Amiloridi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amiloridi
Amiloridi
Amiloridi
Systemaattinen (IUPAC) nimi
3,5-diamino-6-kloori-N-(diaminometylideeni)pyratsiini-2-karboksamidi
Tunnisteet
CAS-numero 2609-46-3
ATC-koodi C03DB01
PubChem 16231
DrugBank DB00594
Kemialliset tiedot
Kaava C6H8N7ClO 
Moolimassa 229,664
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 240,5–241.5 °C (465–467 °F) [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus noin 50 %[2]
Metabolia Ei metaboloidu
Puoliintumisaika 6–9 tuntia[2]
Ekskreetio virtsan mukana
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa oraalinen

Amiloridi (C6H8N7ClO) on kloorattuihin ja aromaattisiin guanidiinin amidijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä nesteenpoistolääkkeenä yhdessä muiden lääkkeiden kanssa kohonneen verenpaineen hoitoon. Amiloridi kuuluu WHO:n laatimaan tärkeimpien lääkeaineiden luetteloon.[3]

Ominaisuudet ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amiloridi vaikuttaa munuaisten distaalisissa tubuluksissa ja kokoojaputkissa. Se estää natriumioneja kuljettavien ionikanavien toimintaa, jolloin natriumionien takaisinimeytyminen ja kaliumionien erittyminen estyy. Tämä johtaa elektrolyyttien epätasapainoon ja nesteen erittyminen lisääntyy. Amiloridia käytetään usein yhdessä tiatsidien kuten hydroklooritiatsidi tai niin kutsuttujen loop-diureettien esimerkiksi furosemidin kanssa.[2][4][5][6]

Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävin amiloridin haittavaikutus on kaliumionien tavallista korkeampi pitoisuus elimistössä. Muita haittavaikutuksia voivat olla vatsakivut, huonovointisuus ja anoreksia.[2][5]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amiloridin synteesin ensimmäisessä vaiheessa 5,6-diaminourasiili kondensoituu glyoksaalin kanssa. Tuotteen hydrolyysi emäksisissä olosuhteissa muodostaa 3-aminopyratsiini-2-karboksyylihappoa. Karboksyyliryhmä esteröidään metyyliesteriksi ja seuraavat vaiheet ovat klooraus sulfuryylikloridin avulla ja reaktio ammoniakin kanssa. Viimeinen vaihe on reaktio guanidiinin kanssa ja tuotteena muodostuu amiloridia.[7]

Amiloride synthesis.svg

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 72. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  2. a b c d David A. Williams, William O. Foye, Thomas L. Lemke: Foye's principles of medicinal chemistry, s. 521, 529. Lippincott Williams & Wilkins, 2012. ISBN 9781609133450. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.7.2019). (englanniksi)
  3. WHO Model List of Essential Medicines 2017. WHO. Viitattu 12.7.2019. (englanniksi)
  4. Peter Cervoni & Peter S. Chan: Diuretic Agents, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.
  5. a b Alexander Scriabine & David G. Taylor: Antihypertensives, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000.
  6. Michael L Clark, Parveen Kumar: Kumar & Clark's Clinical Medicine, s. 645. Elsevier, 2012. ISBN 9780702044991. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.7.2019). (englanniksi)
  7. Ṛuben Vardanyan, Victor J. Hruby: Synthesis of essential drugs, s. 291. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-444-52166-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.7.2019). (englanniksi)