Arvo Leppänen
Arvo Ferdinand Leppänen (30. elokuuta 1890 Huittinen – 10. helmikuuta 1957) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli Saksassa sotilaskoulutuksensa saanut jääkäri. Sotilasoppejaan hän käytti neljässä sodassa, alkaen ensimmäisestä maailmansodasta, missä hän taisteli Saksan armeijan riveissä, päättyen jatkosotaan, missä hän toimi pataljoonan komentajana.[1][2]
Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänen vanhempansa olivat malliveistäjä Kustaa Ferdinand Leppänen ja Selma Adolfina West. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Eija Sofia Solan kanssa ja tämän kuoltua vuonna 1936 hän avioitui toisen kerran vuonna 1938 Eeva Ikäheimon kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leppänen kävi kansakoulun ja yhden luokan Lithenin kauppakoulua sekä yksityisesti kahdeksannen luokan Tampereen lyseossa vuonna 1926. Leppänen suoritti hyökkäysvaunukurssin vuonna 1922 ja kapteenikurssin Sotakorkeakoulussa vuonna 1926 sekä Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1929 ja konekivääri- ja kranaatinheitinkurssin vuonna 1935.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leppänen työskenteli konelatojana Viipurissa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 13. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan 3. komppaniaan 6. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella. Riianlahdelta hänet siirrettiin 22. joulukuuta 1916 alkaen pataljoonan täydennysjoukkoon, mistä hän palasi takaisin komppaniaansa 1. maaliskuuta 1917. Hän oli komennettuna 29. syyskuuta 1917 - 8. helmikuuta 1918 välisen ajan Suomalaisen sotilaskäsikirjan painatustöissä Berliinissä.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leppänen astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vänrikiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi aluksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 14. maaliskuuta 1918 alkaen 3. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leppänen siirrettiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleenjärjestelyssä Suomen valkoiseen kaartiin, missä hän toimi aluksi 12. lokakuuta 1918 alkaen päällikkönä 3. komppaniassa ja 18. huhtikuuta 1919 alkaen päällikkönä 5. komppaniassa ja 20. kesäkuuta 1925 alkaen niin ikään päällikkönä 2. komppaniassa. Komppaniapäälliköiden tehtävien lisäksi hän hoiti useita kertoja pataljoonankomentajan ja aliupseerikoulun johtajan tehtäviä. Suomen valkoisen kaartin pataljoonankomentajaksi hänet nimitettiin 29. kesäkuuta 1928 toiseen pataljoonaan. Valkosesta kaartista hänet siirrettiin 13. helmikuuta 1931 Viipurin rykmenttiin, missä hänet sijoitettiin aluksi pataljoonankomentajaksi ensimmäiseen ja 29. syyskuuta 1933 alkaen toiseen pataljoonaan. Viipurin rykmentistä hänet siirrettiin 21. marraskuuta 1935 Pohjan rykmenttiin, missä hänet sijoitettiin pataljoonankomentajaksi. Pataljoonan komentajan tehtäviä hän ei juurikaan hoitanut vaan käytännössä toimi rykmentin esikunnassa koulutusasiain hoitajana. Armeijasta hän erosi 6. lokakuuta 1936.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leppänen osallistui talvisotaan toisen pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti 33:ssa, josta hänet siirrettiin myöhemmin toisen pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 26:een. Hän osallistui taisteluihin talvisodassa Pasurissa, Salmenkaidassa ja Kaskiselällä.[2]
Välirauhan aikana Leppänen toimi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin ammustarviketarkastajaksi Puolustusvoimain pääesikunnan taisteluvälineosastolle.[2]
Jatkosodan puhjettua Leppänen siirrettiin koulutuksen tarkastajaksi Kotijoukkojen esikuntaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin koulutusupseeriksi Jalkaväenkoulutuskeskus 11:een. Koulutuskeskuksesta hän siirtyi rintamalle toisen pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 57:een, josta hänet siirrettiin myöhemmin ensimmäisen pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 36:een. Leppänen otti osaa taisteluihin jatkosodassa Suvannolla, Taipaleessa, Raudussa ja Lempäälässä. Vuonna 1942 hänet siirrettiin pois rintamalta ja sijoitettiin koulutusupseeriksi Jalkaväenkoulutuskeskus 12:sta, josta hänet vielä saman vuoden aikana kotiutettiin. Myöhemmin hän työskenteli vielä Suomalaisen Puu Oy:n palveluksessa.[1][2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leppänen toimi Suomen valkoisen kaartin kunnianeuvoston puheenjohtajana vuosina 1925–1929 ja Jääkäriliiton sihteerinä vuosina 1928–1930.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
        |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.