Ashraf Choudhary

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ashraf Choudhary

Ashraf Choudhary (s. 15. helmikuuta 1949 Pakistan) on uusiseelantilainen työväenpuolueen poliitikko. Hän oli Uuden-Seelannin parlamentin jäsen vuosina 2002–2011. Hän oli Uuden-Seelannin ensimmäinen parlamenttiin valittu muslimi ja eteläaasialaissyntyinen.[1]

Choudhary opiskeli 1970-luvulla maataloustekniikkaa Newcastlen yliopistossa sekä Masseyn yliopistossa, josta hän sai filosofian tohtorin oppiarvon vuonna 1979. Choudhary työskenteli opettajana ja tutkijana Masseyn yliopistossa vuosina 1976–2002. Hän oli associate professorina Masseyn yliopistossa vuonna 2002. Choudhary toimi Palmerston Northin työväenpuolueen johtajana.[1] Winston Peters syytti häntä vuonna 2002 vuosisatoja vanhan tradition rikkomisesta, koska hän uutena parlamentaarikkona ei vannonut valaansa käsi Raamatulla vaan Koraanilla. Choudhary vastasi huomauttamalla, että pääministerinä toiminut Julius Vogel oli 1870-luvulla vannonut valansa käsi Tooralla.[2]

Anders Behring Breivik viittasi Choudharyyn manifestissaan. Hän syytti tätä esiaviollista seksiä harrastaneiden ja homoseksuaalien kivittämisen passiivisesta hyväksynnästä. Choudhary piti mainintaa erikoisena ja Breivikiä terroristina.[3]

  1. a b Dr Ashraf Choudhary New Zealand Parliament, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  2. New Zealand's first Muslim legislator in row over Quran World-Wide Religious News 29.8.2002, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  3. Michael Field, Mass killer sees NZ as haven in Islam conflict Stuff 31.7.2011, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)