Albert Penttilä
Albert Oskar Penttilä ent. Oskar Wilhelm Lindqvist (23. marraskuuta 1902 Helsinki – 29. joulukuuta 1957) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän aloitti sotilasuransa viisitoistavuotiaana lapsena Saksan armeijassa ja palveli monen valtion armeijoita ja soti monilla sotanäyttämöillä sekä oli muun muassa Yhdysvaltain presidentin autonkuljettajana. Hän haavoittui Saksassa kaksi kertaa, Suomen sisällissodassa kuusi kertaa, Muurmannilla kerran, Viron vapaussodassa kerran. Lisäksi hän oli kerran tulla Tallinnan kadulla murhatuksi.[1][2]
Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Penttilän vanhemmat olivat poliisikonstaapeli Ernst Wilhelm Lindqvist ja Ida Augusta Nordström. Penttilä kävi kansakoulun.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Penttilä karkasi salaa perheeltään Saksaan, missä hän valehteli ikänsä 20-vuotiaaksi ja pääsi näin liittymään vapaaehtoisena sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 25. joulukuuta 1917. Hän oli juuri täyttänyt viisitoista vuotta, ja oli nuorin pataljoonassa palvellut suomalainen. Pataljoonan täydennysjoukosta hänet siirrettiin 6. tammikuuta 1918 pataljoonan haupitsipatteriin. Suomen Kuvalehden ennenaikaisessa muistokirjoituksessa hänen kerrotaan osallistuneen Saksassa taisteluihin Riian rintamalla, missä hän olisi jäänyt venäläisten vangiksi ja päässeen sieltä karkaamaan ja hänen kerrotaan matkustaneen sen jälkeen Suomen ja Ruotsin kautta takaisin Saksaan. Hänen kohdallaan jääkärimatrikkelissa oleva päivämäärä hänen pataljoonaan liittymisajastaan, täytynee pitää tässä tapauksessa pakomatkaltaan paluun ajankohtana.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Penttilä astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 ensin vannottuaan sotilasvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen armeijalle. Hänet ylennettiin tässä tilaisuudessa jefreitteriksi. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Vaasasta hänet määrättiin aluksi Suomen valkoiseen armeijaan Jääkäritykistön 1. patteriin, josta hänet siirrettiin 15. maaliskuuta 1918 Porin rykmentin II pataljoonan 1. komppaniaan. Hän toimi komppaniassa muun muassa hiihto- ja tiedusteluosaston päällikkönä ja otti osaa taisteluihin Ahlaisissa, Noormarkussa ja Harjakankaalla sekä Porissa. Hänen ansioikseen lasketaan sisällissodassa yölliset partioretket joihin hän oli erikoistunut ja niistä hän sai myös urheudesta kaksi Vapaudenristiä. Hän haavoittui Harjakankaalla 30. maaliskuuta 1918. Taistelutoimien hiljennyttyä hän koulutti Porissa kahden viikon ajan paikallista pioneeriosastoa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan jälkeen hän yritti muodostaa hyökkäysosastoa, johon hän saikin värvättyä yksitoista miestä, ja lähti heidän komentajanaan niin sanomalleen seikkailuretkelle (vakoilujoukon retki Muurmannin radalle) Aunukseen, missä hänet pidätettiin lopulta Sortavalassa. Suomen armeijasta hän erosi 7. lokakuuta 1918 hieman ennen kuusitoistavuotissyntymäpäiviään.
Penttilä matkusti virolaisella jaalalla Viroon, missä hän astui joulukuun alussa Viron armeijaan kapteenin vakanssilla, ja hänet sijoitettiin kuusitoistavuotiaana luutnantiksi ylennettynä vapaussotaa käyvään Viron armeijan panssarijunaosastoon. Hän otti osaa Viron vapaussodan taisteluihin muun muassa Priskessä. Tässä kohtaa Suomessa kuultiin hänen haavoittuneen Virossa ja karanneen sairaalasta takaisin rintamalle, missä sitten myöhemmin hänen kerrottiin kaatuneen. Suomen Kuvalehti julkaisi tämän vuoksi muistokirjoituksen nuorelle sankarille 25. tammikuuta 1919 ilmestyneessä numerossaan.[1][2][3]
Viron vapaussodasta palattuaan Penttilä liittyi Itä-Karjalan kansanousuun vuonna 1921 ja otti osaa taisteluihin Kostamuksessa, johtaen sen keskimmäistä kaistaa. Taisteluiden jälkeen hänet määrättiin Kostamukseen jääneen osaston päälliköksi.[1][2]
Seikkailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Penttilän sotilasura jatkui 19-vuotiaana monen sodan veteraanina Ranskan muukalaislegioonassa, mistä saamiaan oppeja hän jatkossa toteutti pestautumalla Meksikon armeijaan. Meksikosta hän muutti myöhemmin Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, missä hän työskenteli muun muassa presidentti Fraklin D. Rooseveltin yksityisautonkuljettajana.[1][2]
Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Penttilä palasi Yhdysvalloista Suomeen talvisodan puhjettua. Hänet määrättiin pataljoonankomentajaksi Jalkaväkirykmentti 16:n 3. pataljoonaan ja hän osallistui talvisodan taisteluihin Tolvajärvellä.[2]
Talvisodan päätyttyä hän matkusti takaisin Yhdysvaltoihin, missä hän työskenteli myöhemmin pienyrittäjänä. Hänet valittiin New Yorkin suomalaisen seuran kunniajäseneksi vuonna 1940. Hänet haudattiin New Yorkiin Yhdysvaltoihin, mutta hänen maalliset jäänteensä palautettiin Suomeen ja hänen viimeiseksi leposijakseen tuli vuonna 1959 Helsingin Hietaniemen hautausmaan uurnalehto.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Suomen Kuvalehti 4/1919
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
