Azolla event
Azolla event ("limaskasaniaistapahtuma") on noin 49 miljoonan vuoden taakse eoseenille sijoittuva teoreettinen ilmastollinen tapahtuma. Pohjoisen jäämeren merenpohjan porauksissa on löydetty eoseenin aikana muodostuneita runsaasti limaskasaniaisia (Azolla) sisältäviä fossiilikerrostumia. Eoseenilla ilmasto alkoi jäähtyä epookin lämpimän alun jälkeen. Azolla event -teoria tarjoaa näille fossiiliesiintymille ja ilmaston samanaikaiselle jäähtymiselle selityksen esittämällä jäämeren pinnalla eläneiden laajojen saniaiskasvustojen aiheuttaneen ilmaston viilenemisen poistamalla ilmakehästä suuria määriä hiilidioksidia.[1][2]
Eoseenin Pohjoinen jäämeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eoseenin alkuvaiheissa noin 55–45 miljoonaa vuotta sitten ilmasto oli maailmanlaajuisesti paljon nykyistä lämpimämpi. Nykyisen Pohjoisen jäämeren alueella vallitsi lämmin subtrooppinen ilmasto. Tutkijoiden kehittämien paleoklimaattisten mallien mukaan lämmin ilmasto olisi tuonut pohjoisille napa-alueille erittäin runsaita sateita. Eoseenillä mantereet olivat mannerliikuntojen vuoksi asettuneet eri tavalla kuin nykyisin. Pohjoisen jäämeren allas sijaitsi Pohjoisnavan ympärillä kuten nykyäänkin, mutta mantereet ympäröivät sitä tiiviimmin ja patosivat jäämeren pitkälti eristyksiin muista meristä.[1][3]
Pohjoisella jäämerellä tehdyissä merenpohjan porauksissa saaduissa näytteissä on runsaasti limaskasaniaisten fossiilijäännöksiä. Limaskasaniaiset (Azolla) ovat makeassa vedessä eläviä veden pinnalla kelluvia vesikasveja. Näiden fossiilien ja mannerliikuntomallien sekä ilmastomallien perusteella on esitetty nykyisen Pohjoisen jäämeren altaan olleen eoseenilla ainakin pintavesistään makeavetinen järvi.[1][2]
Teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maapallon ilmasto alkoi jäähtyä eoseenilla paleoseenin-eoseenin lämpöhuipun jälkeen, ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus laski eoseenin kuluessa 2 500–3 500 ppm:stä alle 1 000 ppm:än. Samaan aikaan Pohjoisen jäämeren pohjaan kerrostui noin miljoonan vuoden ajanjakson aikana tuhansia kerroksia pohjaan vajonneita limaskasaniaisia.[1][2]
Teoria esittää eoseenin aikaisen eristyneen Pohjoisen jäämeren vesien olleen samaan tapaan kerrostuneita kuin nykyisessä Mustassameressä, jolloin pohjavedet olisivat olleet pitkälti hapettomia. Siten jäämeren pinnalla laajoina kasvustoina esiintyneet limaskasaniaiset olisivat kuolleessaan vajonneet pohjaan ja hapettomissa oloissa säilyneet maatumatta. Tällöin saniaisten sisältämä hiilidioksidi ei olisi palautunut ilmakehään, vaan varastoitunut jäämeren pohjan fossiilisiin saniaiskerroksiin. Satojen tuhansien vuosien kuluessa laajat limaskasaniaiskasvustot olisivat upotessaan siirtäneet tarpeeksi hiilidioksidia meren pohjaan heikentääkseen ilmakehän kasvihuoneilmiötä ja käynnistääkseen jääkausiin johtaneen ilmaston jäähtymisen.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Brinkhuis, H., Schouten, S., Collinson, M. et al.: Episodic fresh surface waters in the Eocene Arctic Ocean. Nature, 2006, 441. vsk, s. 606–609. Nature Research. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Bujak, Jonathan & Bujak, Alexandra: Arctic Azolla. An event that changed the world, and may again. Geoscientist, 2014, 24. vsk, s. 10–15. The Geological Society. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Jäämeri oli muinoin lämmin Yle Uutiset. 7.9.2004. Viitattu 14.10.2020.