Balthasar Russowin Liivinmaan kronikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liivinmaan kronikka: 1584
Chronica der Provinz Lyfflandt
Liivinmaan kronikan kansilehti.
Liivinmaan kronikan kansilehti.
Alkuperäisteos
Kirjailija Balthasar Russow
Kieli keskialasaksa
Genre kronikka
Julkaistu 1578 (laajennettuna 1584)
Sivumäärä 422 (laajennettu laitos 542)
Suomennos
Suomentaja Timo Reko
Kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Julkaistu 2004
ISBN 951-746-652-8
Sarja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 1006
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Liivinmaan kronikka (Chronica der prouintz Lyfflandt) on virolaisen papin Balthasar Russowin laatima kronikka, joka kuvaa Viron historian tapahtumia 1100-luvulta 1500-luvulle. Russow julkaisi teoksen ensimmäisen kerran vuonna 1578 ja lopulliseen laajuuteensa täydennettynä vuonna 1584. Teoksen alkukieli on keskialasaksa. Siitä on kaksi vironnosta: varhaisempi Kaarel Leetbergin käännös on 1920-luvun alusta, ja Dagmar ja Hermann Stockin käännös ilmestyi 1967. Vaikka kronikkaa ei alun perin kirjoitettu viroksi, se luetaan vironkielisen kirjallisuuden perusteoksiin.[1] Kirjasta on ilmestynyt suomennos vuonna 2004 nimellä Liivinmaan kronikka: 1584.[2]

Kronikan sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kronikka kattaa Russowin mukaan noin 400 vuotta, vuodesta 1158 vuoteen 1583. Kronikka alkaa kristinuskon tulosta Liivinmaalle ja kertoo sen jälkeen Liivinmaan valloitusta seuranneesta piispan ja Saksalaisen ritarikunnan eripurasta. Vuonna 1500 saksalaiset saivat voiton venäläisistä, mikä merkitsi lähes puolen vuosisadan mittaista rauhan ja kukoistuksen aikaa Liivinmaalla. Rauha päättyi vuonna 1558, jolloin alkoi 25 vuotta kestänyt Liivinmaan sota. Vuonna 1560 ritarikunta kärsi tappion venäläisille Ernesissä, mikä johti ritarikuntavaltion luhistumiseen ja Liivinmaan alueiden päätymiseen Venäjälle, Puolalle, Tanskalle ja Ruotsille. Kronikka päättyy vuonna 1583 solmittuun rauhaan.[3]

Russow yhdistelee teoksessaan luettelomaista ja laajempaa kerrontaa. Laajempaa kerrontaa on etenkin Russowin omakohtaisista kokemuksista kertovissa kohdissa. Kronikan kieli oli yksinkertaista ja sitä pystyi lukemaan suhteellisen vaivattomasti. Kronikka oli alun perin kirjoitettu keskialasaksalla, josta yritettiin aikoinaan tehdä Baltian yleiskieltä. Kronikan kirjoitusaikaan se oli kuitenkin jo korvautumassa Baltiassa paremmin ymmärretyllä yläsaksalla.[3]

Teoksen syntyvaiheet ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Balthasar Russow toimi Tallinnan Pyhän Hengen seurakunnan pappina vuosina 1566–1600 ja kirjoitti kronikan tuona aikana. Tallinnan kaupunginraadin pöytäkirjoista selviää, että Russow teki kronikkaansa kaupunginraadin tietäen. Kaupunginraadilla oli tarve selittää Ruotsin puolelle siirtyminen Baltian valtatyhjiössä. Russowin itsensä mukaan hän kirjoitti kronikkansa, jotta kristinuskon tulo saksalaisten mukana ei unohtuisi ja tulevatkin polvet tietäisivät, miksi Tallinna asettui Ruotsin puolelle.[3]

Russow pohjasi kronikkansa pääasiassa omiin havaintoihinsa, mutta myös muita lähteitä oli käytössä[4]. Russow ei luettele lähteitään, mutta niitä on jäljitetty vertailemalla käytettyjä sanamuotoja, luetteloita, rakenneyhtäläisyyksiä ja Russowin suoraan lainaamia virkkeitä. Lähteenä käytettiin ainakin Nuorempaa suurmestarikronikkaa ja Vanhempaa Liivinmaan runokronikkaa. Etenkin suurmestarikronikasta on lainattu kohtia sanasta sanaan. Muina lähteinä olivat toimineet myös erilaiset historialliset ja maantieteelliset teokset, kuten esimerkiksi Christianus Bomhoowerin Eine Schonne Lystorie ja Matthäus de Miechowin Sarmatis Monesti. Tiettävästi Russow käytti myös joitakin pelkästään käsikirjoituksina levinneitä teoksia ja muita alkuperäislähteitä.[3]

Kronikan ensimmäinen painos ilmestyi Rostockissa August Ferherin kirjapainosta vuonna 1578. Painoksessa oli yhteensä 422 sivua. Kirja myi varsin hyvin, sillä Saksassa oltiin kiinnostuneita Venäjän sodan tuoreista uutisista ja tapahtuneista kauheuksista.[3] Varsinkin Pohjois-Saksassa saatiin ensimmäistä kertaa tietää Liivinmaan tapahtumista kirjan avulla[5]. Kirjasta ilmestyikin toinen painos jo samana vuonna.[6] Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1584 ilmestyi korjailtu painos, johon Russowin mukaan oli lisätty asioita, jotka unohtuivat edellisestä painoksesta tai jotka eivät vielä silloin olleet hänen tiedossaan. Tämä versio oli 542 sivua pitkä. Siitä oli pyritty myös tekemään tietokirjamaisempi, sillä siitä oli poistettu ensimmäisen painoksen lopussa olleet Russowin pohdiskelut talonpoikien asemasta.[3]

Russowin kirja sai pääasiassa hyvän vastaanoton, mutta hänen Baltian ylimystöä kohtaan suunnattu arvostelunsa poiki myös vihamiehiä. Heistä merkittävimmät olivat Elert Kruse, Heinrich von Tiesenhausen ja Tönnis Maydell, jotka kaikki kuuluivat Russowin arvostelemaan ryhmään. Kruse ja von Tiesenhausen kirjoittivat molemmat vastateoksen Russowin kronikalle, mutta ne julkaistiin vasta vuonna 1816. Tönnis Maydelliltä on säilynyt Russowille osoitettu kirje, jossa hän haukkuu Russowia "paksupäiseksi talonpoikaistolloksi".[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jaan Kross: Uppiniskaisuuden kronikka (WSOY, 2003) s.1233.
  2. Fennica: Suomen kansallisbibliografia fennica.linneanet.fi. Viitattu 3.6.2010.
  3. a b c d e f g Balthasar Russow: Liivinmaan kronikka. Suomentanut Timo Reko. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-652-8.
  4. Mikko Piippo: Keskiajan historiankirjoitusta uusina suomennoksina Historiallinen Yhdistys. Viitattu 1.6.2010.
  5. Hanna Samola: Mehis Heinsaar Tuglas-seura. Viitattu 2.3.2018. (sisältää linkit teksteihin)
  6. Tanel Mazur: Russowi kroonika müügis 50 tuhandega Eesti Päevaleht. 16.4.2005. Viitattu 1.6.2010. (viroksi)