Anttilan keramiikka
Anttilan keramiikka on Suomen varhaismetallikauteen ja rautakauteen liittyvä lähinnä keski- ja pohjoissuomalainen keramiikanvalmistuksen tyylisuunta, joka luetaan kuuluvaksi Säräisniemen keramiikkaan 2 (Sär-2). Sitä käytettiin ajanjaksolla 1100 eaa.–500 eaa., mikä jää ajallisesti itäisen ja vanhemman Lovozeron keramiikan ja pohjoisen ja nuoremman Kjelmøyn keramiikan väliin.[1][2][3]
Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anttilan keramiikka noudattaa muotoilussa samoja pääpiirteitä kuin muuttikin Sär-2 keramiikkaryhmän alaryhmät. Astiat olivat tasapohjaisia, astian kyljet olivat suorat lukuun ottamatta suuaukon reunoja, jotka taivutettiin ulospäin. Astiat koristeltiin säästeliäästi ja pelkistetysti. Anttilan keramiikassa vedettiin astian yläosaan uria tai muita vähäisiä friisejä. Astiat valmistettiin levittämällä tai painamalla savea teroitetun puumuotin ympärille. Kun astia poltettiin, paloi muotti samalla astian sisältä. Muihin ryhmiin verrattuna savimassan sekoitteesta puuttuvat asbestikuidut, joten Anttilan keramiikkaa ei lueta asbestikeramiikaksi. Sekoiteaineina olivat ainakin talkki-, vuolukivi- ja kiillemurske.[1]
Levintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anttilan keramiikka on Christian Carpelanin luokittelun (1965) mukaan Säräisniemen keramiikan 2 pohjoissuomalainen ryhmä, mutta sen löytöjen painopiste sijaitsee Kainuussa. Siellä erityisesti Vaalasta ja Suomussalmelta on saatu talteen suurin osa löydetystä keramiikasta.[1]
Tunnettuja löytöpaikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kemijärven Anttilan (silloisen) talon asuin- ja löytöpaikka Kemijoen varressa[2][4]
- Suomussalmen Ruhtinansalmen kuuden kohteen alueella runsaslukuisin Sär-2 keramiikan alatyyppi on juuri Anttilan keramiikka.[2] Kohteet ovat Kalmosärkkä[5], Kellolaisten Tuli[6], Mikonsärkkä[7], Nuolisärkkä[8] ja Maikonsärkkä[9].
- Vaalan Sillankorva[1][10]
Tutkimushistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anttilan keramiikkaa on löydetty vähän ja sitä on myös tutkittu vähän. Carpelanin lisäksi Anttilan keramiikkaa, tai yleisesti ottaen pohjoissuomalaista ryhmää, ovat käsitelleet muun muassa Matti Huurre vuonna 1983, Aimo Kehusmaa vuonna 1972 ja Mika Lavento vuonna 1992 ja 1996.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aikaisempi keramiikka, joka saapui idästä: Sarsan–Tomitsan keramiikka
- Säräisniemen keramiikan 2 muut alaryhmät: Sirnihtan keramiikka, Kjelmøyn keramiikka ja Luukonsaaren keramiikka
- Lounais-Suomen samanaikainen keramiikka: Morbyn keramiikka
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lavento, Mika: A preliminary analysis of the ceramics of the Ruhtinansalmi dwelling-site complex in Kainuu, Northern Finland. Fennoscandia Archaeologica, 1992, IX. vsk, s. 23–41. Helsinki: Suomen Arkeologinen Seura. ISSN 0781-7126. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 31.8.2016. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Pesonen, Petro: Anttilan keramiikka, Arkeologian laitos, Helsingin yliopisto, päivitetty 27.3.1999
- ↑ a b c Lavento, Mika: A preliminary analysis of the ceramics of the Ruhtinansalmi..., 1992, s.32–33
- ↑ Etelä-Karjalan museo: Suomen esihistorian aikataulukko
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Anttila 1 ja 2 Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Kalmosärkkä Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Kellolaisten Tuli Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Mikonsärkkä Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Nuolisärkkä Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Maikonsärkkä Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Nimisjärvi Sillankorva Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.