta poikaa jäävät taistelemaan ja saavat surmansa. Saksa antutuu viikon tapahtumien jälkeen.[1]
Mustavalkoinen elokuva kuvattiin vuonna 1958 Florian-Geyer-Brücken -sillan tuntumassa vuonna 1958. Silta romutettiin vuonna 1991 ja korvattiin uudella vuonna 1995. Toinen kuvauspaikka oli Chamissa Baijerissa. Elokuvassa esiintyvät M24 Chaffee-panssarivaunut ovat kuormavaunuille rakennettuja puisia malleja, koska Länsi-Saksan armeijalla ei ollut vielä vuonna 1959 lainkaan panssarivaunuja kuvauksia varten.[1]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva sai ensi-iltansa Länsi-Saksassa 22. lokakuuta 1959. Elokuva sai viisi palkintoa Saksan elokuvapalkinto-elokuvajuhlilla, parhaan kansainvälisen elokuvan palkinnon Mar del Platan kansainvälisillä elokuvajuhlilla, Fipresci-palkinnon, ja Silver Spike-palkinnon Valladolidin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Elokuva oli myös ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globe -palkintoon ja parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon.[1]
Elokuvakriitikot ovat arvioineet elokuvaa pääasiassa positiivisesti.[1]
Uudelleenfilmatisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wolfgang Panzerin ohjaama uudelleenfilmatisoitu televisioelokuva julkaistiin vuonna 2008. Versiota on pidetty laajalti alkuperäistä huonompana.[1]