Anni Lintula

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anni Lintula (s.1981) on suomalainen toimittaja, A-lehtien B2B-liiketoiminnan johtaja[1] sekä A-lehtien johtoryhmän jäsen vuodesta 2018.[2] Hän toimii myös neuvonantajana Bonfire-bisnesmediassa[3] ja viestinnän asiantuntijana THL:n koronaepidemian torjunnan strategisessa työryhmässä. Anni Lintula on myös kysytty puhuja, joka oli ehdolla Speakersforumin Vuoden puhuja 2019 -kilpailussa. [4]

Lintula on valmistunut medianomiksi Laurea Ammattikorkeakoulusta vuonna 2006, sitä ennen hän on opiskellut journalismia vuonna 2004 Tukholman yliopistossa.[5] Hän on työskennellyt aiemmin tyttöjen media Demin päätoimittajana (2012–2017), toimituspäällikkönä (2010–2011), toimitussihteerinä (2008–2009) ja toimittajana (2006–2007).[6] Lintula on perustanut YouTube-kulttuuriin erikoistuneen Tube-lehden vuonna 2016.[7]

Lintula on julkaissut kirjan Nuoren toimittajan eloonjäämisopas (Gummerus, 2009) yhdessä toimittaja Meri Valkaman kanssa.[8]

Anni Lintula juontaa Zetapodi-nimistä podcastia, joka pureutuu sukupolven Z arvoihin, asenteisiin ja mediankulutustottumuksiin. Hän esiintyy asiantuntijana myös Yleisradion Jälkidigi-ohjelmassa, joka on digitaalisen maailman viikoittainen ajankohtaisohjelma Ylen Aamussa.[9]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lintula, Anni & Valkama, Meri: Nuoren toimittajan eloonjäämisopas. Helsinki: Gummerus Kustannus, 2009. ISBN 978-951-20-7934-6.
  • Lintula, Anni & Matikainen, Janne & Malmelin, Nando & Jääskeläinen, Atte & Kolari, Erja & Rajalahti, Hanna & Hakala, Heikki & Väisänen, Kari & Uskali, Turo & Niiranen, Valtteri & Nieminen, Hannu: Muuttuvat mediat, haasteelliset sukupolvet - mediafoorumi. Helsingissä: Infor, 2011. ISBN 978-952-5928-14-3.

Zetapodi-podcast: https://www.a-lehdet.fi/yrityksille/ajankohtaista/zetapodi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. A-lehdet nimittää Anni Lintulan B2B-liiketoiminnan johtajaksi www.a-lehdet.fi. 12.11.2020. Viitattu 26.2.2021.
  2. Perttula, Ville: A-lehdet nosti Demin päätoimittajan Anni Lintulan johtoryhmään Markkinointi & Mainonta. 12.2.2018. Viitattu 21.04.2018.
  3. Bonfire Agency hakee kasvua kokeneen Advisory Boardinsa avulla Bonfire.fi. 2.11.2020. Viitattu 26.2.2021.
  4. A-lehtien Anni Lintula ehdolla Vuoden Puhuja -äänestyksessä www.a-lehdet.fi. 20.1.2020. Viitattu 26.2.2021.
  5. PeoplePill: Anni Lintula: PeoplePill. Viitattu 1.7.2020.
  6. Pomon paikka Kirkko ja kaupunki. 04.02.2013. Viitattu 21.04.2018.
  7. Lintula, Anni: YouTube-tähdet saavat oman lehden – Tube-lehti ilmestyy elokuussa 20.05.2016. A-lehdet Oy. Viitattu 21.04.2018.
  8. Anni Lintula Gummerus Kustannus. 2018. Viitattu 21.04.2018.
  9. ”Jälkidigi | Jälkidigi: Natalia Salmela, Jukka Niva, Anni Lintula”. fi