Antimonitrisulfidi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antimonitrisulfidi
Sulfid antimonitý.JPG
Tunnisteet
CAS-numero 1345-04-6
Ominaisuudet
Molekyylikaava Sb2S3
Moolimassa 339,73
Ulkomuoto Kiteinen musta tai amorfinen punaoranssi aine[1]
Sulamispiste 550 °C[1]
Kiehumispiste 1 150 °C[1]
Tiheys 4,12 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen Ei liukene[1]

Antimonitrisulfidi (Sb2S3) on epäorgaaninen antimonin sulfidi. Yhdistettä käytetään muun muassa väriaineena, tulitikuissa ja muiden antimoniyhdisteiden valmistamiseen. Luonnossa antimonitrisulfidia esiintyy stibniittimineraalissa.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antimonitrisulfidilla on kaksi eri muotoa, jotka molemmat ovat huoneenlämpötilassa kiinteitä aineita. Kiteinen muoto on väriltään musta ja amorfinen antimonitrisulfidi on punaisenoranssia väriltään. Amorfinen antimonisulfidi muuttuu kuumennettaessa noin 200 °C:n lämpötilaan. Antimonitrisulfidi ei liukene veteen, mutta väkevät hapot, kuten suolahappo kykenevät liuottamaan yhdisteen. Se liukenee emäksisiin liuoksiin tai sulfidiliuoksiin muodostaen tioantimonaatti-ioneja (SbS2-) tai hapen läsnä ollessa tetratioantimonaatti-ioneja (SbS43-).[1][2][3][4]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antimonitrisulfidia voidaan valmistaa kuumentamalla metallista antimonia tai antimonitrioksidia rikin kanssa. Teollisesti yhdistettä valmistetaan tyypillisesti kuumentamalla antimoniittimineraalia. Antimonitrisulfidia voidaan tuottaa myös antimonitrikloridin ja rikkivety- tai natriumtiosulfaattiliuoksen välisellä reaktiolla.[1][2][3]

Antimonitrisulfidia käytetään tulitikkujen päissä, ilotulitteissa ja yhdessä kloraattien kanssa nalleissa. Muita käyttökohteita ovat muun muassa lasin värjääminen rubiininpunaiseksi, metallisen antimonin ja antimoniyhdisteiden valmistus sekä väriaineena.[1][2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 288. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c Leon D. Freedman, G. O. Doak, G. Gilbert Long, Tariq Mahmood & Charles B. Lindhaal :Antimony Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 13.11.2013
  3. a b c Sabina C. Grund, Kunibert Hanusch, Hans J. Breunig & Hans Uwe Wolf: Antimony and Antimony Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 13.11.2013
  4. Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 765. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.11.2013). (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.