Antti Parviala
Antti Aleksander (Aleki, Aliki[1]) Parviala[2] (vuoteen 1906 Anders Aleksander Majander[1]; 27. tammikuuta 1876 Himanka[3] – 24. lokakuuta 1959 Helsinki)[4] oli Valion pitkäaikainen toinen johtaja [H 1] vuosina 1910–1945. Hänen vastuullaan oli osuusmeijerien liittäminen vuonna 1905 perustetun Voinvientiosuusliike Valion piiriin. Valion meijerien määrä seitsenkertaistui hänen 36 vuotta kestäneen työuransa aikana.[5]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anders Majander syntyi Himangalla kauppias Anders Majanderin perheeseen. Perhe asui Kannuksessa vuoteen 1882 ja muutti sieltä Pyhäjärvelle, poika kävi koulunsa. Isä jatkoi siellä kaupanpitoa.[2] Äiti, Margareta hoiti kirkonkylän postiasemaa.
Anders lähetettiin kouluun Kokkolaan ja sieltä kauppakouluun Kuopioon, josta hän valmistui 1896. Ensimmäinen työpaikka oli vaasalaisen Laurellin tukkuliikkeen voinostajana. Vuonna 1900 hän siirtyi hankolaiseen “Suomalaiseen voinvientiliikkeeseen” ja 1903 edelleen voinvientiliike Temperaton toimitusjohtajaksi.[2]
Tästä tehtävästä hänet kutsuttiin Valion toiseksi johtajaksi 1910 ja hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1946, jolloin hän jäi eläkkeelle.[2] Yhtiöön perustettiin 1910 johtokunta, joka muodostui toimitusjohtajasta, toisesta johtajasta ja teknillisestä johtajasta. Uusitun yhtiösäännön mukaan toimitusjohtajan oli tehtävä päätökset yhdessä vähintään yhden johtokunnan jäsenen kanssa.
Voista oli tullut Suomen (suuriruhtinaskunnan) tärkein vientituote. Voin tuotannon määrä ja laatu olivat nouseet, kun separaattorit yleistyivät 1800-luvun lopulta alkaen. Valio ja yksityiset voinviejät kilpailivat tuotetusta voista, ja molemmat tahot pyrkivät sitomaan meijereitä omaan piiriinsä. Varsinkin osuuskuntamuotoinen Valio vaati jäsenmeijereiltään ehdotonta uskollisuutta, eikä niiden sallittu myydä voita kilpailijoille.
Parvialan tehtävänä oli rakentaa koko maan kattava osuusmeijeriverkosto, jonka turvin voitiin varmistaa keskeytymätön voin vienti. 1880-luvun lopulta lähtien voita oli alettu viedä Hangosta pääasiassa Englantiin ympärivuotisesti, kun höyrylaivoihin alettiin tehdä jäävahvistuksia.
Valiosta tuli pian perustamisensa jälkeen Suomen selvästi suurin voinviejä.
Parviala asui Hangossa vuoteen 1921, jolloin hän siirtyi Helsinkiin perustettuun Valion pääkonttoriin. Hän vaikutti hankolaisessa paikallispolitiikassa ja uskonnollisessa elämässä Christian Endeavor -nimisen yhteisön piirissä. Laajemminkin hän toimi suomalaisissa uskonnollisissa järjestöissä, kuten Merimieslähetysseurassa. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1902 Elin Hendunen. Tämän kuoltua hän avioitui 1929 Ester Otsakorven kanssa. Avioliitto päättyi kuitenkin jo seuraavana vuonna. Eläkkeelle jäätyään hän asui Helsingissä.[2]
Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tehtävänimike oli ”toinen johtaja” johtokunnassa, jossa oli kolme jäsentä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Asko Parviala: Isovanhempani Hangossa 1900-1922. Omakustanne, 1995.
- ↑ a b c d e Jeja Roos, Till flydda tider II, Hangö tryckeri aktiebolag, 1958 s. 142–144
- ↑ Aikalaiskirja: 1934 runeberg.org. Viitattu 7.10.2016.
- ↑ Antti Parvialan kuolinilmoitus (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 30.10.1959, HS Aikakone. Viitattu 4.3.2018.
- ↑ Seppo Simonen: Valio, Meijerien Keskusosuusliike 1905-1955. Yhteiskirjapaino Osakeyhtiö, 1955.