Aleksanteri-instituutti
Aleksanteri-instituutti on Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan alainen laitos, jonka tehtävänä on koordinoida Venäjän, Euraasian maiden ja itäisen Euroopan tutkimusta ja opetusta valtakunnallisella tasolla, erityisesti yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden alalla.
Instituutti perustettiin vuonna 1996 ja on alallaan suurimpia tutkimusyksiköitä Euroopassa. Se myös koordinoi ja edistää yhteistyötä ja vuoropuhelua akateemisen maailman, hallinnon, päättäjien, elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan välillä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Aleksanteri-instituuttissa työskentelee viitisenkymmentä tutkijaa ja yliopisto-opettajaa. Heistä enemmistö on yhteiskuntatieteen alalta, mutta joukkoon lukeutuu myös kulttuurin ja historian tutkijoita sekä lakitieteilijöitä[1]. Vuodesta 2018 johtajana on toiminut professori, FT ja VT dosentti Markku Kangaspuro, tätä ennen johtajana toimi professori, VTT Markku Kivinen.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksanteri-instituutin nimi pohjautuu Venäjän keisareihin, jotka olivat Suomen suuriruhtinaita. Nimi viittaa Aleksanteri I:een, Aleksanteri II:een ja Aleksanteri III:een.[2] Taustalla on myös viittaus Helsingin yliopiston historiaan, sillä 1800-luvulla yliopisto tunnettiin Suomen Keisarillisena Aleksanterin Yliopistona[3].
Lapin yliopiston sosiologian professori Markku Kivinen valittiin perustamaan Aleksanteri-instituutti vuonna 1996. Hän johti tutkimuslaitosta vuosina 1996–2018.[4] Vuodesta 2018 eteenpäin instituutin johtajana on toiminut Markku Kangaspuro.
Kohu johtajan valinnasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2017 syntyi kohu, kun dekaani Hanna Snellman valitsi Markku Kangaspuron Aleksanteri-instituutin johtajaksi ilman julkista hakua ja ilman että edes instituutin johtokunta oli saanut tietää nimityksestä edes kokouskutsussa. Ainoa muu hakija oli Kivisen vaimo, yhteyspäällikkö Elina Kahla. Johtokunnan professorit Tuomas Forsberg ja Kari Liuhto arvostelevat Snellmanin ratkaisua ymmärtämättömäksi, oudoksi ja vääräksi.[5]
Aleksanteri-konferenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksanteri-konferenssi on kansainvälinen Venäjän, Euraasian ja itäisen Euroopan tutkimuksen kysymyksiin keskittyvä konferenssi. Konferenssi järjestetään Helsingissä lokakuun loppupuolella ja sen teemat vaihtelevat vuosittain.
Konferenssin teemoja ovat olleet:
- 2023 Decolozing Space in the Global East
- 2022 The New Era of Insecurity
- 2021 Eurasia and Global Migration
- 2019 Technology, Culture, and Society in the Eurasian Space
- 2018 Liberation – Freedom – Democracy? 1918–1968–2018
- 2017 Russia's Choices for 2030
- 2016 Life and Death in Russia
- 2015 Culture and Russian Society
- 2014 Restructuring State and Society in Russia
- 2013 Russia and the World
- 2012 Competition and Good Society
- 2011 The Dragon and the Bear
- 2010 Fuelling the Future?
- 2009 Cold War
- 2008 WGA
- 2007 Perestroika
- 2006 Constructing Identities
- 2005 Rural Transform
- 2004 Democracy in Russia
- 2003 Concepts of Russian Nature
- 2002 Western Aid and Advice to Eastern Europe
- 2001 Dimensions of Russian Regionalism
Tutkimustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksanteri-instituutin tutkimustoiminta keskittyy kuudelle painopistealueelle, joita lähestytään laajempien monitieteisten tutkimusohjelmien kautta.[6]
- Kestävän kehityksen edellytykset yhteiskunnan, ympäristön ja talouden näkökulmasta
- Demokratia ja sen haasteet
- Identiteetit ja kulttuurit muutoksessa
- Turvallisuus; uudet ja perinteiset uhkat
- Hyvinvointipolitiikka ja hyvinvoinnin tila
- Digitalisaation mahdollisuudet ja haasteet
Parhaillaan instituutissa on menossa tutkimushankkeita muun muassa Venäjän ympäristöpolitiiikasta, Venäjän mediaviestinnästä ja propagandasta, yhteiskunnallisista muutoksista Euraasian alueella sekä lakimuutoksista ja rangaistuskäytännöistä Venäjällä ja itäisessä Euroopassa. Suurelle yleisölle tuttuja instituutin tutkijoita ovat esimerkiksi sotatieteen dosentti Ilmari Käihkö, johtaja Markku Kangaspuro, Venäjän energiapolitiikan asiantuntijana tunnettu professori Veli-Pekka Tynkkynen sekä Unkarin poliittista kehitystä usein mediassa kommentoiva Katalin Miklossy.
Tutkimuksen kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän talouden professori Kari Liuhto kertoo, että Aleksanteri-instituutin johdon kommentteja kummasteltiin laajalti vuonna 2014. Naapurimaiden tutkijoiden mielestä instituutti on suomettunut ja tutkii "pehmeitä ja marginaalisia" aiheita. Aiemmin Pietarin valtionyliopiston professori Stanislav Tkatšenko sanoi, että instituutin keskittyminen modernisaatioon tekee sen työstä ajanhukkaa. Tulisi tutkia esimerkiksi turvallisuuspolitiikkaa, diplomatiaa, sisäpolitiikkaa ja vaaleja. Nykyisin vaalit, turvallisuuspolitiikka ja esimerkiksi propaganda ovat keskeisiä tutkimusaiheita instituutin tutkijoiden teemavalikoimassa[7][8][9]. Professori Pekka Sutela arvostelee, että instituutissa talouttakin tutkivat vain sosiologit.[10][11] Instituutin energiapolitiikkaan erikoistuneen professorin Veli-Pekka Tynkkysen mukaan tutkimuslaitos on aiemmin pyrkinyt ideologisesti määrittelemään, miten Suomessa pitäisi tutkia Venäjää.[12] Entisen johtajan Kivisen mukaan instituutin arvosteleminen Venäjää myötäileväksi johtuu virhepäätelmistä.[4]
Opetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksanteri-instituutissa toimii monitieteinen ja kansainvälinen Master's Programme in Russian Studies -maisteriohjelma. Syksystä 2023 maisteriohjelman koulutusohjelma uudistuu ja laajenee, ja päivittyy samalla nimeltään muotoon Master's Programme in Russia, Eurasia and Eastern Europe. Lisäksi Aleksanteri-instituutti koordinoi myös Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistoverkoston maisterikoulua (huom. ei maisteriohjelma!), jossa järjestetään mm. alueasiantuntijuutta vahvistavia kursseja, seminaareja ja gradun ohjausta. Itäisen Keski-Euroopan, Balkanin ja Baltian tutkimuksen opintokokonaisuus (IKEBB) sekä Ukraina-opintokokonaisuus on tarkoitettu Helsingin yliopiston opiskelijoille[13].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Valtakunnallista Venäjän-tutkimusta 10 vuotta (Helsingin yliopiston tiedote 15.3.2007)
- Suomen Akatemian huippuyksiköt 2012-2017 (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Aleksanteri Institute - Finnish Centre for Russian and East European Studies University of Helsinki. Viitattu 6.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Aminoff, Jukka: Suomen Ruotsi ja Venäjä - Suomi muuttuvien maailmanjärjestysten keskellä. Readme.fi, 2021.
- ↑ Suomen Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto | Helsingin yliopisto www.helsinki.fi. Viitattu 6.11.2023.
- ↑ a b Markku Kivinen loi Aleksanteri-instituutin aseman, ja johti Venäjän-tutkimuksen laitosta yli 20 vuotta Helsingin Sanomat. 5.6.2021.
- ↑ Aleksanteri-instituutin johtajanimitys kuohuttaa – Markku Kangaspuro valittiin ilman julkista hakua Helsingin Sanomat. 28.12.2017.
- ↑ Aleksanteri-instituutti, Tutkimus Aleksanteri-instituutti. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Esim. Mannerheim-professuurin Venäjä-ryhmä University of Helsinki. Viitattu 6.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Esim. Electoral Malpractice, Cyber-security, and Political Consequences in Russia and Beyond University of Helsinki. Viitattu 6.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Projects – Russian Media Lab Network blogs.helsinki.fi. Viitattu 6.11.2023.
- ↑ Teki Putin mitä vain, Aleksanteri-instituutista löytyy aina ymmärtäjä, Suomen Kuvalehti 27/2016, 9.7.2016.
- ↑ Suomen johtava Venäjä-tutkija maaliskuussa 2014: Putin sanoi, ettei Krimiä liitetä Venäjään, Verkkouutiset 8.7.2016.
- ↑ Vaula Helin: Vastavirtaan (SK 36/2022, sivut 46-47) Suomen Kuvalehti. 8.9.2022.
- ↑ Opetus Aleksanteri-instituutti. Viitattu 12.11.2012.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kivinen, Markku & Vähäkylä, Leena (toim.): Venäjän palatseissa ja kaduilla. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-351-1.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Helsingin yliopisto -Aleksanteri-instituutti
- Stranius, Pentti: Tutkimusnäkökulmia Venäjään. (Arkistoitu – Internet Archive) Kirja-arvostelu teoksesta Kivinen, Markku & Vähäkylä, Leena (toim.): Venäjän palatseissa ja kaduilla. Gaudeamus, 2015. (Agricolan kirja-arvostelut, 1.6.2015)