Antero Suonio

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aatto Antero Suonio (22. helmikuuta 1897 Helsinki13. helmikuuta 1944 Sortavala) oli suomalainen oopperalaulaja ja näyttelijä. Äänialaltaan hän oli tenori. Ravintolamuusikkona aloittanut Suonio toimi oopperataiteen parissa solistina ja ohjaajana. Kotimaansa lisäksi hän sai mainetta muualla Euroopassa. Hänellä oli laaja koulutustausta ja monipuolinen kielitaito, hän suomensi useita ooppera- ja operettiteoksia. Puhenäytelmän alalla Suonio työskenteli paitsi näyttelijänä, myös ohjaajana.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antero Suonion vanhemmat olivat näyttelijä-laulaja Evert Suonio ja näyttelijä Kirsti Suonio. Hänellä oli kolme sisarta: Ida Kaarina (1895), Anja Kyllikki (1898) ja Martta Johanna (1899). Hänen vanhempansa erosivat vuonna 1915. Antero Suonio valmistui ylioppilaaksi Suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1917. Saman vuoden syksyllä hän aloitti opinnot Teatterikoulussa. Suonio suoritti opintoja myös Helsingin yliopistossa; hänen aineitaan olivat muun muassa estetiikka ja kielet. Lisäksi hän opiskeli laulua, muun muassa Väinö Solan opastuksella. Suonio opiskeli myös kotimaansa ulkopuolella; Saksassa vuosina 1920–1921 ja 1922 sekä Italiassa 1924 ja 1925. Vuonna 1927 hänelle myönnettiin Valtion apuraha, jonka turvin hän suoritti opintoja edelleen Suomessa.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ooppera[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”[Paul] Gustafsson kertoo [kirjassaan Suurta unta], miten Kauniin Helenan esityksessä tehtiin pilaa Mazzeista ja hänen kunniamerkeistään. Toisessa näytöksessä Pariksen esittäjä Antero Suonio lauloi pitkän fermaatin Mazzein tapaan. Fermaatti jatkui ja jatkui, kunnes Paavo Costiander ryntäsi ripustamaan Suonion kaulaan jättiläiskokoisen Valkoisen ruusun. Sen jälkeen laulajat kääntyivät ja tuijottivat tyhjään presidentinaitioon. Yleisöä pila lienee riemastuttanut.” [2]

Muusikon uransa Suonio aloitti ravintolalaulajana ja -pianistina Helsingissä ja muissa suomalaisissa kaupungeissa. Suomalaisessa Oopperassa hän aloitti 19. tammikuuta 1919.[1] Talvella 1924 hän toimi Kansan Näyttämön operettikapellimestarina. Suonio johti tilapäisesti operetteja myös muissa teattereissa. Vuonna 1925 hän vieraili oopperalaulajana Suomen Kansallisteatterissa Tonion osassa kappaleessa Rykmentin tytär. Seuraavana vuonna hän antoi tilauksesta suuren ulkoilmakonsertin Göteborgissa. Vuonna 1927 hänet kiinnitettiin ohjaajaksi ja laulajaksi Suomalaiseen Oopperaan. Niin ikään 1927 hänelle tarjottiin kahden vuoden laulajasopimusta Schwerinin Oopperaan Pohjois-Saksassa. Samana vuonna hän teki vierailun kyseiseen oopperaan. Kesällä 1928 Suonio teki 75 konsertin kiertueen Suomessa. Vuonna 1930 hän vieraili Tallinnan Estonia Oopperassa sekä Berliinin Sinfoniaorkesterin solistina. Hän esitti ensi kerran saksaksi Jean Sibeliuksen balladin Koskenlaskijan morsiamet. Edelleen vuonna 1930 Suonio sai kolme sopimustarjousta. Häntä kosittiin Bielefeldin ja Kielin oopperoihin sekä johtajaksi New Yorkin suomalaiseen teatteriin.[1]

Suonion työmoraali huoletti Suomalaisen Oopperan johtajaa Edvard Fazeria. Hän kirjoitti Väinö Solalle keväällä 1929: "Olen kaivannut Sinua kovin ja valittanut poissaoloasi. 'Die zwei Brüder da', niinkuin Mikorey heitä, tenoreitamme nimitti, ovat olleet mahdottomia. Mitään ei ole valmiina, velvollisuudentuntoa ei rahtuakaan, yökaudet vain ryypätään."[3] Fazerin mainitsemat kaksi "veljestä" eli zwei Brüder olivat Antero Suonio ja Alexis af Enehjelm.

Antero Suonion oopperaosia olivat muun muassa Tamino (Taikahuilu), Don José (Carmen), Antti (Pohjalaisia) ja Eisenstein (Lepakko).[1] Giacomo Puccinin oopperassa Turandot marraskuussa 1929 Suonio oli Pang ilakoivassa ministeritriossa Ping, Pang ja Pong.[4] Teoksessa Keltainen prinssi hän lauloi nimiroolin.[5] Suonio ohjasi lukuisia oopperateoksia, kuten Lakmé, Lonjumeaun posteljooni, Rykmentin tytär, Ryöstö seraljista ja La Traviata.

Puheteatteri ja elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijänuransa Antero Suonio aloitti Suomen Kansallisteatterissa iltanäyttelijänä. Hänen ohjauksiinsa lukeutuu muun muassa Niskavuoren leipä Viipurin Kaupunginteatterissa keväällä 1939. Hänen sisarensa Martta Suonio tulkitsi näytelmässä Loviisaa.[6]

Suonio näytteli myös muutamassa elokuvassa. Vuonna 1923 hänellä oli Iivarin osa Erkki Karun mykkäfilmissä Nummisuutarit. Vuonna 1940 hän oli johtaja Suoni Yrjö Nortan musiikkielokuvassa SF-Paraati. Hän työskenteli myös lavastajana ja studiopäällikkönä.[7]

Antero Suoniolla oli puolentoista vuoden ajan oma teatteritoimisto Helsingissä. Hän luovutti toimiston Suomen Näyttämöiden Liitolle. Suonio jatkoi isänsä lempiharrastusta, unkarilaisten kansanlaulujen suomentamista. Aina ylioppilasajoiltaan asti hän harrasti käännöstöitä unkarin, saksan, italian ja ranskan kielistä. Hän suomensi oopperoita ja operetteja. Suonion harrastuksia olivat niin ikään säveltäminen, pianonsoitto ja kuvanveisto.[1]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin, Kustannusliike Opas, Viipuri 1930
  • Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera, Hannu-Ilari Lampila ja WSOY 1997, ISBN 951-0-21185-0

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin, artikkeli "Suonio, Antero", sivut 307 ja 308
  2. Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera, sivu 279
  3. Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera, sivu 191
  4. Suomalainen ooppera, sivu 223
  5. Sininen laulu, sivu 61
  6. Luoma, Rauni: Ilon ja murheen näyttämöllä, sivu 262
  7. https://www.elonet.fi/fi/henkilo/119224

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]