Tämä on lupaava artikkeli.

Anthony Wayne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anthony Wayne
Anthony Wayne.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 1. tammikuuta 1745
Eastown Township, Pennsylvanian provinssi
Kuollut 15. joulukuuta 1796
Erie, Pennsylvania
Sotilashenkilö
Palveluvuodet 1775–1783 - 1792 - 1794
Taistelut ja sodat Yhdysvaltain vapaussota, Fallen Timbersin taistelu
Sotilasarvo Prikaatinkenraali

Anthony Wayne (1. tammikuuta 174515. joulukuuta 1796) oli amerikkalainen upseeri, valtiomies ja Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen. Hän aloitti sotilasuransa Yhdysvaltain vapaussodassa ja osallistui sen aikana moneen merkittävään taisteluun. Wayne yleni nopeasti prikaatinkenraaliksi ja ansaitsi kuohuvan luonteenlaatunsa ansiosta liikanimen ”Mad Anthony”. 1790-luvun alkuvuosina hän toimi komentajana Yhdysvaltain legioonassa, joka oli Yhdysvaltain armeijan edeltäjä.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anthony Wayne syntyi tammikuussa 1745 vauraan maanomistajan poikana Pennsylvanian provinssissa. Lyhyen opiskelun jälkeen hän liittyi maakeinotteluun erikoistuneeseen yritykseen Nova Scotiassa. Työn päätyttyä hän palasi kotiinsa ja auttoi sukuaan liiketoimien hoidossa.[1]

Komentajana vapaussodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain vapaussodan alkaessa 1775 Wayne otti vastaan everstin vakanssin siirtokuntien armeijassa ja siirtyi pennsylvanialaisen rykmentin komentajaksi. Maaliskuussa 1776 hän liittyi täydennysretkikuntaan, joka lähetettiin auttamaan Kanadaan tunkeutuvia amerikkalaisjoukkoja. Vaikka hyökkäys Kanadaan epäonnistui, Wayne kunnostautui seuraavien vuosien aikana erinomaisena joukkojen johtajana. Vuonna 1779 hän haavoittui päähän Stony Pointin taistelussa, mutta toipui vammasta ja jatkoi uraansa.[2][3]

Wayne otti vuonna 1780 vastuulleen West Pointin linnakkeen New Yorkissa ja esti brittejä valtaamasta sitä. Waynen johtajuus oli merkittävässä osassa myös tammikuussa 1781, kun hän rauhoitti siirtokuntien armeijan sisäisen kapinan.[3] Samana vuonna hän organisoi 800 sotilaan armeijan Virginiaan tukemaan ranskalaisen Gilbert du Motier de La Fayetten joukkoja Charles Cornwallisin brittiarmeijaa vastaan. Cornwallisin häviön jälkeen Wayne liittyi kenraali Nathanael Greenen joukkoihin vapauttamaan Etelä-Carolinaa ja Georgiaa brittien vallasta.[4]

Wayne ja Yhdysvaltain legioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan päätyttyä Wayne palasi Pennsylvaniaan ja palveli osavaltion lainsäädäntöelimessä vuoteen 1784. Sittemmin hän muutti Georgiaan ja asettui maapalstalle, jonka hän oli saanut sotilaspalveluksestaan. Hän oli mukana Georgian lähetystössä, joka vahvisti Yhdysvaltain perustuslain 1788. Hän istui Yhdysvaltain edustajainhuoneessa kongressimiehenä vuonna 1790.[4]

Vaikka Yhdysvallat voitti vapaussodan, se ei taannut lopullista rauhaa. Luoteisterritorion intiaanit eivät hyväksyneet amerikkalaisen asutuksen leviämistä, vaan surmasivat noin 1 500 uudisasukasta vuosien 1783–1790 aikana.[5] Intiaaneja kurittamaan lähetetyt vapaaehtoisjoukot menestyivät huonosti, eikä George Washingtonin diplomatia hillinnyt intiaaneja. Tilanne johti siihen, että Wayne sai mahdollisuuden oman armeijan perustamiseen. Hän kokosi 3 000 sotilasta ja nimesi armeijansa Yhdysvaltain legioonaksi (Legion of United States). Tähän osastoon kuului jalka- ja ratsuväki sekä tykistöä. Intiaanien tuhoamisen lisäksi Wayne valmistautui mahdollisiin konflikteihin Ohiolaakson englantilaisia linnakkeita vastaan.[6]

Aluksi Wayne vältteli laajamittaista kosketusta intiaaneihin ja rakennutti Fort Recoveryn, josta tuli hänen joukkojensa tukikohta. Luoteisterritorion yhdistyneet intiaaniheimot hyökkäsivät linnakkeeseen, mutta Waynen armeija torjui yritykset. Elokuussa 1794 Wayne löi intiaanien sotajoukot Fallen Timbersin taistelussa Eriejärven länsirannalla.[7] Waynen joukot seurasivat pakenevia intiaaneja brittien hallussa olleen Fort Miamin edustalle ja majoittuivat linnakkeen lähelle. Wayne ei kuitenkaan uskaltanut antaa tulituskäskyä, koska olisi teollaan saattanut aloittaa uudelleen Yhdysvaltain ja Britannian välisen sodan.[8]

Wayne palasi Pennsylvaniaan juhlittuna sankarina helmikuussa 1796. Hänen legioonansa hajaantui ja siitä muodostui uusia pieniä sotilasyksiköitä. Joulukuussa 1796 Wayne kuoli 51-vuotiaana nopeasti pahentuneen kihdin aiheuttamiin komplikaatioihin.[9]

Waynen kunniaksi on nimetty lukuisia kaupunkeja, kyliä ja maaseutuja eri puolilla Yhdysvaltoja.

Henkilökuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waynen ratsastajapatsas Valley Forgessa Pennsylvaniassa

Waynellä oli kovan kurinpitäjän maine jo vapaussodan aikana. Toisinaan hänen kurinpidolliset toimensa menivät liiallisuuksiin, ja vuonna 1778 hänen tiedetään teloituttaneen joukon amerikkalaisia rintamakarkureita.[10] Sotilaana hän oli valmis tekemään kaiken Yhdysvaltain itsenäisyyden eteen, mutta ei koskaan ottanut kunniaa itselleen, vaan jakoi menestyksen alaistensa kanssa: ”Meidän upseerimme ja sotilaamme käyttäytyivät kuin miehet, jotka ovat päättäneet taistella voitokkaasti vapautemme puolesta.”[11]

Waynen liikanimi ”Mad” tuli hänen tulisesta luonteestaan. Nimi seurasi häntä vuonna 1779 käydystä Stony Pointin taistelusta eteenpäin. Taistelussa saatu päävamma aiheutti Waynelle tilapäisiä kiukunpurkauksia, joita pidetään syynä liikanimen syntyyn.[4] Luoteisterritorion intiaanit antoivat Waynelle liikanimen ”Black Snake” (”musta käärme”). Nimi kuvasi Waynen tapaa istua ja odottaa äänettömästi vihollisen lähestymistä ja iskeä äkkiarvaamatta.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gaff, Alan D: Bayonets in the Wilderness: Anthony Wayne's Legion in the Old Northwest. University Oklahoma Press, 2004. ISBN 978-0-8061-3930-2. (englanniksi)
  • Gaines, James R.: Yhe Liberty and Glory. , 2007. ISBN 978-0-393-06138-3. (englanniksi)
  • Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia. Helsinki: Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-385-9.
  • Hurt, Douglas: The Ohio Frontier: Crucible of the Old Northwest, 1720-1830 (A History of the Trans-Appalachian Frontier). Indiana University Press, 1998. ISBN 978-0253212122. (englanniksi)
  • Lanning, Michael Lee: The American Revolution 100: The People, Battles, and Events of the American War for Independence, Ranked by Their Significanc. Sourcebooks, Inc, 2009. ISBN 978-1402221156. (englanniksi)
  • Waldman, Carl: Atlas of North American Indian. Fact on file Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lanning 2009. s. 137.
  2. Lanning 2009. s. 138.
  3. a b Ferling s. 469.
  4. a b c Lanning 2009. s. 139.
  5. Henriksson 1986 s. 61.
  6. Hurt 1998. s. 128.
  7. Waldman 1985. s. 115.
  8. Hurt 1998 s. 136.
  9. Gaff 2004. s. 367.
  10. Gaines 2007. 149 - 150.
  11. Ferling 357.
  12. Gen. 'Mad' Anthony Wayne piquaoh.org. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)