Alfons Bērziņš

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Alfons Bērziņš
Alfons Bērziņš
Maa: Latvia
Miesten pikaluistelu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Riika 1939 yhteispisteet

Alfons Bērziņš (9. marraskuuta 1916 Riika16. marraskuuta 1987 Riika) oli latvialainen pikaluistelija. Bērziņš on maansa kaikkien aikojen menestyksekkäin pikaluistelija.

Alfons Bērziņš aloitti uehilu-uransa 16-vuotiaana. Kansainvälisillä areenoilla hän esiintyi ensi kerran Oslon vuoden 1936 MM-kisoissa, joissa sijoitus yhetispisteissä oli kahdeksas. Hän osallistui vuonna 1936 Garmisch-Partenkirchenin talvolympialaisiin, mutta hän ei saavuttanut vielä huippusijoituksia. Hän luisteli olympialaisissa kaikki matkat sijoitusten ollessa 500 metrillä 14., 1 500 ja 5 000 metrillä 18. ja 10 000 metrillä 19.[1]

Parempaa oli kuitenkin tulossa. Vuoden 1937 MM-kisoissa sijoitus oli 9. ja vuonna 1938 jo 4. Vuoden 1938 EM-kisoissa Oslossa sijoitus oli vaatimaton 12. Mutta kaksi seuraavaa vuotta toivat sitten menestystä. Tosin käynnistyvä maailmansota rajoitti kansainvälisiä kilpailuja. Hän voitti yleisluistelun Euroopan-mestaruuden vuonna 1939 kotijäällään Riiassa. Samana vuonna hän saavutti hopeaa yleisluistelun maailmanmestaruuskisoissa Helsingissä Suomen Birger Waseniuksen voittaessa. Sotatalvena 1940 MM-kisat järjestettiin epävirallisina Oslon Bislett-stadionilla. Näissä kisoissa Bērziņš voitti mestaruuden. [2],[3]

Neuvostoliiton miehitettyä Latvian vuonna 1940 Bērziņš liittyi Latvian itsenäisyysrintamaan. Saksan valloitettua Latvian Bērziņš liittyi latvialaisista muodostettuun SS:n Latvialaislegioonaan. Neuvostoliiton vallattua maailmansodan loppuvaiheessa takaisin Bērziņš joutui kymmeneksi vuodeksi (1945–1955) pakkotyöhön gulagleirille Siperiaan[2][3]. Sieltä palattuaan vuonna 1955 hän toimi urheiluvalmentajana. Hän valmensi mm. latvialaista Neuvostoliittoa edustanutta 1960-luvun lopun huippunaisluistelijaa Lāsma Kaunistea.[2]

Berzins oli ennen sotaa naimisissa latvialaisen ajan huippu-urheilijan, alppihiihtäjä-voimistelijan, Mirdza Martinsonin kanssa, joka pakeni maailmansodan loppuvaiheesta Latviasta Norjan kautta Yhdysvaltoihin.

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 500 m – 42,9 (5. helmikuuta 1938, Davos)
  • 1500 m – 2.16,4 (6. helmikuuta 1938, Davos)
  • 5000 m – 8.32,8 (8. tammikuuta 1950, Oslo)
  • 10 000 m – 17.47,2 (4. helmikuuta 1940, Oslo)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Profiili Sports Reference -sivustolla sports-reference.com. Viitattu 21.5.2017. (englanniksi)
  2. a b c Alfons Bērziņš olimpiade.lv. Viitattu 21.5.2017. (latviaksi)
  3. a b Latvia - skøytenasjonen som kom og forsvant - og kom tilbake igjen. Historien om Alfons Berzins home.online.no. Viitattu 18.12.2014. (norjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]