Andy Hall

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Andy Hall on brittiläinen juristi, joka työskentelee Bangkokissa, josta hän on raportoinut vuonna 2013 Finnwatchille Thaimaassa valmistettujen Suomessa myytävien tuotteiden eettisyydestä.

Hall teki vuoden 2012 lopussa Finnwatchin tilauksesta tutkimusta ananasmehutiivistettä valmistavan Natural Fruit -yhtiön työntekijöiden oloista. Tammikuussa 2013 tutkimuksesta julkaistiin raportti[1]. Hallia vastaan nostettiin yli seitsemän miljoonan euron korvausvaatimukset sisältävät kanteet Thaimaassa.[2] Hän sai syyskuussa 2016 ehdollisen tuomion ja sakot yhtiön maineen loukkaamisesta ja valitti tuomiosta[3][4].

Hallin puolentoista vuoden ehdollinen tuomio ja sakkorangaistus kumottiin thaimaalaisessa vetoomustuomioistuimessa toukokuussa 2018.[5]

Natural Fruit -yhtiö oli nostanut toisen kunnianloukkaussyytteen, joka koski Hallin Myanmarissa antamaa haastattelua. Siitä Thaimaan korkein oikeus vahvisti marraskuussa 2016 alempien tuomioistuinten vapauttavan päätöksen Hallia vastaan. Päätöksen mukaan korkeimmalla oikeudella ei ole tuomiovaltaa Myanmarissa tehdystä haastattelusta nostettuun syytteeseen. Tuomioistuimen mukaan poliisin tutkinnassa ilmeni väärinkäytöksiä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.