Anna Jesień

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Jesien Osakan MM-Kisoissa 2007, Jana Rawlinsonin vieressä oikealla.
Jesien Osakan MM-Kisoissa 2007, Jana Rawlinsonin vieressä oikealla.
Maa: Puolan lippu Puola
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Osaka 2007 400 metrin aidat
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia München 2002 400 metrin aidat
Pronssia Pronssia München 2002 4x400 m
Pronssia Pronssia Göteborg 2006 4x400 m

Anna Jesień (o.s. Olichwierczuk, s. 10. joulukuuta 1978, Sokolowie Podlaskim) on puolalainen yleisurheilija, jonka päämatka on 400 metrin aitajuoksu.[1]

Jesień karsiutui Sydneyn olympialaisissa 2000 400 metrin aitojen alkuerissä ajalla 57,36. Seuraavana vuonna hän karsiutui Edmontonin MM-kisoissa välierissä ajalla 55,64. Münchenin EM-kisoissa 2002 hän voitti EM-pronssia 400 metrin aidoissa[1] ja oli samoissa kisoissa mukana Puolan joukkueessa, joka voitti EM-pronssia 4 x 400 metrin viestijuoksussa.[2] Vuonna 2003 hän voitti Puolan mestaruuden 400 metrin aidoissa, mutta karsiutui Pariisin MM-kisoissa alkuerissä. Seuraavana vuonna hän voitti jälleen Puolan mestaruuden, mutta karsiutui Ateenan olympialaisissa alkuerissä. 2005 hän voitti maansa mestaruuden ja Euroopan cupin ajalla 54,90. Myöhemmin samana vuonna hän sijoittui neljänneksi Helsingin MM-kisoissa ajalla 54,17 ja IAAF:n yleisurheilufinaalissa.[1]

Jesień voitti vuonna 2006 Puolan mestaruuden 400 metrin juoksussa ja sijoittui Euroopan cupin superliigassa viidenneksi 400 metrin aidoissa. Göteborgin EM-kisoissa hän juoksi kuudenneksi 400 metrin aidoissa[1] ja oli mukana voittamassa EM-pronssia 4 x 400 metrin viestissä.[3] Kauden lopussa hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa neljäs ja yleisurheilun maailmancupissa kolmas. Seuraavana vuonna Jesień voitti Osakan MM-kisoissa MM-pronssia ajalla 53,92. Myöhemmin samana syksynä hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalin ajalla 54,17.[1]

Jesień sijoittui Pekingin olympialaisissa 2008 viidenneksi ajalla 54,29. IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli kuudes. Vuonna 2009 hän voitti Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen 400 metrin aitajuoksun Leiriassa, mutta karsiutui Berliinin MM-kilpailuissa välierissä. IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän sijoittui viidenneksi.[1]

Ennätykset[1][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yleisurheilun MM-kilpailut
    • Osaka 2007: pronssia, 400 metrin aitajuoksu
  • Yleisurheilun EM-kilpailut
    • München 2002: pronssia, 400 metrin aitajuoksu
    • München 2002: pronssia, 4 x 400 metrin viestijuoksu.
    • Göteborg 2006: pronssia, 4 x 400 metrin viestijuoksu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Anna Jesień IAAF:n tietokannassa (englanniksi)
  2. http://www.athletix.org/Eurochamps/MunichEC02_day6.htm
  3. http://www.goteborg.com/22605.epibrw, s. 113