Aksel Rafael Kurki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aksel Rafael Kurki

Axel (Aksel) Rafael Kurki (vuoteen 1935 Rosenqvist; 22. helmikuuta 1880 Tampere3. elokuuta 1950 Helsinki) oli suomalainen opettaja ja kasvatustieteilijä. Hän oli ihmissuhdekoulukunnan pioneereja Suomessa yhdessä V. A. Niinisen kanssa.

Kurjen vanhemmat olivat kauppias Viktor Rosenqvist ja Mathilda Charlotta Wilhelmina Frestadius. Hän pääsi ylioppilaaksi Tampereen lyseosta 1899 ja opiskeli Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1906, maisteriksi 1907, lisensiaatiksi 1914 ja tohtoriksi 1919. Vuosina 1909–1911 hän täydensi opintojaan Pietarin yliopistossa, jossa hän opiskeli Aleksandr Netšajevin johdolla. Kurki toimi Helsingin suomalaisen normaalilyseon venäjän kielen kollegana ja nuorempana lehtorina 1908–1949. Hän oli myös Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin dosenttina 1926–1947.

Kurki oli kasvatustieteeseen 1900-luvun alussa levinneiden kokeellisten tutkimusmenetelmien varhainen soveltaja Suomessa. Hän kannatti varsinkin saksalaisen kristillisen pedagogin Friedrich Wilhelm Foersterin oppeja, joissa keskeisellä sijalla oli eettinen luonteenkasvatus. Kurki laati väitöskirjansa Valhe ja eetillinen kasvatus (1914) tekemällä suomalaisissa koululuokissa laajan kyselyn ja psykologisia kokeita. Hänen pääteoksensa oli seuraavana vuonna ilmestynyt Murrosikä ja kasvatus. Kasvatusopin lisäksi Kurkea kiinnosti psykometristen mittausten käyttö ammatinvalinnan ohjauksessa, ja hän oli tällä alalla edelläkävijä Suomessa. Hän julkaisi vuonna 1920 teoksen Elämänuran valinta ja kokeellinen ammattisielutiede ja toimi valtion rautateiden psykoteknillisen laboratorion tieteellisenä ohjaajana vuosina 1922–1923. Vuonna 1922 perustettu laitos oli Pohjoismaiden ensimmäinen sovelletun psykologian laboratorio.

Vuonna 1936 julkaisemassaan teoksessa Teniikka ja kulttuuri sekä työntekijäin sielunelämä Kurki pohti työläisten henkisten tarpeiden täyttämistä nyky-yhteiskunnassa, jossa tekninen kehitys johti väistämättä työn erikoistumiseen ja yksipuolistumiseen. Seuraavana vuonna eduskunta päätti äänin 129–30 esittää moitteen siitä, että kirjan julkaisua oli tuettu valtion varoilla, sillä Kurki oli sisällyttänyt teokseen äärioikeistolaista, antisemitististä, sosiaalidarwinistista ja työväenliikettä vastaan suunnattua propagandaa.

Kurki kuoli jäätyään vuonna 1950 pakettiauton alle Helsingin Siltasaaressa.

Nimellä A. R. Rosenqvist:

  • Valhe ja eetillinen kasvatus 1 : Lasten valheet. Kasvatusopillisia tutkielmia 3. Otava 1914
  • Valhe ja eetillinen kasvatus 2 : Koulunuorison suhde valheeseen. Kasvatusopillisia tutkielmia 4. Otava 1914
  • Valhe ja eetillinen kasvatus 3 : Kasvatus totuuteen. Kasvatusopillisia tutkielmia 5. Otava 1914
  • Valhe ja eetillinen kasvatus : psykolooginen ja eksperimenttaalipedagoginen tutkimus, väitöskirja. Tekijä, Helsinki 1914
  • Murrosikä ja kasvatus : sielutieteellinen ja kokeellis-kasvatusopillinen tutkimus. Kasvatusopillisia tutkielmia 6. Otava 1915
  • Elämänuran valinta ja kokeellinen ammattisielutiede, Sivistys ja Tiede 11. WSOY 1920
  • Kurinpito ja kasvatus kodissa ja koulussa : käsikirja vanhemmille ja opettajille. Gummerus 1921, 2. uud. painos 1929
  • Psykoteknikka : eräs päivän kysymys. Tekijä, Helsinki 1923
  • Elämänuran valinta ja sen neuvonta. Tekijä, Helsinki 1928
  • Kansakoulu-pohjakoulu ja oppikoulujen uudistus. WSOY 1934

Nimellä Aksel Rafael Kurki:

  • Tekniikka ja kulttuuri sekä työntekijän sielunelämä. Sivistys ja tiede 103. WSOY 1936
  • Kasvatus säästäväisyyteen. Forssa 1937
  • Raittiuskasvatuksen tarkoitus ja merkitys. Suomen akateeminen raittiusliitto, Helsinki 1938
  • Opetusmenetelmä ja opettajan persoonallisuus. Tekijä, Helsinki 1940
  • Kansakoulun jatko-opetus ja ammattiopetus. Sivistys ja tiede 115. WSOY 1941
  • Kansakoulun jatko-opetus ja ammattiopetus 2, Tyttöjen jatkokoulu ja ammattiopetus. Tekijä, Jyväskylä 1941
  • Lapsiongelmia ja ongelmalapsia kodissa ja koulussa. WSOY 1942