Alex de Angelis

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alex de Angelis voitettuaan vuoden 2010 Australian GP:n

Alex de Angelis (s. 26. helmikuuta 1984 Rimini) on sanmarinolainen ratamoottoripyöräilijä, joka ajaa nykyisin MotoGP-luokan NGM Forward Racing-tallissa Yamahalla.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän ajoi ensimmäisen kilpailunsa nykyisen Moto3-luokan edeltäjässä 125-kuutioisissa jo vuonna 1999. Vuodet 1999-2003 de Angelis ajoi 125-kuutioisissa ilman voittoja, kunnes siirtyi kaudeksi 2004 nykyisen Moto2-luokan edeltäjään 250-kuutioisiin. 250-kuutioisissa de Angelis ajoi neljä kautta ja voitti ensimmäisen kilpailunsa vuonna 2006 Valenciassa. Paras sijoitus sarjassa oli kolmas, joka tuli kausina 2006 ja 2007.

Kaudeksi 2008 de Angelis siirtyi pääluokkaan. Ensimmäisellä kaudellaan hän oli sarjan neljästoista eikä selviytynyt kertaakaan palkintokorokkeelle. Seuraavalla kaudella tuli jo yksi kakkossija ja sarjan kahdeksas tila.

Seuraavaksi kaudeksi de Angelis palasi kuitenkin Moto2-luokkaan. Hän ajoi kauden aikana myös kolme kilpailua pääluokassa. Moto2-luokassa hän voitti yhden kilpailun ja oli sarjan yhdestoista. De Angelis oli kauden aikana osallisena kolarissa, joka vaati japanilaiskuljettaja Shoya Tomizawan hengen de Angelisin kotikilpailussa Misanossa. Kaudella 2011 de Angelis jatkoi Moto2:sessa. Hän oli sarjan neljäs voitettuaan yhden kilpailun ja oltuaan kahdesti palkintokorokkeella. 2012 de Angelis jatkoi jälleen Moto2-sarjassa. Hän vaihtoi kesken kauden tallia Suterilta FTR:lle. Vaihdettuaan tallia de Angelis onnistui voittamaan yhden kilpailun ja oli sarjan kahdestoista.

Seuraavan kauden eli kauden 2013 de Angelis aloitti jälleen Moto2-luokassa, mutta ajoi Yhdysvaltain GP:n pääluokassa. Kausi Moto2:sessa ei tuottanut menestystä ja de Angelis oli sarjan neljästoista. Kausi 2014 alkoi jälleen Moto2:sessa, mutta Intian GP:n jälkeen de Angelis siirtyi Forward Racingin tiimiin MotoGP:hen. De Angelis on 179 senttimetriä pitkä ja painaa 70 kilogrammaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.