Limaskasaniaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Limaskasaniaiset
Nyppylimaskasaniainen (Azolla filiculoides)
Nyppylimaskasaniainen (Azolla filiculoides)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Luokka: Polypodiopsida
Lahko: Salviniales
Heimo: Kellussaniaiskasvit Salviniaceae
Suku: Limaskasaniaiset Azolla
Lam., 1783
Synonyymit
  • Rhizosperma
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Limaskasaniaiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Limaskasaniaiset Commonsissa

Limaskasaniaiset (Azolla) on kellussaniaskasveihin kuuluva saniaisten suku. Limaskasaniaiset ovat pieniä veden pinnalla kelluvia vesikasveja.[1][2] Ne ovat suvulliselta lisääntymiseltään erilaisitiöisiä, mutta lisääntyvät suotuisissa olosuhteissa nopeiten kasvullisesti jakautumalla. Suvun saniaisilla on symbioottisia syanobakteereja, jotka sitovat ilmasta typpeä, mikä mahdollistaa nopean lisääntymisen myös vähätyppisessä vedessä.[3]

Vanhimmat limaskasaniaisten fossiilit ovat peräisin myöhäisliitukaudelta.[4] Erään teorian mukaan suuret limaskasaniaiskasvustot aiheuttivat ilmaston äkillisen viilenemisen eoseenilla varastoimalla suuria määriä hiilidioksidia merenpohjaan.[5]

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Limaskasaniaiset ovat hyvin pieniä kelluvia vesikasveja. Lyhyet ja ohuet varret kohoavat enintään viisi senttimetriä vedenpinnan yläpuolelle. Ruodittomat lehdet ovat vuorottain kahdessa rivissä. Lehdet jakautuvat veden pinnalla kelluvaan ylempään puikeaan tai pitkänpyöreään lehtivihreälliseen liuskaan ja veden alle jäävään alempaan kalvomaiseen lehtivihreättömään liuskaan. Yhdestä isoitiöpesäkkeestä ja useista pikkuitiöpesäkkeistä koostuvat sporokarpit sijaitsevat pareittain tai nelittäin varren sivuhaarojen tyvellä. Sekä kasvien lehtien onteloissa että itiöpesäkkeiden joukossa kasvaa symbioottisten syanobakteerien yhdyskuntia.[1]

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Limaskasaniaisiin kuuluu seitsemän nykyisin elävää lajia.[1][6]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvusto peittää Canning-jokea Länsi-Australiassa.

Limaskasaniaiset ovat suvulliselta lisääntymiseltään erilaisitiöisiä.[1] Yleensä ne kuitenkin lisääntyvät kasvullisesti. Saavutettuaan tietyn koon kasvin varren haara irtoaa, jolloin siitä tulee uuden kasviyksilön varsi. Jakautuvien limaskasaniaisten biomassa kaksinkertaistuu kolmesta kymmeneen päivän välein kasvuympäristöstä riippuen.[3]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Limaskasaniaisia kasvaa kaikkialla maailmassa lauhkealta trooppiselle vyöhykkeelle.[1] Limaskasaniaiset kasvavat parhaiten kelluessaan vapaasti vedessä, mutta voivat elää myös märällä maalla. Ne kuolevat joutuessaan kuivalle maalle. Useimpien limaskasaniaisten ihanteellinen kasvulämpötila on noin 25 celsiusastetta.[3]

Limaskasaniaisilla on symbioottisia syanobakteereja. Anabaena azollae -lajin syanobakteerit auttavat saniaisia sitomalla typpeä ilmasta.[3]

Hyötykäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Limaskasaniaisia käytetään kotieläinten rehuna. Niiden 19–30 prosentin proteiinipitoisuus on suhteellisen korkea vihreäksi rehukasviksi. Limaskasaniaisia käytetään typpipitoisuutensa vuoksi myös lannoitteena.[3]

Paleontologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat limaskasaniaisten fossiilit ovat peräisin myöhäisliitukaudelta, aikana jolloin ne erosivat niiden lähimmistä elävistä sukulaisista, kellusaniaisista. Esihistoriallisina aikoina limaskasaniaiset olivat levinneet laajalle alueelle, ja niiden fossiileja on löydetty myös hyvin korkeilta leveysasteilta. Suvusta tunnetaan yli 50 fossiilista lajia, joista suurin osa on kuvattu pelkästään itiöiden perusteella. Vain 11 lajista on löydetty itiöpolven varsia, juuria tai lehtiä.[4]

Paleoklimatologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fossiilisia limaskasaniaisia on löydetty Pohjoisen jäämeren merenpohjan sedimenttikerroksista. Osittain näiden fossiilien perusteella on esitetty Pohjoisen jäämeren olleen eoseenilla ainakin joiltakin osin makeavetinen.[5]

Erään teorian mukaan limaskasaniaisilla olisi ollut huomattava rooli ilmaston jäähtymisessä eoseenin lämpöhuipun jälkeen. Teorian mukaan Pohjoisen jäämeren pinnalla suurina lauttoina kasvaneet saniaiset varastoivat sisältämänsä hiilidioksidin vajotessaan kuolleina merenpohjaan, jonka hapettomissa oloissa saniaiset fossilisoituivat maatumisen sijaan. Tällöin merenpohjaan olisi saniaisten mukana varastoitunut eoseenin aikana huomattava määrä ilmakehän hiilidioksidia, mikä olisi käynnistänyt ilmaston kylmenemisen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Azolla in Flora of China Flora of China. Viitattu 12.2.2021. (englanniksi)
  2. Limaskasaniaiset – Azolla Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 12.2.2021.
  3. a b c d e ”Floating aquatic macrophytes – Azolla”, Use Of Algae And Aquatic Macrophytes As Feed In Small-Scale Aquaculture. A Review: FAO Fisheries And Aquaculture Technical Paper No. 531. Rooma: Food and Agriculture Organization of the United Nations, 2010. ISBN 978-92-5-106420-7. Luku PDF-muodossa (viitattu 12.2.2021). (englanniksi)
  4. a b Hermsen, Elizabeth J. et al.: Azolla Sporophytes and Spores from the Late Cretaceous and Paleocene of Patagonia, Argentina. International Journal of Plant Sciences, 19.07.2019, 180. vsk, nro 7, s. 737–754. The University of Chicago Press. doi:10.1086/704377. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.2.2021. (englanniksi)
  5. a b c Wallius, Anniina: Jäämeren menneisyys yllätti tutkijat: Jäämeri on ollut kahdesti iso kulhollinen makeaa vettä Yle Uutiset. 10.2.2021. Viitattu 12.2.2021.
  6. Azolla Lam. World Flora Online. Viitattu 12.2.2021. (englanniksi)
  7. Nyppylimaskasaniainen – Azolla filiculoides Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 12.2.2021.