Arena (Duran Duranin albumi)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arena
Duran Duran
Livealbumin Arena kansikuva
Livealbumin tiedot
 Nauhoitettu  "ympäri maailman vuonna 1984"
 Julkaistu marraskuussa 1984 ja 1. kesäkuuta 2004
 Tuottaja(t)  
 Tyylilaji uusi aalto
 Kesto 47.54
 Levy-yhtiö EMI
Duran Duranin muut julkaisut
Seven and the Ragged Tiger
1983
Arena
1984
Notorious
1986

Arena on Duran Duranin alun perin vuonna 1984 julkaistu live-albumi. Se julkaistiin kahdella bonus-kappaleella lisättynä uudelleen CD-muodossa vuonna 2004. Albumi nousi brittilistalla sijalle kuusi (24. marraskuuta 1984) ja Yhdysvalloissa sijalle neljä (1. joulukuuta 1984).

Albumin kappaleet on äänitetty Duran Duranin menestyksekkäällä maailmankiertueella "Sing Blue Silver" (1983/1984). Levyn mukaan kappaleet ovat "äänitetty ympäri maailman 1984". Alkuoperäislevyltä julkaistiin lokakuussa 1984 singlenä uusi kappale "The Wild Boys". Tammikuussa 1985 julkaistiin single "Save A Prayer (Live from the Arena)".

Julkaisun aikaan kriitikot olivat epäluuloisia levyn suhteen: miksaus oli liian siloinen live-albumille, yleisöä ei juuri kuulu levyllä. Uniikit sovitukset ja välispiikit kuten "Is anybody hungry?" kuitenkin osoittavat kyseessä olevan live-levyn.

Kappalelistaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäispainos (1984)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Is There Something I Should Know?" (4:34)
  2. "Hungry Like The Wolf" (4:01)
  3. "New Religion" (5:37)
  4. "Save A Prayer" (6:12)
  5. "The Wild Boys" (4:18)

B-puoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "The Chauffeur" (5:05)
  2. "The Seventh Stranger" (5:23)
  3. "The Union Of The Snake" (4:09)
  4. "Planet Earth" (4:31)
  5. "Careless Memories" (4:07)

Uudelleenjulkaisu (2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Is There Something I Should Know?" (4:34)
  2. "Hungry Like The Wolf" (4:01)
  3. "New Religion" (5:37)
  4. "Save A Prayer" (6:12)
  5. "The Wild Boys" (4:18)
  6. "The Seventh Stranger" (5:05)
  7. "The Chauffeur" (5:23)
  8. "The Union Of The Snake" (4:09)
  9. "Planet Earth" (4:31)
  10. "Careless Memories" (4:07)
  11. "Girls On Film" (5:59)
  12. "Rio" (5:55)