Anna Pakalén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anna Pakalén
Henkilötiedot
Syntynyt 27. helmikuuta 1891
Hanko
Kuollut 31. maaliskuuta 1974 (83 vuotta)
Hanko
Ammatti sairaanhoitaja

Anna Salome Pakalén (27. helmikuuta 1891 Hanko31. maaliskuuta 1974 Hanko) oli suomalainen sairaanhoitaja, joka uudisti Kellokosken sairaalan ylihoitajana köyhien mielisairaiden potilaiden hoitoa ja elinoloja. Hän toimi Kellokosken ylihoitajana 1931–1955, ja tuona aikana sairaalaan hankittiin kunnollisia ruokailuvälineitä, luovuttiin pakkopaidoista, tehtiin hoitoympäristöä viihtyisämmäksi ja koulutettiin hoitajia uusiin hoitotapoihin.

Nuoruus ja työuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anna Pakalén syntyi Hangossa vuonna 1891. Hänen isänsä Karl Henrik oli kirvesmies, ja hänen äitinsä Maria Charlotta hoiti perheen seitsemää lasta. Anna oli lapsisista toiseksi nuorin. Hän kävi yhteiskoulua jo 1910-luvulla, vaikka työväestön lapset pääsivät yleisesti oppikouluun vasta 1920-luvulla.[1]

Pakalén suoritti sairaanhoitajatteren opinnot 1915–1918 Helsingin Marian sairaalassa. Valmistuttuaan hän aloitti osastonhoitajana Nikkilän mielisairaalassa. Myöhemmin hänestä tuli ylihoitaja. Pakalén vieraili Gütersloh’n mielisairaalassa ja inostui siellä harjoitetusta työmuodosta, jonka hän toi myös Kellokosken sairaalaan, johon hän siirtyi vuonna 1931.[1]

Ylisairaanhoitajana Kellokosken sairaalassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oskars Mikansin suunnittelema Anna Pakalénin patsas (1998) Annanpuiston ruusutarhassa Tuusulan Kellokoskella (Toimelantie 1).
Anna Pakalénin patsaan (1998) nimikyltti.

Pakalén alkoi ylihoitajana Kellokoskessa uudistaa vanhaa hoitolaitosta yhdessä samaan aikaan sinne tulleen ylilääkäri Aarne Soinisen kanssa. He etsivät uusia tomintamalleja muista Pohjoismaista ja Keski-Euroopasta. Pakalén ja Soininen tekivät sairaalassa joustavaa ja keskenäistä arvostusta huokunutta yhteistyötä.[2]

Uudistusurakka oli suuri, sillä tällaisten köyhien ”houruinhoitoloiden” kehittäminen ei juurikaan kiinnostanut ketään. Potilailla oli resuisia ja likaisia vaatteita, laitoksessa ei ollut pesutiloja eikä kaikille sänkyjä eikä ruokailupaikkaa. Pakalén aloitti uudistustyön perusasioista. Hän hankki muun muassa kunnolliset ruokailuvälineet, ja hän sai määrärahan avulla sairaalaan 1 003 posliinilautasta, 264 paria veitsiä ja haarukoita, 635 ruokalusikkaa sekä posliinisia kahvikuppeja ja -lautasia.[1] Kellokoski oli myös ensimmäinen suomalainen sairaala, jonka pakkopaidat poltettiin. Pakalén poistatti lisäksi sairaalaa kiertäneen aidan ja julisti koko Kellokosken kylän potilaiden ulkoilualueeksi.[3]

Pakalén uskoi, että viihtyisä ympäristö edistäisi hoitoprosessia herättämällä kunnioitusta ja luottamusta potilaiden ja henkilökunnan välillä. Hänen aikanaan sairaalan ruokasaleihin hankittiin talonpoikaiset huonekalut, päivähuoneisiin radiokaiuttimet ja jokaiselle potilaalle oma yökaappi ja suljettava lipasto. Osastoille hankittiin tekstiilejä, verhoja, seinäryijyjä ja taideteoksia. Pakalénin aikana sairaalaan hankittiin kaikkiaan 120 taideteosta, joista kahdeksan oli hänen ystävänsä Laura Järnefeltin tekemiä. Osa taiteesta oli taiteilijapotilaiden tekemiä. Lisäksi sairaalassa kudottiin ryijyjä, joiden kansallisromanttisia malleja Pakalén haki potilaiden kanssa käsityökouluista, lähiseudulta ja Kansallismuseosta.[1]

Perhehoito käynnistettiin Suomen piirimielisairaaloista ensimmäisenä Kellokoskella vuonna 1932. Sen avulla potilas pystyi opettelemaan vapaampiin oloihin ja selviytymään kotonaankin. Hoitomuodon tärkeydestä kertoo se, että Pakalén ja Soininen tekivät itse ensimmäiset perhehoitomatkat.[4] Lääkintöhallitus nimitti vuonna 1936 Kellokosken opetussairaalaksi, ja siellä alettiin sen jälken järjestää oppilaskursseja. Hoitajaoppilaiden opettajana toimi osastonhoitaja Lyyli Kinnunen, joka kirjoitti Pakalénin ohjauksessa ensimmäisen mielisairaanhoidon suomenkielisen oppikirjan. Se julkaistiin vuonna 1938 osana professori Martti Kailan oppikirjaa Mielitaudit.[1]

Kellokosken uudet hoitomuodot vaativat myös hoitajilta uusia tietoja ja kokemuksia. Pakalén lähettikin monia hoitajia eri puolille Eurooppaan hakemaan tietotaitoa. Huoltotoimintaan valittu Liisa Hakola esimerkiksi opiskeli vuoden Lontoon Bedford Collegessa. Pakalén, Hakola ja Soininen ajoivat tämän jälkeen suomalaiseen terveydenhoitajakoulutukseen psykiatis-yhteiskunnallista opetusta, jota oli sisältynyt Hakolan opintojaksolle.[1]

Pakalén toimi Kellokosken ylihoitajana vuoteen 1955, jolloin hän jäi eläkkeelle. Eläkevuotensa hän eli lapsuudenkaupungissaan Hangossa, mihin hän kutsui vieraakseen monia hoitajia ja entisiä potilaita.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jyrkinen, Anna Riitta: Pakalén, Anna (1891–1974) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (vapaa). 15.1.2010. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 5.3.2020.
  • Kontio, Raija: ”Hoitotyön 100-vuotinen matka”. Teoksessa Risto Vataja, Raija Kontio, Timo Laaksonen (toim.): Kellokosken sairaalan juhlajulkaisu. Kellokosken sairaala, 2015. ISBN 978-952-9679-35-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 5.3.2020).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Jyrkinen, Kansallisbiografia-verkkojulkaisu.
  2. Kontio, s. 67.
  3. Mäkinen, Terhi: Ylihoitaja Anna Pakalén poltatti Kellokosken sairaalan pakkopaidat Tehy-lehti. 10.8.2018. Helsinki: Tehy. Viitattu 5.3.2020.
  4. Kontio, s. 68.