Aino Miettinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aino Miettinen
Aino Miettinen vuonna 1977.
Aino Miettinen vuonna 1977.
Henkilötiedot
Syntynyt14. lokakuuta 1885
Kuollut19. lokakuuta 1980 (95 vuotta)
Kansalaisuus Suomi
Ammatti Diakonissalaitoksen sisar ja kehitysvammalaitos Rinnekodin perustaja

Aino Miettinen (14. lokakuuta 188519. lokakuuta 1980) oli Helsingin Diakonissalaitoksen sisar ja kehitysvammalaitos Rinnekodin perustaja.

Aino Miettinen oli merkittävä Suomen kehitysvammahuollon uudistaja perustaessaan Diakonissalaitoksen yhteyteen ensimmäisen kehitysvammaisille suunnatun hoitokodin vuonna 1927. Vierailtuaan Kaiserswerthissä Saksassa Diakonissalaitoksen lähettämänä vuonna 1917 hän toi Suomeen uudistetun kehitysvammahuoltomallin joka korosti ennen kaikkea hoidettavan kykyä oppia ja tehdä työtä kukin kykynsä mukaisesti. Hän toimi Rinnekodin johtajattarena aina vuoteen 1959.

Eläkkeelle jäätyään Miettinen jäi asumaan Rinnekotiin Muistola-nimisen rakennuksen pohjoispäässä olevaan huoneistoon, josta hän seurasi hyvin tarkasti Rinnekodin elämää vielä eläkevuosinaankin aina elämänsä loppuun asti.

Kehitysvammaliitto on jakanut vuodesta 1992 Aino Miettinen -tunnustuspalkintoa.[1]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Martti-pojasta se alkoi: Rinnekodin vaiheita vuosilta 1927–1957. Helsinki: Kirjapaja, 1976. ISBN 951-621-169-0
  • Palo, Jorma – Palo, Leena-Maija: Sisar Aino. Helsinki: WSOY, 1980 (2. painos 1981). ISBN 951-0-10103-6
  1. Aino Miettinen -palkinto Resonaarille HelsinkiMissio. Arkistoitu 23.4.2021. Viitattu 23.4.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]