Akusmaattinen musiikki
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Akusmaattinen musiikki (kreikan sanasta ἄκουσμα akousma, "kuultu asia") on elektroakustisen musiikin muoto, joka on sävelletty esitettäväksi kaiuttimista vastakohtana elävälle musiikille. Se juontaa juurensa konkreettiseen musiikkiin palautuvasta sävellyksellisestä traditiosta 1940-luvulla.[1] Toisin kuin sävellykset, jotka luetaan nuoteista, akusmaattinen musiikki on olemassa ainoastaan äänitetyssä muodossa.
Akusmaattinen sointi on keskeinen elementti akusmaattisissa sävellyksissä. Melodia, harmonia, rytmi ja tahti voivat olla musiikissa läsnä, mutta usein näitä keskeisemmässä asemassa ovat äänen sointiväri ja spektri. Äänimateriaali voi sisältää äänitettyjä musiikki-instrumentteja tai ihmisääntä, elektronisesti luotuja tai syntetisoituja ääniä, eri tavoin elektronisesti mainipuloituja ääniä sekä kenttä-äänityksiä.
Musiikki tuotetaan erilaisten teknisten apuvälineiden avulla, esimerkiksi digitaalitallentimien, signaaliprosessointi välineiden ja digitaalisten ohjelmistojen. Teknisten apuvälineiden avulla käytettyä äänimateriaalia voidaan yhdistellä ja transformoida millä halutulla tavalla hyvänsä. Edgard Varèse loi termin "organisoitu sointi/ääni" (ransk. son organisé) viittaamaan tämän kaltaisilla tekniikoilla luotuun äänitaiteeseen.[2]
Tunnetuista säveltäjistä esimerkiksi György Ligeti, Iannis Xenakis, Karlheinz Stockhausen, Luc Ferrari, Arne Nordheim ja Kaija Saariaho ovat tunnettuja myös akusmaattisesta teoksistaan. Tunnettuja akusmaattiseen musiikkiin erikoistuneita säveltäjiä ovat muun muassa Jean-Claude Risset, Bernard Parmegiani, John Chowning, Curtis Roads ja Francis Dhomont. Suomessa tunnettuja akusmaattisen musiikin tekijöitä ovat esimerkiksi Erkki Kurenniemi, Jukka Ruohomäki ja ehkä paremmin minimalistisesta tekno-musiikistaan ja ambient-säveltäjänä tunnettu Mika Vainio.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Palombini, C. (1998), "Pierre Schaeffer, 1953: towards an Experimental Music', an exegesis of Schaeffer's 'Vers une musique expérimentale', Music & Letters 74 (4): 542--57, Oxford University Press.
- ↑ Ouellette, Fernand (1973), Edgard Varèse, London: Calder and Boyars. ISBN 978-0-7145-0208-3