Arado K-Jäger
| Arado K-Jäger | |
|---|---|
 |
|
| Tyyppi | torjuntahävittäjä |
| Alkuperämaa |
 Saksa |
| Valmistaja | Arado |
| Esitelty | 8.1943 |
| Valmistusmäärä | 0 |
| Kehitetty mallista | Arado E.560 |
| Muunnelmat | Arado E.580 |
Arado K-Jäger, eli Kombinationsjäger, joka tunnetaan myös piirrosten numerointinimellä TEW 16/43-15, oli toisen maailmansodan aikaan Saksassa suunniteltu torjuntahävittäjä. Koneen suunnitteli Arado, mutta sitä ei koskaan suunniteltu varsinaiseksi projektiksi, vaan sen oli vain tarkoitus havainnollistaa sen aikaisen lentotekniikan kehityksen suomia uusia mahdollisuuksia.
Suunnittelu ja kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1942 lopussa alettiin Aradolla tutkimaan tähän aikaan vielä uuden nuolisiipikonseptin vaikutuksia lentokoneen aerodynamiikkaan ja suorituskykyyn. Syynä tähän oli Aradon pyrkimys etsiä aerodynaamisempaa rakennetta suihkumoottorikoneille, sillä Aradolla kaksi vuotta aikaisemmin aloitetun Ar 234 projektin yhteydessä huomattiin siipien suoran muotoilun olevan yksi rajoittavimpia tekijöitä lentokoneen suorituskykyyn suurilla nopeuksilla. Täten syntyi Aradon projekti E.560, jonka ainoa tehtävä oli tutkia nuolisiipien aerodynamiikkaa suihkumoottoroiduissa lentokoneissa.[1]
E.560 projekti tuotti tulosta, ja 11.elokuuta vuonna 1943 laati Arado raportin Saksan ilmailuministeriölle, jossa tämä kehotti panostamaan enemmän suihkumoottorikoneiden kehitykseen, sillä tavanomaisten mäntämoottorikoneiden kehittäminen kävisi kalliiksi, eikä suuria muutoksia niiden suorituskykyyn enää tapahtuisi lentotekniikan ollen niiden osalta jo pitkälle kehittynyttä.[1]
Raportin mukana annettiin myös havainnollistavia sekä vertaavia esimerkkejä siitä, kuinka suoritusarvot vaihtelevat mäntä- ja suihkumoottorikoneiden välillä. Eräässä raportin osiossa pohdittiin osana näitä havainnollistavia esimerkkejä tulevaisuuden hävittäjälentokoneesta, joka kykenisi suorittamaan torjuntalentoja korkealla lentäviä kohteita vastaan. Esimerkkiratkaisuna ehdotettiin Aradon kolmea aikaisemmin osana sisäistä tutkimustyötä suunnittelemaa torjuntahävittäjää, joista jokainen käytti muuta voimanlähdettä kuin mäntämoottoria.[1]
Arado K-Jäger[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksi näistä Aradon esittämistä torjuntahävittäjistä oli K-Jäger, (suom. yhdistelmähävittäjä) joka nimensä mukaisesti käytti yhdistelmänä raketti- ja suihkumoottoria voimanlähteenään. Piirrokset tästä lentokoneesta ovat luotu 20. maaliskuuta 1943. Ajatuksena kyseisen lentokoneen suunnittelulle oli, että korkealla tapahtuvien torjuntalentojen suorittamiseksi oli lentokoneessa oltava mahdollisimman suuri nousunopeus, eikä mäntämoottori olisi tämän vuoksi enää soveliain moottorivaihtoehto tehtävään. Täten oli moottoreina käytettävä vähintäänkin suihkumoottoreita suoritusarvojen nostamiseksi ja Aradon TL-Jäger toimi esimerkkinä tällaisesta lentokoneesta. Suihkumoottoreiden rajoittavana tekijänä on kuitenkin niiden tarvitsema ilma työntövoiman tuottamiselle, jonka tiheys korkeuden kasvaessa käy pienemmäksi. Tämän vuoksi käy suihkumoottorien tuottama työntövoima myös pienemmäksi sitä mukaan kuin koneen lentokorkeus kasvaa, tarkoittaen pienempää nousunopeutta. Ratkaisuksi tähän ehdotettiin rakettimoottoria, joka ei olisi riippuvainen ulkoilmasta, mutta tuottaisi silti erittäin suuren työntövoiman mahdollistaen suuren nousukulman sekä nousunopeuden, ja tällaisesta lentokoneesta toimi esimerkkinä Aradon R-Jäger. Tässäkin moottorityypissä oli kuitenkin oma heikkoutensa, joka oli sen erittäin suuri polttoaineen kulutus, joka vaatisi valtavat polttoainesäiliöt pitkiä lentoaikoja varten, mutta torjuntahävittäjäksi tarkoitettuun pieneen lentokoneeseen sellaisia ei ollut mahdollista asentaa. Täten esitettiin kolmantena esimerkkinä Aradon K-Jägeriä, jolla pyrittiin yhdistämään molempien moottorien hyödyt omien haittojensa minimoimiseksi, asentamalla yhdet moottorit molemmista moottorityypeistä samaan lentokoneen runkoon. Lopputuloksena oli lentokone, jolla oli mahdollista nousta ensin nopeasti korkealle rakettimoottorin avulla, ja lentää siellä suurilla nopeuksilla pitkiä matkoja suihkumoottorin avulla.[1]
Lentokoneen rakettimoottori oli asennettuna rungon takaosaan, ja sen suutin oli pyrstön ääripäässä, kun taas suihkumoottori oli asennettuna rungon keskiosaan sen yläpuolelle ohjaamon taakse, ja sen epätavallinen ilmanottoaukko kulki rungon mukaisesti ohjaamon takaosan ympäri, jättäen ohjaamon sen keskelle ja muodostaen hupun ohjaamon ympärille. Kone oli matalasiipinen, ja sen siivet olivat muodoltaan jo pitkään E.560 projektissa tutkitut suorat nuolisiivet, joilla pyrittiin parantamaan lentokoneen suorituskykyä suurilla nopeuksilla. Siipien kärkiväli oli 10,3 metriä, ja siipipinta-ala 19 m². Koneen rungolla oli pituutta 11,75 metriä, ja korkeutta laskutelineiden ollessa alhaalla 2,8 metriä.[1] Koneen aseistuksena tuli olla kahdet 15 mm MG 151/15 lentokonekiväärit asennettuna ohjaamon alle rungon etuosaan edestäpäin katsottuna rungon oikealle puolelle, ja yksi 30 mm MK 103 lentokonetykki asennettuna samaan paikkaan, mutta vasemmalle puolelle.[2] Kaikki polttoainesäiliöt olivat asennettuna koneen runkoon ohjaamon taakse, sekä suihkumoottorin alapuolelle. Laskutelineenä toimi sisäänvedettävä pallomaisia renkaita hyödyntävä kolmipyöräteline, jonka päälaskutelineet olivat kaksipyöräisiä. Laskutelineen etupyörä vetäytyi rungon etuosan sisälle, ja kaksipyöräiset päälaskutelineet siipien sisälle.[1] Suurimmaksi lentonopeudeksi olisi koneella tullut suihkumoottoria käyttäen 856 km/h, ja rakettimoottoria käyttäen 920 km/h. Tyhjäpaino lopullisella koneyksilöllä olisi ollut 4 150 kilogrammaa.[2]
Konetta ei koskaan suunniteltu sellaisenaan varsinaiseksi tuotantoon meneväksi lentokoneeksi, vaan se oli pelkästään osana sisäistä tutkimusta, jonka tarkoituksena oli esittää sen aikaisen lentotekniikan suomia uusia mahdollisuuksia, eikä kyseisen lentokonemallin piirroksia lähetetty koskaan eteenpäin arvioitavaksi Saksan viranomaisille sen tuotantotarkoituksissa.[1]
Myöhempi kehitystyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aradolla päätettiin myöhemmin vuoden 1944 loppupuoliskolla palata K-Jägerin piirroksiin heidän osallistuttua uuteen Saksan ilmailuministeriön käynnistämään Volksjäger -suunnittelukilpailuun, jonka tavoitteena oli löytää uusi mahdollisimman yksinkertainen ja halpa suihkuhävittäjälentokone. K-Jäger ei kuitenkaan sellaisenaan täyttänyt kilpailulle asetettuja vaatimuksia, joten tehtiin alkuperäisille luonnoksille useita muutoksia, jotta luonnokset olisivat mahdollista asettaa ehdolle. Näihin muutoksiin kuului nuolisiipien muuttaminen suoriin siipiin, rakettimoottorin poistaminen pyrstöstä, ja koko pyrstöosan muuttaminen lyhyemmäksi. Lopputulos oli kuin pienennetty ja yksinkertaistettu versio K-Jägeristä, ja tämä nimettiin projektinimellä E.580.[3]
Aradon E.580 ehdotelma kuitenkin karsittiin pois kaikista osallistujien ehdotelmista jo ensimmäisellä kierroksella,[3] ja suurimmaksi syyksi uskottiin olevan sen suihkumoottorin ilmanottoaukon epätavallinen asettelu ohjaamon ympärille, jonka uskottiin olevan epäkäytännöllinen moottorin ilmansaannille.[4]
Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähde: [3]
Yleiset ominaisuudet
- Miehistö: 1
- Pituus: 11,75 m
- Kärkiväli: 10,3 m
- Nuolikulma: 25°
- Korkeus: 2,8 m
- Siipipinta-ala: 19 m²
- Tyhjäpaino: 4 150 kg
- Lentopaino: 6 670 kg
- Voimalaite: 1 × Turbojetti, jonka työntövoima 1 500 kilopondia
- Voimalaite: 1 × Rakettimoottori
Suoritusarvot
- Suurin nopeus: Suihkumoottorilla 8 000 metrissä 856 km/h, ja rakettimoottorilla yli 10 000 metrissä 920 km/h
- Toimintasäde: Suihkumoottorilla 1 200 km, rakettimoottorilla 115 km
- Lakikorkeus: Suihkumoottorilla 13 300 m, rakettimoottorilla 18 800 m
- Nousukyky: Suihkumoottorilla 2 004 m/min, rakettimoottorilla 15 000 m/min
Aseistus
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Dan Sharp: Secret Bombers of the Third Reich, s. 70 - 73. Mortons Media Group Ltd., 2016.
- ↑ a b Walter Schick & Ingolf Meyer: Luftwaffe Secret Projects: Fighters 1939 - 1945, s. 42. Midland Publishing Ltd., 1997.
- ↑ a b c Dan Sharp: Luftwaffe: Secret Jets of the Third Reich, s. 74 - 76. Mortons Media Group Ltd., 2015.
- ↑ Manfred Griehl: Jet Planes of the Third Reich, the Secret Projects, volume 1, s. 109. Monogram Aviation Publications, 1998.