Barbara Celjeläinen

Yksityiskohta kuvasta, joka esittää Barbaraa puolisonsa rinnalla Konstanzin kirkolliskokouksessa

Barbara Celjeläinen (unk. Cillei Borbála, saks. Barbara von Cilli tai Cilly, slov. ja kroat. Barbara Celjska); (n. 1392/1394 – 11. heinäkuuta 1445 Mělník, Böömi) oli Sigismund Luxemburgilaisen puolisona Saksan, Unkarin ja Böömin kuningatar sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna.

Suku, perhe ja avioliitto

Barbara oli syntyisin nykyisen Itävallan Steiermarkin ja nykyisen Slovenian alueilla hallinneesta Celjen kreivien suvusta. Unkarin kuningaskunnan alueella suku sai jalansijaa kuningatar Marian aikaan, jolloin se sai haltuunsa maita nykyisen Zagrebin tienoilta. Barbaran isä, Celjen kreivi Herman II (1360-luku –1435), osasi taitavasti käyttää suhteitaan ja vahvistaa sukunsa vaikutusvaltaa tekemällä palveluksia sekä Habsburgeille että kuningas Sigismund Luxemburgilaiselle. Tämän ansiosta Celjen kreivit lopulta, hieman Hermanin kuoleman jälkeen, ylennettiin keisarikunnan valtakunnanruhtinaiden joukkoon. Hermanilla ja hänen puolisollaan, kreivitär Anna von Schaunbergillä oli kuusi lasta, joista Barbara oli nuorin tytär.

Vuonna 1405 Barbarasta tuli kuningas Sigismund Luxemburgilaisen toinen puoliso. Sigismund oli noussut Unkarin ja Böömin valtaistuimelle naimalla kuningatar Marian, kuningas Ludvig I:n perillisen, mutta nuori Maria oli kuollut keskenmenoon 1395, eikä avioliitosta ollut jäänyt perillistä. Sigismundin valta oli siten heikoissa kantimissa, ja valtakunnan ylimykset haastoivat sitä, niin että lopulta Sigismund joutui muutamien kapinallisten mahtimiesten vangiksi ja pääsi vapaaksi vuonna 1401 vasta Celjen kreivi Herman II:n avulla. Näin Herman nousi Sigismundin suosioon ja järjesti tyttärensä tämän puolisoksi. Kiistojen ja skandaalien koettelema avioliitto kesti Sigismundin kuolemaan saakka, ja siitä syntyi 7. lokakuuta 1409 tytär, Elisabet Luxemburgilainen (1409–1442), josta tuli Albrekt II:n kuningatarpuoliso ja Unkarin kuningatar sekä kanssahallitsija omalla oikeudellaan.

Barbaran ja Sigismundin avioliittoa rasittivat uskottomuusepäilyt. Barbaran miessuhteista kerrottiin hurjia tarinoita, joiden taustalla tosin saattoi osaksi olla vain poliittisten vihollisten panettelu. Vuonna 1419 Sigismund saatuaan kuulla huhuja Barbaran aviorikoksesta lähetti vaimonsa ja Elisabet-tyttärensä kauas pääkaupungista Nagyváradiin, missä he joutuivat elämään köyhissä ja niukoissa oloissa. Tilanne ratkesi vasta muutaman kuukauden kuluttua, paljolti pienen Elisabetin ansiosta, joka oli isälleen hyvin läheinen. (Barbaran rakastajaksi epäiltiin huhujen mukaan Riian arkkipiispaa Johannes Wallenrodea, joka oleskeli Unkarin hovissa Saksalaisen ritarikunnan lähettiläänä.) Vastapainona kertomuksille Barbaran ja Sigismundin avioliiton ongelmista on todettava, että Sigismund mitä ilmeisimmin luotti vaimoonsa poliittisissa ja hallintoasioissa ja uskoi tälle vastuullisia tehtäviä. 1420-luvulla Sigismund matkusteli paljon, usein Barbara seuranaan, ja puolisoiden suhde vaikutti sopusointuiselta.

Unkarin, Saksan ja Böömin kuningattarena

Unkarin kuningattarena Barbara osallistui alusta alkaen Sigismundin hallintoon ja toimi useaan otteeseen miehensä käskynhaltijana Unkarissa, missä Sigismundin valta nojasi voimakkaasti paikalliseen suuraatelistoon. Hän oli hyvissä väleissä monien vaikutusvaltaisten Saksan ruhtinaiden kanssa, mistä Sigismundille oli hyötyä muun muassa Konstanzin kirkolliskokouksen aikaan, ja vuonna 1414 hänet Sigismundin rinnalla kruunattiin Saksan kuningattareksi. Myös Sigismundin Puolan-politiikkaan Barbaralla oli merkittävä vaikutus.

Böömin hussilaisten protestanttien kanssa Barbara oli huonoissa väleissä, mutta 1430-luvulla Böömin tilanne alkoi rauhoittua muun muassa ns. kompaktaattien eli Baselin kirkolliskokouksen ja maltillisempien protestanttien välillä solmittujen sopimusten myötä. Vuonna 1437 Barbara kruunattiin Böömin kuningattareksi, ja hänestä tuli myös Böömissä miehensä käskynhaltija.

Viimeiset vuodet, kuolema ja jälkimaine

Sigismundin elämän lähestyessä loppuaan ja Barbaran isän kuoltua puolisoiden välit kiristyivät. Ennen kuolemaansa Sigismundin kerrotaan vangituttaneen Barbaran, ettei tämä vehkeilisi tyttärensä Elisabetin ja tämän puolison Albrekt II:n vahingoksi. Toisen lähteen mukaan Barbaran vangitsi Albrekt itse, jonka kanssa Barbara oli huonoissa väleissä. Barbara pakeni Puolaan, missä hänen painostuksestaan Puolan kuninkaan nuorempi veli Kasimir yritettiin asettaa Böömin vastakuninkaaksi Albrektin tilalle. Albrektin kuoltua 1441 Barbara palasi Böömiin ja vietti viimeiset vuotensa Mělníkin linnassa.

Barbara Celjeläistä on myöhemmässä historiankirjoituksessa pitkään kuvattu hyvin negatiivisessa valossa, häikäilemättömänä, vallanhimoisena ja siveettömänä naisena. Tämä johtuu osaksi siitä, että Itävallan ja Unkarin historiaa kirjoitettiin myöhempinä vuosisatoina Habsburg-suvun sekä Unkarin myöhempien hallitsijoiden näkökulmasta. Erityisesti Barbaran ja koko Celjen kreivien suvun jälkimainetta mustasi Barbaran veljenpojan, kreivi Ulrich II:n väkivaltainen konflikti Unkarin historiaan suurena sankarina jääneen János Hunyadin ja hänen poikiensa kanssa.