Aulon (Kreeta)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aulon
Αὐλών
Sijainti

Aulon
Koordinaatit 35°03′31″N, 24°57′37″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Ágioi Déka, Górtyna, Iraklion, Kreeta
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Kreeta

Aulon (m.kreik. Αὐλών, Aulōn, myös Αϝλών, Awlōn) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Kreetan saarella Kreikassa.[1][2] Se sijoitetaan nykyisen Górtynan kunnan Ágioi Dékan kylän paikalle.[3][4]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aulonin kaupunki sijaitsi Kreetan eteläosissa, ja se sijoitetaan yleensä Ágioi Dékan kylän paikalle. Näin se olisi sijainnut vain noin kaksi kilometriä itään Gortynin kaupungista. Aulonin kaupunkivaltion hallussa ollut alue oli oletettavasti suhteellisen pienikokoinen, ja sen kooksi on arvioitu alle 25 neliökilometriä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aulonin historiasta ei tiedetä juuri mitään. Vaikka kaupunki on luetteloitu polikseksi eli itsenäiseksi kaupunkivaltioksi, sen todellinen asema tunnetaan kuitenkin huonosti. Koska se sijaitsi hyvin lähellä Gortyniä, se oli mitä todennäköisimmin sen alaisuudessa puoli-itsenäisenä. Sitä on ehdotettu myös Gortynin esikaupungiksi tai perioikikaupungiksi. Piirtokirjoitusten perusteella kaupungilla vaikuttaa kuitenkin olleen jonkinlainen oma kansankokous ja omia lakeja.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”949 Aulon”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. Smith, William: ”Aulon (3)”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  3. Aulon/Alonion Pleiades. Viitattu 1.9.2020.
  4. Aulon (Crete) 1 Agioi Deka - Αυλών ToposText. Viitattu 1.9.2020.