Aimé Paris

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aimé Paris Étienne Carjat’n valokuvaamana.

Aimé Paris (19. kesäkuuta 1798 Quimper29. marraskuuta 1866)[1] oli ranskalainen pikakirjoitusjärjestelmän ja muistitekniikoiden kehittäjä ja opettaja.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aimé Paris syntyi Quimperissa vuonna 1798. Hän opiskeli juristiksi ja alkoi toimia asianajajana Pariisissa, mutta päätti pian jättää asianajajan uran.[2]

Paris oli opiskellut jo aiemmin Conen de Prépéanin pikakirjoitusjärjestelmän ja hän siirtyi pikakirjoittajaksi ensin Courrier Français -lehteen ja myöhemmin Le Constitutionnel -lehteen. Paris havaitsi kuitenkin Conen de Prépéanin järjestelmässä puutteita ja alkoi kehittää yksinkertaisempaa järjestelmää. Vuonna 1822 hän julkaisi järjestelmänsä oppikirjassa Exposé des principes de la nouvelle méthode de sténographie professée en dix leçons.[3]

Paris oli kiinnostunut myös muistitekniikoista ja hän muun muassa paranteli Gregor von Feinaiglen kehittämää metodia sekä julkaisi aiheesta kirjan Principes et applications diverses de la mnémotechnie.[4][5]

Paris matkusteli opettamassa sekä pikakirjoitusta että muistitekniikoita, mutta sai kiellon toimia Ranskassa, koska hänen katsottiin käyttäytyneen epäkunnioittavasti Ranskan kuningasta Ludvig XVIII:ta kohtaan. Kielto oli voimassa vuoteen 1828 asti, ja tuona aikana Paris kiersi opettamassa Belgiassa, Alankomaissa ja Sveitsissä.[3]

1830-luvun alussa Paris’n mielenkiinto kohdistui musiikinopetuksen menetelmiin.[3] Hän paranteli Pierre Galinin kehittämää säveltapailumenetelmää, joka tunnetaan nykyisin nimellä Galin–Paris–Chevé-metodi.[6]

Pikakirjoitusjärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paris’n vuonna 1822 julkaisema järjestelmä oli yksinkertaistettu versio Conen de Prépéanin järjestelmästä. Se oli alkuperäistä helpommin opittavissa, helppolukuisempi ja sillä oli nopeampi kirjoittaa. Vaikka järjestelmä ei ollutkaan Aimé Paris’n itsenäinen luomus, se alkoi levitä hänen nimellään ja ohitti nopeasti alkuperäisen järjestelmän suosiossa.[7]

1800-luvun lopulla Louis Prosper Guénin kehitti järjestelmää edelleen, jotta se soveltuisi paremmin puhenopeudella kirjoittamiseen.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Melin, Olof Werling: Stenografiens historia. 1. osa. Tukholma: Nordiska Bokhandeln, 1927.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Guilhot, Paul: Paris (Aime-Nanine) Viitattu 5.10.2008.
  2. Melin 1927, s. 371
  3. a b c Melin 1927, s. 372
  4. Middleton, A. E.: All About Mnemonics Viitattu 5.10.2008.
  5. Guillaume, James: Mnémotéchnie Viitattu 5.10.2008.
  6. von Creutlein, Timo & Joób, Árpád: Säveltapailu ja musiikin teoria 1. Suomalaisia Runosävelmiä. Opettajan kirja, s. 86. Otava, 1992. ISBN 951-1-12184-7.
  7. Melin 1927, s. 375
  8. Melin 1927, s. 431