Alavan sairaala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alavan sairaala vuonna 2015

Alavan sairaala on osa Kuopion yliopistollista sairaalaa. Alavan sairaalaan on keskitetty yliopistollisen sairaalan lasten- ja nuorisopsykiatrian toiminnot.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sairaalarakennuksen rakennustyöt aloitettiin Kuopion kaupungin lahjoittamalle tontille vuonna 1947.[1] Mannerheimin Lastensuojeluliiton rakennuttaman ja vuonna 1950 valmistuneen sairaalan nimi oli alun perin Savon Lastenlinna.[2] Sairaalan suunnittelusta vastasivat arkkitehdit Erkki ja Inkeri Linnasalmi. Sairaalaa laajennettiin vuonna 1995 arkkitehti Riitta Korhosen suunnitelmien mukaan.[3]

Toiminta sairaalassa aloitettiin maaliskuussa 1950 ja se vihittiin virallisesti käyttöön Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä 4. kesäkuuta. Silloisen Kuopion keskussairaalan lastenosastot toimivat tuolloin siellä.[2] Sairaalaan kuuluivat alussa myös lääkärien ja hoitajien asuinrakennukset.[1]

Sairaalan toiminta keskittyi alussa lähinnä kehitysvammaisten ja keskoslasten sairaalahoitoon ja lastenhoitajien opetus- ja asuntolatiloihin. Mannerheimin Lastensuojeluliitto ylläpiti rakennusta vuoteen 1966, jolloin rakennus liitettiin osaksi Kuopion keskussairaalaa.[1]

Nykytila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopion yliopistollisen sairaalan toiminnoista Alavaan on keskitetty:

  • lastenpsykiatrian poliklinikka
  • lastenpsykiatrian osastot
  • lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikkö
  • nuorisopsykiatrian poliklinikka
  • nuorisopsykiatrian tehostettu avohoito

Alavan sairaala kuuluu osaksi useamman eri aikoina valmistuneiden rakennusten ryhmää, joista uusin A2 rakennus valmistui vuonna 2015.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Jormakka, Emilia: VAIHTOEHTOISET ESTEETTÖMÄT TILAKONSEPTIT - Alava A1-kiinteistön tutkiminen ikäihmisten asumisen tarpeisiin (pdf) Opinnäytetyö. 20.10.2021. SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU. Viitattu 3.1.2022.
  2. a b Halonen, Minna: Haapaniemen ja Alavan koulun kulttuuriympäristöpolku (pdf) Kuopion Kulttuuripolku - Ympäristöpolku. Kuopion kulttuuripalvelukeskus. Viitattu 3.1.2022.
  3. Qvick, Paula; Salminen, Martti; Aroalho, Jouko; Marin, Merja;: Kulttuuriympäristöselvitys Kuopion seudun maakuntakaavaa varten (pdf) Kuopion seudun kulttuuriympäristö seutukunnan vahvuudeksi. 2006. Pohjois-Savon liitto. Viitattu 3.1.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alavan sairaalan kotisivut