Andri Jermak

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Andri Jermak

Andri Borysovytš Jermak (ukr. Андрій Борисович Єрмак; s. 21. marraskuuta 1971 Kiova) on ukrainalainen virkamies, joka seurasi helmikuussa 2020 Andri Bohdania maansa presidentinhallinnon johtajana.[1][2]

Jermak syntyi ukrainalaiselle isälle ja venäläissyntyiselle äidille. Hänen isänsä työskenteli 1980-luvulla[3] Neuvostoliiton suurlähetystössä Kabulissa.[4] Jermak opiskeli oikeustiedettä ja valmistui maisteriksi[4] Kiovan kansallisesta yliopistosta vuonna 1995. Hän perusti vuonna 1997 tekijänoikeuksiin keskittyneen lakiyrityksen, jonka kansainvälisiä asiakkaita olivat Walt Disney Company ja Universal Pictures.[2] Jermakista tuli yksi johtavista tekijänoikeuksien asiantuntijoista maassaan.[5] Jermak toimi myös viihdealalla ja perusti tuotanto- ja jakeluyhtiön Garnet International Media Groupin. Hän oli tuottajana kahdessa elokuvassa.[2] Hän ystävystyi Volodymyr Zelenskyin kanssa vuonna 2010 molempien työskennellessä Inter-televisiokanavalla.[3][5]

Jermak johti Ukrainan ja Venäjän välisiä neuvotteluja vuodesta 2019 lähtien.[6] Hän on naimaton ja lapseton.[3]

Ura presidentinhallinnossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jermak aloitti työskentelyn presidentinhallinnon johtajana helmikuussa 2020. Maaliskuussa 2020 poliitikko Heo Leros julkaisi netissä videoita Jermakin Denys-veljestä, jonka väitettiin myyneen työpaikkoja valtionhallinnosta. Leros syytti myös Jermakia itseään korruptiosta ja kansallisten etujen vastaisesta toiminnasta. Leros erotettiin tapahtumien seurauksena Kansan palvelija -puolueen parlamenttiryhmästä.[2] Jermak piti syytöksiä informaatio-operaatioon liittyneinä.[4] Wagnergateksi kutsutussa tapahtumassa vuonna 2020[6] tiedotusvälineet syyttivät Jermakia Wagner-ryhmän palkkasotilaiden kiinniotto-operaation paljastamisesta ja estämisestä. Motiiviksi väitettiin sitä, että Jermak oli tapahtumien aikaan neuvottelemassa Venäjän kanssa vankienvaihdosta. Korkea-arvoiset turvallisuusviranomaiset yhtyivät syytöksiin.[2][5]

Jermakin asema vahvistui Venäjän hyökättyä Ukrainaan 2022 ja sota-ajan lain tultua voimaan. The Washington Postin mukaan Jermak nousi lähes samaan asemaan kuin Zelenskyi itse.[1][4] Pian hyökkäyksen alettua Vladimir Putinin presidentinhallinnon varajohtaja Dmitri Kozak soitti Jermakille ja vaati turhaan Ukrainan antautumista.[7] Zelenskyi on usein esiintynyt yhdessä Jermakin kanssa. Huhtikuussa 2024 lehti Time nimesi Jermakin ainoana ukrainalaisena yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä.[1] Jermak on johtanut Michael McFaulin kanssa kansainvälistä Venäjän-vastaisten pakotteiden työryhmää.[4] Yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko Victoria Spartz syytti Jermakia Venäjän hyväksi työskentelystä.[5] Nämä Spartzin lausunnot aiheuttivat kesällä 2022 skandaalin sekä Yhdysvalloissa että Ukrainassa. Spartz sai osakseen molempien maiden edustajilta syytöksiä venäläisen propagandan edistämisestä.[6]

Jermakia on kritisoitu epädemokraattisesta vallankäytöstä ja laajalti siitä, että hänen valvonnassaan erotettiin muiden muassa Ivan Bakanov ja Valeri Zalužnyi. Michael McFaulin mukaan Jermakista tuli tietyllä tavalla sodanaikainen de facto pääministeri, ulkoministeri ja henkilöstöpäällikkö, mistä McFaulin mukaan ”kaikki” valittivat. Hän kuitenkin piti Jermakia tehokkaana työssään.[4] Jermak on tehnyt huomattavaa työtä kansainvälisen tuen keräämiseksi Ukrainan hyväksi. Tämä työ johti muun muassa Sveitsissä kesällä 2024 pidettyyn kansainväliseen rauhankonferenssiin.[3]

  1. a b c Andriy Yermak's influence may have swayed Zelenskyy on Russian invasion risks — Oleksiy Koshel The New Voice of Ukraine 26.5.2024, viitattu 4.9.2024 (englanniksi)
  2. a b c d e Andriy Yermak Obozrevatel, viitattu 4.9.2024 (englanniksi)
  3. a b c d Simon Shuster, Inside Andriy Yermak’s Quest for Peace in Ukraine Time 25.6.2024, viitattu 4.9.2024 (englanniksi)
  4. a b c d e f Siobhán O'Grady, David L. Stern, Isabelle Khurshudyan, Zelensky’s chief aide flexes power, irks critics — and makes no apologies The Washington Post 18.5.2024, viitattu 4.9.2024 (englanniksi)
  5. a b c d Konstantin Skorkin, Why President Zelensky Is Purging His Inner Circle Carnegie Endowment 15.4.2024, viitattu 4.9.2024 (englanniksi)
  6. a b c Oleg Sukhov, Explainer: Is there any merit to Congresswoman Spartz' accusations against Zelensky's chief of staff? Kyiv Independent 13.7.2022, viitattu 4.9.2024 (englanniksi)
  7. Paul Sonne, Isabelle Khurshudyan, 5 ways Ukraine fought and saved its capital from Russian invaders The Washington Post 24.8.2022, viitattu 4.9.2024 (englanniksi)