Anomia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kreikankielistä termiä. Yhtyeestä katso Anomia (yhtye).

Anomia (m.kreik. ἀ- kieltävä etuliite, νόμος nomos 'laki') on "tila missä yhteisö antaa hyvin vähän moraalista johdatusta yksilöille".[1] Se on yhteisön ja yksilön välisten siteiden rappeutuminen, esim. kontrolloimaton syöksykierre missä sosiaalinen identiteetti pirstaloituu ja vallitsevat arvot hylätään.

Nimityksen yleistajuistaja oli ranskalainen sosiologi Émile Durkheim. Hän käytti sitä kirjassaan Le suicide (1897). Durkheim ei milloinkaan käyttänyt termiä viitaten yksinkertaisesti normien puuttumiseen, vaan kuvasi anomiaa "hämmentymisenä" ja "kyltymättömänä tahtona"[2], yhteensopimattomuutena. Hän käytti termiä "loputtoman tavoittelun sairaus" koska intohimoa ilman rajaa ei pysty koskaan täyttämään; siitä tulee vain entistä voimakkaampi. [3].

Durkheimin mukaan anomia ilmenee yksilön tai ryhmän ja niitä laajempien sosiaalisten standardien yhteensopimattomuudesta tai sosiaalisen etiikan puuttumisesta, mikä luo moraalisen sääntelyn purkautumisen ja todellisten tavoitteiden puuttumisen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Macionis, John J.: Sociology. Toronto: Pearson Canada, 2011. 434559397. ISBN 9780137001613. Teoksen verkkoversio.
  2. Stjepan Gabriel Meštrović: Emile Durkheim and The Reformation of Sociology. Rowman & Littlefield, 1993.
  3. Cotterrell, Roger (Roger B. M.),: Emile Durkheim : law in a moral domain. Stanford, California: {{{Julkaisija}}}. 43421884. ISBN 0804738238. Teoksen verkkoversio.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.