Bardinponi
| Bardinponi | |
|---|---|
 |
|
| Tyyppi: | poni |
| Alkuperä ja nimet | |
| Alkuperämaa: |
 Italia |
| Kantakirja perustettu: | 1997 |
| Muita nimityksiä: | bardianponi[1], bardigiano |
| Esiintyminen ja käyttö | |
| Käyttötarkoitus: | ratsu, kevyt työponi |
| Globaali esiintyminen: | n. 3400 v. 2001 |
| Ominaisuudet | |
| Korkeus: | 133-145 cm |
| Paino: | 450-550 kg |
| Värit: | ruunikko |
Bardinponi tai bardigiano on italialainen ponirotu.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bardinponi on yleisvaikutelmaltaan vankka ja suhteellisen pieni poni. Se on sopeutunut vuoristoisen ympäristön hankalaan maastoon ja ankaraan ilmastoon, ollen sitkeä, ketterä ja varmajalkainen.[2][3][4]
Säkäkorkeudeltaan poni on 133-145 cm, paino on 450-550 kg.[2][5]
Bardinponin pää on kevyt ja ponimainen, profiili on aavistuksen kovera. Silmät ovat suuret ja eloisat. Kaula on lihaksikas ja vahva, mieluiten kaareva. Rintakehä on leveä ja lihaksikas. Lavat ovat melko pystyt. Selkä on keskimittainen ja suora, runko pyöreä, takaosa on pyöreä ja lihaksikas. Jalat ovat lyhyet ja suhteellisen ohuet, mutta vahvat. Kaviot ovat suuret ja kovat. Jouhet ovat paksut.[1][2][4][5]
Väriltään bardinponi on ruunikko, sävy vaihtelee vaaleasta hyvinkin tummaan. Merkeistä sallitaan pieni tähti ja vuohissukat.[2]
Luonteeltaan bardinponin kuvaillaan olevan rauhallinen, ystävällinen ja oppivainen. Vuoristossa poneista on kehittynyt sopeutuvaisia ja vähällä toimeen tulevia.[3][6]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bardinponi on kotoisin Italiasta, Apenniinien vuoriston pohjoisosista. Rotu on nimetty Parman maakunnassa sijaitsevan Bardin vuoristokylän mukaan. Kylässä kiinnostus rotuun oli suuri perinteiden takia ja lisäksi niitä kasvatettiin kylän alueella eniten.[3][5]
Roomalaisten sanotaan tuoneen hevosia Italian alueelle Espanjasta, Iranista ja Noricumista ja bardinponi on mahdollisesti kehittynyt näistä. Bardinponin esi-isät ovat saattaneet saapua alueelle myös germaanisten sotilaiden mukana Gallia Belgicasta Länsi-Rooman valtakunnan sorruttua. Hevoset elivät ja lisääntyivät alueella vuosikymmeniä muodostuen vähitellen homogeeniseksi tyypiksi, joka sopi hyvin kevyeksi kuormajuhdaksi ja työponiksi.[2][4]
Maailmansotien aikaan, ainakin vuodesta 1925 vuoteen 1945, Italian armeija käytti bardinponitammoja tuottamaan vankkoja muuleja käyttöönsä. Tämä pienensi ponien määrää, kun ponivarsoja ei syntynyt enää yhtä paljon. Toisen maailmansodan lopussa alueelle tuotiin useita eri rotuisia oreja, muun muassa haflingereita, jotka risteytyivät bardinponiin. Tämän takia jotkin rodun alkuperäisistä piirteistä katosi.[2][4][5][7]
Vuonna 1972 päätettiin palauttaa vanhantyyppinen bardinponi. Sopivia poneja jalostuksen aloittamiseen löytyi vuoristoista, joissa paikalliset maanviljelijät olivat säilyttäneet alkuperäisen tyypin. Bardinponeja oli jäljellä vain vähän, 1974 Parman ja Piacenzan alueella arvioitiin olevan 5 oria ja 94 tammaa.[2][5]
Rodun kantakirja perustettiin 1977. 1977–1993 bardinponeja kasvatettiin lähinnä lihaksi. Kuitenkin 1993 muun muassa rodun määrän vähentymisen ja lihan alhaisen tuoton takia päätettiin vaihtaa rodun jalostuksen tavoitteita, jotta sen käyttöä ja siten suosiota saataisiin kasvatettua. Rotua lähdettiin kasvattamaan ratsuksi ja kevyeksi työponiksi, lihantuotanto jätettiin toissijaiseksi käyttötarkoitukseksi.[5]
Nykyään bardinponeja kasvatetaan lähinnä Pohjois-Italiassa, vuonna 2001 eniten poneja oli Emilia Romagnassa (1465 kpl), Liguriassa (635 kpl) ja Toscanassa (113 kpl). Yhteensä poneja oli Italiassa samana vuonna arviolta 3400, joista 2380 oli rekisteröityjä. Rekisteröidyistä 1522 oli tammoja, 105 oreja ja 769 varsoja. Laumoja oli yhteensä 666. Lisäksi Italian ulkopuolella bardinponeja oli muutamia Saksassa (35 kpl), Unkarissa (2 kpl) ja Sveitsissä (2 kpl). Kanta on kasvava.[5]
Jalostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleensä bardinponit saavat lisääntyä vapaasti vuoristolaitumilla, joilla ne viettävät 8–9 kuukautta vuodesta, tallissa ne pidetään vain talvet. Rodun ratsastusominaisuuksien parantamiseksi sen korkeutta pyritään kasvattamaan jalostusvalinnan avulla. Pienen populaatiokoon takia sisäsiittoisuus on uhka rodulle.[2][3][5]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bardinponeja on käytetty alun perin maatiloilla työponina, kuormajuhtana ja ratsuna. Nykyään rotua käytetään muun muassa työponina, yleisratsuna, vaellusratsuna, hevosterapiassa ja turistikäytössä. Luonteensa ja kokonsa ansiosta se sopii myös hyvin lasten poniksi. Lisäksi rotua kasvatetaan jonkin verran lihaksi.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Tähkämö, S.: Bardianponi Hevosmaailma.net. Viitattu 15.5.2020.
- ↑ a b c d e f g h i Bonnie Hendricks: International Encyclopedia of Horse Breeds, s. 65–67. University of Oklahoma Press, 2007. ISBN 978-0-8061-3884-8. (englanniksi)
- ↑ a b c d Christa Lesté-Lasserre: Saving the Bardigiano Horse The Horse. 28.12.2018. Viitattu 15.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Elwyn Hartley Edwards: The Horse Encyclopedia, s. 295. Dorling Kindersley Ltd, 2016. ISBN 9780241281420. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 15.5.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h M. Fioretti, A.L. Catalano, A. Rosati, F. Martuzzi: Bardigiano horse selection: a genetic global index for linear type traits. Conservation genetics of endangered horse breeds, 6.9.2004, nro 116, s. 147-154. Wageningen Academic Publishers. doi:10.3920/978-90-8686-546-8. ISSN 0071-2477. Googlen teoshaussa. Viitattu 15.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Cavallo bardigiano Ministero delle politiche agricole alimentari e forestali. Viitattu 15.5.2020. (italiaksi)
- ↑ Valerie Porter, Lawrence Alderson, Stephen J.G. Hall, D. Phillip Sponenberg: Mason’s World Encyclopedia of Livestock Breeds and Breeding, s. 442. CABI, 2016. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 15.5.2020). (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bardinponi Wikimedia Commonsissa
