Avoin työttömyyskassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Avoin työttömyyskassa A-kassa

Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa aloitti toimintansa 1. tammikuuta 2022, kun Teollisuuden työttömyyskassa, Rakennusalan työttömyyskassa ja Työttömyyskassa Finka yhdistyivät.

Avoimessa työttömyyskassassa on 190 911 jäsentä (31.12.2021), joten A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista.[1]

Taustaliitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa jäsenistä kuuluu myös johonkin A-kassan taustaliitoista:

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-kassassa on noin 130 työntekijän henkilöstö. Suurin osa henkilöstöstä työskentelee Helsingin Hakaniemessä, jossa hoidetaan etuuskäsittely- ja asiakaspalvelutehtävien lisäksi johdon ja hallinnon tehtäviä. Lisäksi kassan henkilöstöä työskentelee etuuskäsittely- ja asiakaspalvelutyössä eri puolella Suomea, kuten Tampereella ja Kuopiossa. Kassanjohtajana toimii Irene Niskanen.[2]

A-kassan hallinto-organisaatiossa ylintä päätäntävaltaa käyttää kassan kokous. Kassa kutsuu kaikille jäsenille avoimen kokouksen koolle vuosittain. Hallitukseen kuuluu kahdeksan jäsentä ja kahdeksan varajäsentä, joka kokoontuu noin kuusi kertaa vuodessa.[3]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avoin työttömyyskassa maksaa ansiopäivärahaa palkkatyössä olleille työttömäksi jääneille jäsenilleen. Vuorotteluvapaan ajalta A-kassa maksaa vuorottelukorvausta. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä sopii työnantajansa kanssa vuorotteluvapaalle siirtymisestä. Lisäksi työttömyyskassa myöntää liikkuvuusavustusta silloin, kun työttömänä ollut kassan jäsen ottaa vastaan vähintään kaksi kuukautta kestävän työn ja työmatka on pitkä.[4]

Jäsenyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa A-kassan jäsenistä on ammattiliittojen jäseniä. Kassan jäseneksi voi liittyä kuka tahansa alle 68-vuotias työsuhteessa työllistyvä palkansaaja.[5]

A-kassan jäsenmaksu on 8 euroa kuukaudessa (96 euroa vuodessa) vuonna 2022.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tietoa meistä A-kassa. Arkistoitu 11.2.2022. Viitattu 11.2.2022.
  2. Yhteyshenkilöt A-kassa. Arkistoitu 22.2.2022. Viitattu 22.2.2022.
  3. Hallitus A-kassa. Arkistoitu 22.2.2022. Viitattu 22.2.2022.
  4. Tietoa etuuksista A-kassa. Arkistoitu 22.2.2022. Viitattu 22.2.2022.
  5. Jäseneksi liittyminen A-kassa. Arkistoitu 22.2.2022. Viitattu 22.2.2022.
  6. Jäsenmaksu A-kassa. Viitattu 22.2.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]