Beckerin piirikunta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Becker Minnesotan kartalla

Beckerin piirikunta sijaitsee Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltion länsiosassa. Vuonna 2000 siellä oli 32 540 asukasta[1]. Osa White Earthin intiaanireservaattia sijaitsee piirikunnan alueella. Piirikunta perustettiin 18. maaliskuuta 1858, ja se on saanut nimensä prikaatikenraali George Loomis Beckerin mukaan. Becker oli yksi kolmesta ensimmäisestä kongressiin valitusta Minnesotan tultua osavaltioksi, mutta koska Minnesotasta voitiin lähettää vain kaksi edustajaa valittiin Becker jäämään pois, mutta hänelle luvattiin, että hänen mukaansa nimetään piirikunta.

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 piirikunnan asukkaista eli 10 680 ei kuulunut mihinkään tuolloin tutkituista 236 uskonnollisesta yhteisöstä. Tähän lukuun sisältyvät eivät kuitenkaan ole välttämättä ateisteja ja osa saattaa kuulua sellaisiin uskonnollisiin yhteisöihin, jotka eivät esiintyneet tutkimuksessa. Toiseksi suurin ryhmä olivat niin sanotut päälinjan protestantit, joita oli 7 474. Katolisia oli 7 400, muodostaen kolmanneksi suurimman ryhmän. Evankelikaalisia protestantteja oli 6 732, muihin uskontoihin kuului 218 henkeä.[2]

Vuonna 2010 suurimmat uskonnolliset yhteisöt olivat katolinen kirkko 7 400 jäsenellä, Amerikan evankelisluterilainen kirkko (ELCA) 6 541 jäsenellä ja Missouri-synodi 3 066 jäsenellä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. State & County QuickFacts, Becker County, Minnesota quickfacts.census.gov. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
  2. a b County Membership Report: Becker County (Minnesota). Religious Traditions, 2010 Association of Religion Data Archives (ARDA). Viitattu 23.7.2019.
Tämä Yhdysvaltoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.