Aluerakentaminen
Aluerakentaminen tarkoittaa jonkin alueen rakentamista niin, että kokonaisuus on toteutettu suunnitelmallisesti.[1]
Aluerakentaminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisiä aluerakentamiskohteita Suomessa olivat Helsingin Puu-Käpylä 1920-luvulla ja Olympiakylä 1930-luvulla sekä myöhemmin Espoon Tapiola 1950-luvulla.[1] 1960- ja 1970-luvuilla aluerakentaminen perustui kuntien ja rakennusliikkeiden tekemiin aluerakentamissopimuksiin, joiden mukaan rakennusliike hankki ja kaavoitti maan sekä rakensi sille uudet asunnot huolehtien myös niiden markkinoinnista.[2] Suomessa aluerakentaminen liitetäänkin lähiöiden syntyyn. Jo Heikki von Hertzen esitti pamfletissaan Koti vaiko kasarmi lapsillemme (1946) alueittain rakentaminen välttämättömänä edellytyksenä paremmalla asuinympäristölle, rationalisoinnin ja standardisoinnin ohella.[3]
2000-luvulla aluerakentamissopimuksia muistuttava käytäntö on kumppanuussopimus, jossa kaupunki, maanomistaja ja urakoitsija kaavoittavat maan yhdessä. Kumppanuussopimuksilla ei anneta kaavoittajalle yhtä suuria vapauksia kuin 1960- ja 1970-luvuilla. Myös pientaloalueita on rakennettu kumppanuussopimuksilla, kuten Espoon Friisilän ja Vantaan Ylästön pientaloalueet.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hankonen, Johanna: Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta. Tampere: Otatieto Oy, Gaudeamus, 1994. ISBN 951-672-187-7.
- Hurme, Riitta: Suomalainen lähiö Tapiolasta Pihlajamäkeen. Tammisaari: Suomen Tiedeseura, 1991. ISBN 951-653-228-4.
- Härkönen, Minna: Kaavoitussopimukset, maankäyttösopimukset ja kehittämiskorvausmenettely (PDF) Theseus. 2015. Lapin ammattikorkeakoulu. Viitattu 23.10.2015.