Arto Hiltunen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arto Kalevi Hiltunen (s. 17. tammikuuta 1958 Kajaani) on suomalainen elinkeinovaikuttaja. Hän toimi S-ryhmässä vuodesta 1980 vuoteen 2010. Vuosina 1998–2003 hän oli toimitusjohtajana Helsingin Osuuskaupassa ja vuosina 2004–2007 HOK-Elannossa.[1] Lisäksi hän oli Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) pääjohtajana vuosina 2007–2010.[2][3] Vuonna 2010 Hiltunen aloitti Suomen Kaupan Liiton hallituksen puheenjohtajana.[3]

Hiltunen on ollut vuodesta 2011 Itellan hallituksen puheenjohtaja.[4] Aalto-yliopisto nimitti Hiltusen kunniatohtoriksi keväällä 2011.[5]

Koulutukseltaan Hiltunen on ekonomi Helsingin kauppakorkeakoulusta vuodelta 1979.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Managing Director Arto Hiltunen to become SOK's Chief Executive as from 1st August 2007 S-kanava. 7.11.2006. Viitattu 6.2.2012. (englanniksi)
  2. SOK:n pääjohtaja vaihtuu Helsingin Sanomat. 18.12.2009. Viitattu 6.2.2012.
  3. a b SOK:n pääjohtaja vaihtuu kauppa.fi. 18.12.2009. Suomen Kaupan Liitto. Viitattu 3.4.2011.
  4. Arto Hiltusesta Itellan hallituksen puheenjohtaja, uusiksi jäseniksi Jussi Kuutsa ja Timo Löyttyniemi 9.3.2011. Itella Oyj. Viitattu 6.6.2011.
  5. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu vihkii kunniatohtoreita toukokuussa 4.3.2011. Aalto-yliopisto. Viitattu 6.2.2012.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.