Alma (näytelmä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alma
Kirjoittaja Aleksis Kivi
Kirjoitettu 1869[1]
Alkuperäiskieli suomi
Tyylilaji draama
Aihe rakkaus, kaipaus, uskollisuus, kieroilu
Tapahtumapaikka ja -aika avara sali maalaiskartanossa
Kantaesitys 11. tammikuuta 1945[2]
Kantaesityspaikka Jyväskylän Työväen Teatteri
Henkilöt
Henkilöt
  • Alma, kartanon neiti
  • Kilian, naapurikartanon nuorukainen, Alman lemmitty
  • Leonard, Alman veli
  • Alman äiti
  • Kasper, Alman isoisä, vanha aseveikko
  • Conon, vanha aseveikko
[3]

Alma on Aleksis Kiven 1869 kirjoittama ilmeisesti yksinäytöksinen pienoisnäytelmä. Se sai kantaesityksensä Jyväskylän Työväen Teatterissa tammikuussa 1945.[2] Alma kuuluu Kiven vähemmän tunnettuun tuotantoon, ja sen loppuosa on kadonnut. Näytelmän nimihahmossa on nähty useita yhtäläisyyksiä Kiven kuuluisamman näytelmän Margaretan nimihahmoon.[4]

Kirjoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarlo Bergbomin mukaan Kivi ihastui Charlotte Raan keväällä 1869 näyttelemään Leaan siinä määrin, että hän päätti kirjoittaa näytelmän nimen omaan Raata ajatellen. Syntyi pieni näytelmä nimeltään Alma, joka oli määrä esittää syksyllä 1870. Lyyrillisestä kauneudestaan huolimatta kappale arvioitiin liian epädraamalliseksi näyttämöesitykseen. Alma jäi painamatta, luultavimmin Bergbomin tahdosta, mutta siitä säilyi katkelma jälkipolville.[5]

Kivi kirjoitti Alman loppusoinnuttomalla kuusitahtisella trokeemitalla, ja hän rakensi sen osin omien, aiempien tuotteidensa varaan.[6]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alma tapahtuu kartanon avarassa salissa. Alma on kartanon neiti, joka rinnastuu Kiven ihanteellisiin naishahmoihin, kuten Vuohenkalman Anna, Lea tai Liisa. Ylväs, lempeä ja luja Alma rakastuu naapurikartanon Kilianiin, joka nähtävästi on myös rakastunut Almaan, mutta mitään lemmenosoituksia parin välillä ei ilmene.[7]

Alma ei liene tavannut Kiliania aikoihin; hän ei myöskään ole kuullut veljestänsä Leonardista, joka on ollut jo pari vuotta merillä. Niinpä Alma on surullinen, vain hänen äitinsä tietää tyttärensä sydämen asioista. Kilian yllättäen lopettaa jahkailunsa ja ilmoittaa aikovansa kosia Almaa, ja samaan aikaan Leonard palaa meriltä. Alman isoisän vanha kaveri Conon kertoo Leonardin paluusta Alman äidille ja isoisälle. Nämä kolme kuitenkin keksivät koetella Almaa: he kertovat tälle, että Leonard on hukkunut ja Kilian on valinnut toisen naisen morsiamekseen. Lisäksi he kertovat, että Turkin ja Kreikan välille on syttynyt sota, johon isoisä ja Conon ovat aikeissa lähteä. Kolmikko haluaa nähdä Alman reaktion heidän sepittämiinsä tarinoihin, minkä jälkeen nuoret astuvat esiin ja Alma saa onnellisen hyvityksen.[8]

Almalle kerrotaan valeuutiset. Neito kalpenee kuullessaan Kilianin kihlauksesta. Vihdoin hän tunnustaa rakastavansa Kiliania. Nähtyään Alman reaktion muut paljastavat ilveilleensä ja he kertovat totuuden: Kilian on matkalla kosimaan Almaa, Leonard on palannut kotiin täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja Turkin ja Kreikan välillä vallitsee sopu. Alma ilahtuu.[9]

Alman säilynyt osuus päättyy siihen, kun Conon hakee Kilianin ja Leonardin sisään. Viimeisellä sivulla on lyijykynällä kirjoitettu merkintä: nuoret miehet eivät tulekaan, vaan "jäsenet teatterilla käyvät heitä vastaan, ja kaikki loppuu." "--- ne, jotka ovat sisällä, menevät ulos iloisina tulevia nuoria vastaan ja loppuu kappale."[10]

Näytelmän on uumoiltu päättyvän iloiseen jälleennäkemiseen ja kihlajaishumuun. Merkintä on todennäköisesti lisätty sen jälkeen, kun Bergbom kertoi mielipiteensä näytelmästä. Kivi kenties käytti Alman poistetusta loppukohtauksesta osia Margaretaan, jolloin haaveksiva ja rakastettuaan uskollisesti odottava Alma olisi Margaretan aihio.[11]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljo Tarkiainen ei pitänyt mielekkäänä arvostella keskeneräiseksi jääneen teoksen taiteellisia ansioita. Alman juonen teennäisyys on kuitenkin ilmeinen. Alma ei ole kiukutteleva ja nokkava kaunotar, jolle olisi pitänyt antaa kunnon opetus tekaistuin kertomuksin. Kaikki juonessa mukana olevat ihmiset pitävät Almasta, joten heidän motiivinsa järkyttää Almaa jäävät ontoiksi. Mihin he pyrkivät valeuutisineen? Erikoisen omituista on, että ajatus niiden sepittämisestä on Alman hellän äidin. Näytelmän ainoa päämäärä on saada nähdä "tuskan ja riemun 'myrsky' pauhaavan neitosen sydämessä".[12]

Omituisen juonen rakentelun takana on otaksuttu olleen jonkin vieraan kirjallisen esikuvan, joka houkutteli Kiven "heikkona hetkenään olemaan uskoton sisimmälle tunnolleen".[13]

Alman vuorosanoissa on maalauksellista tenhoa, mutta ne eivät lähde lentoon, ne luonnehtivat enemmän Kiveä kuin lausujaansa. Kivestäkin ne ilmentävät lähinnä sitä osaa, joka alkoi jo vieraantua elämästä. Vuorosanat on arvioitu sairastuneen runoilijan kuvitelmiksi; Almaa kirjoittaessaan Kivi eli jo elämänsä iltahämärää. "Se etäisyyden siniauer, johon runoilija ikävissään tuijotti, suli olemattomiin ja sen sijaan ilmestyi valojuova ilman ääriä", Tarkiainen kuvailee.[14]

Esitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilona-tietokannan mukaan Alma on esitetty ammattiteattereissa vain kahdesti. Tammikuussa 1945 annettiin Jyväskylän Työväen Teatterissa kantaesitys, toinen esitys oli Kotkan Kaupunginteatterissa 1950-luvun alussa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tarkiainen, Viljo: Aleksis Kivi : elämä ja teokset. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1950.
  1. Julkaistut teokset : Alma Nurmijärven kunnan kulttuuripalvelut. Viitattu 5.2.2021.
  2. a b c Ilona-tietokanta : Esityshaku: Alma Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 5.2.2021.
  3. Tarkiainen 477 ja 478
  4. Tarkiainen, s. 479
  5. Tarkiainen, s. 477
  6. Tarkiainen, s. 477
  7. Tarkiainen, s. 477
  8. Tarkiainen, s. 477–478
  9. Tarkiainen, s. 478
  10. Tarkiainen, s. 478
  11. Tarkiainen, s. 478–479
  12. Tarkiainen, s. 479
  13. Tarkiainen, s. 479
  14. Tarkiainen, s. 481

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]