Aidon kehityksen mittari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

GPI (Genuine Progress Indicator) eli aidon kehityksen mittari on yksi uusista kehityksen mittauksen menetelmistä. Se keskittyy enemmän yksityiseen ihmiseen ja ottaa huomioon myös kotona tehdyn työn. Siinä missä BKT ohjaa seuraamaan teollisuutta ja tuotantoa, GPI ohjaisi erilaiseen politiikkaan ja kiinnittäisi huomiota ihmisten ja luonnon hyvinvointiin.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansantalouden tilinpito ja bruttokansantuote eivät enää anna oikeaa kuvaa hyvinvoinnin kehityksestä. Kansantalouden tilinpito ja sen tärkein mittari bruttokansantuote (BKT) on tarpeen korvata uudella, kehittyneemmällä tilastojärjestelmällä, joka antaa paremman kuvan ihmisten hyvinvoinnin kehityksestä. Kehittämistarpeen ydin tiivistyy nobelisti Joseph Stiglitzin toteamukseen, että ”BKT on vanhentunut mittari, jonka käyttö johtaa huonoihin päätöksiin”. Ranskassa pääministeri Dominique de Villepin ehdotti keväällä 2007 Ranskan kansalliselle tilastovirastolle sellaisten talouden kasvuindikaattorien kehittämistä, jotka ottaisivat huomioon kestävän kehityksen vaatimukset.

Marraskuussa 2007 Brysselissä järjestettiin Beyond GDP -konferenssi, jossa mietittiin BKT:n jälkeisten, nykyiseen yhteiskuntaan paremmin sopivien mittareiden kehittämistä. Konferenssin järjestivät Euroopan komissio, Euroopan parlamentti, OECD ja Maailman luonnonsäätiö (WWF). Konferenssin yhteydessä Euroopan unionin talouskomissaari Joaquin Almunia totesi, että ”nyt on oikea aika ottaa seuraava askel todellisen kehityksen mittaamisen suuntaan”. Komission puheenjohtaja Manuel Barroson mukaan ”emme voi mitata tulevaisuuden haasteita menneen maailman työkaluilla”. Myös OECD on vauhdittanut asiaa käynnistämällään kehityksen mittaamishankkeella.[1]

Kansantalouden tilinpidon tapaan laadittava hyvinvoinnin tilastointijärjestelmä edellyttää järjestelmällistä, luotettavaa, kansainvälisesti vertailukelpoista ja standardoitua tilinpitojärjestelmää. Uusien hyvinvoinnin seurantavälineiden kehittämisen keskeisinä haasteina ovat erityisesti hyvinvoinnin käsitteen moniulotteisuus ja subjektiivisuus. Uudet mittarit olisi saatava yleiseen käyttöön 2010-luvun aikana, vaikka niiden laatiminen on osoittautunut ennakoitua haasteellisemmaksi.lähde?

Talousteoreettiset lähtökohdat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloustieteen yksilöiden käyttäytymistä mallintava ajattelu perustuu yhä edelleen teollistumisen alkuvuosilta 1870-luvulta peräisin olevaan periaatteeseen, että ihmisten taloudellista käyttäytymistä ohjaa pyrkimys mahdollisimman suureen omien tarpeiden tyydytykseen. Ihmisten tarpeet oletetaan rajattomiksi, kun taas keinoja tarpeiden tyydyttämiseen on ihmisten haluihin ja oiveisiin nähden vain rajallinen määrä. Tämän niukkuuden myötä määrittyvät kysyntään ja tarjontaa pohjautuvat markkinahinnat. Markkinahinnat määräävät viime kädessä, mitä ja kuinka paljon yhteiskunnassa tuotetaan, eli voimavarojen kohdistaminen tapahtuu hintasignaalien avulla. Hintainformaation toiminta voimavarojen tehokkaasta allokoinnista päätettäessä on taloustieteen keskeinen oletus. Huomattavia poikkeamia tähän logiikkaan aiheuttavat ulkoisvaikutukset eli yleensä negatiiviset hyödykkeet, joita markkinat ja markkinahinnoittelu eivät yksinkertaisesti ota huomioon.[2]

Käytännössä monien yksilön hyvinvoinnin kannalta tärkeiden sosiaalisten asioiden ja ympäristön hintojen puuttuminen on johtanut talouden tuotannon ja sitä edistävien arvojen korostumiseen ihmisten mielissä ja koko yhteiskunnassamme. Tällöin ei myöskään hintamekanismi toimi teorian mukaisella tavalla. Puuttuvien hintojen vuoksi talous toimii tehottomasti ja haaskaa resursseja, eikä sen toiminta johda mahdollisimman suureen hyvinvointiin.[3]

Aidon kehityksen indikaattori GPI[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW) on Herman Dalyn ja John B. Cobb Jr:n vuonna 1989 kehittämä kestävän taloudellisen hyvinvoinnin mittari. Aidon kehityksen indikaattori (Genuine Progress Indicator, GPI) on ISEW:n jatkokehitelmä, joka painottaa aitoa, todellista kehitystä. Se soveltuu erityisesti kestävän taloudellisen hyvinvoinnin ja talouden kestävyyden kuvaamiseen. ISEW ja GPI ovat uusklassiseen talousteoriaan sisältyvän hyvinvoinnin taloustieteen teorioiden mukaisia aggregaatti-indikaattoreita, jotka tiivistävät hyvinvoinnin yhteen mittariin. Niitä voidaan käyttää politiikan suuntaamisessa samaan tapaan kuin BKT-mittaria. Ne ottavat huomioon kuluttajien hyvinvoinnin tasoon vaikuttavat tekijät kattavasti rahamääräisinä ja ohjaavat päätöksentekijöiden huomiota talouden lisäksi sosiaalisiin ja ekologisiin tavoitteisiin. Ne myös erottavat taloudellisen toiminnan myönteiset vaikutukset sen ympäristön ja yhteiskunnan tilaa heikentävistä vaikutuksista sekä ottavat huomioon ympäristövaikutusten keston.

Aidon kehityksen indikaattorin laskennan lähtökohtana toimii yksityinen kulutus, jota painotetaan yhteiskunnan tulonjaon tasaisuutta kuvaavalla Gini-indeksillä siten, että tasaisempi tulonjako tuottaa kulutukselle korkeamman arvon. Painotuksen taustalla on oletus, että tulonjaon tasaisuus lisää yhteiskunnan hyvinvointia. ISEW- ja GPI-indeksit eivät kuitenkaan sisällä suoraan ihmisten kokemaa subjektiivista hyvinvointia tai onnellisuutta, vaan pikemminkin niitä edellytyksiä, jotka ympäröivä yhteiskunta tarjoaa onnellisen elämän saavuttamiseksi.

ISEW ja GPI ovat uusklassiseen talousteoriaan sisältyvän hyvinvoinnin taloustieteen teorioiden mukaisia aggregaatti-indikaattoreita, jotka tiivistävät ihmisten komean taloudellisen hyvinvoinnin yhteen mittariin. Niitä voidaan käyttää politiikan suuntaamisessa samaan tapaan kuin BKT-mittaria.[4]

GPI:n laskentakaava[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GPI:n laskentakaava voidaan esittää yksinkertaistettuna seuraavasti:

GPI = A + B - C - D + I

A = tulonjaolla painotettu yksityinen kulutus

B = hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden arvo

C = yksityiset, tuotannon haitoista aiheutuvat menot

D = luonnon heikentymisestä ja luonnonvarojen kulumisesta aiheutuvat kustannukset

I = pääomakannan kasvu ja kansainvälisen kaupan tasapaino

GPI-mittarin taustalla on John Hicksin (1948) esittämä määritelmä kestävästä tulosta suurimpana mahdollisena määränä, jonka henkilö tai talous voi kuluttaa yhden periodin aikana vähentämättä seuraavan periodin kulutustaan. GPI:n tarkoituksena on kertoa yhteiskunnan hyvinvoinnin tilasta sekä hyvinvoinnin tuottamisen kestävyydestä, eli mahdollisuuksista ylläpitää vastaavaa hyvinvoinnin tasoa tulevaisuudessa.[5]

GPI:n komponentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksittäiset GPI:n arvoa lisäävät (+) ja vähentävät (–) komponentit ovat tarkemmin eriteltyinä seuraavat:[6]

+ Painotettu yksityinen kulutus

+ Kotitaloustyön ja vanhemmuuden arvo

+ Korkeakoulutuksen arvo

+/– Vapaaehtoistyön arvo

+ Kestokulutushyödykkeiden tuottamat palvelut

+ Maanteiden tuottama hyöty

– Rikollisuuden aiheuttamat kustannukset

– Vapaa-ajan menettämisen arvo

– Vajaatyöllisyyden kustannukset

– Kestokulutushyödykkeiden hankinta

– Työmatkakustannukset

– Kotitalouksien saasteiden torjunta

– Liikenneonnettomuuksien kustannukset

– Vesistöjen pilaantumisen kustannukset

– Ilmansaasteiden kustannukset

– Meluhaittojen kustannukset

– Soiden ja kosteikkojen häviäminen

– Maatalousmaan häviäminen

– Luonnontilaisten metsien häviäminen

– Luonnonvarojen käyttö

– Hiilidioksidipäästöjen aiheuttamat vahingot

– Otsonikerroksen ohentumisen kustannukset

+/– Pääoman nettokasvu

+/– Nettolainananto

Yhdysvaltojen GPI:n kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GPI:n laskentametodologiaa sovellettiin ensiksi Yhdysvaltoihin 1990-luvun lopulla. Tulosten mukaan Yhdysvalloissa bruttokansantuote on 1980-luvulta lähtien noussut reilusti, mutta GPI on pysynyt lähes entisellä tasollaan. Yhdysvalloissa BKT:n kasvu ei siis ole enää reiluun pariinkymmeneen vuoteen lisännyt kansalaisten hyvinvointia.[7]

GPI-aikasarjoja on laskettu muun muassa Yhdysvalloille ja Australialle sekä muutamille näiden maiden osavaltioille. Myös Skotlannille, Ranskalle , Itävallalle, Kanadalle, Chilelle, Italialle, Hollannille, Skotlannille, Iso-Britannialle sekä Suomelle on laskettu omansa. GPI on herättänyt laajaa kansainvälistä mielenkiintoa. Se nähdään kattavana ja nyky-yhteiskuntaan BKT:tta paremmin soveltuvana yhteiskunnan tilan kuvaajana.

Suomen GPI:n kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomelle on laskettu GPI:n aikarajat vuosille 1945-2010 Tilastokeskuksessa[8]. Tutkimus on myös hyväksytty opinnäyteenä Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitoksella[9]. Suomen GPI:n laskennassa on noudatettu Yhdysvalloille kehitettyä GPI:n laskentametodologiaa.

Tulosten mukaan Suomessa hyvinvoinnin ja talouskasvun kehitykset erkanivat toisistaan 1990-luvun alun laman myötä: kun BKT kääntyi jo 1990-luvun alkupuolella takaisin nousevalle kehitysuralleen, jäivät ISEW- ja GPI-mittarit alhaiselle tasolleen. Kun vielä 1970- ja 1980-luvulla BKT:n kasvulla mitattu talouskasvu kohensi selkeästi ihmisten hyvinvointia, ei talouskasvu ole enää 1990-ja 2000-luvulla juurikaan edistänyt tavallisen suomalaisen hyvinvointia. GPI:llä mitattu suomalaisten kestävä taloudellinen hyvinvointi on luontoon kasautuvien ympäristöhaittojen vuoksi jopa laskenut.[10]

Suomen alueellisen GPI:n kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GPI -aikasarjat on FRESH -nimisen EU-tutkimusprojektin puitteissa laskettu Päijät-Hämeen ja Kainuun maakunnille sekä Etelä-Pohjanmaan ELY-alueelle.[11]

GPI:n kehittäminen Euroopan Unionin käyttöön[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Center for Sustaibale Economy on aloittanut hankkeen "Program on Genuine Progress Accounts for the European Union" GPI:n saamiseksi EU:n käyttöön.[12]

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GPI-mittarin mukaan 1970-luvun alussa Suomessa meni paremmin kuin nyt. Kuitenkin suomalaiset pitäisivät nykytilannetta paljon parempana aivan kuten kuubalaiset pyrkivät vimmatusti siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin.[13]

BKT on arvovapaa ja kertoo siitä, mihin pystymme, mutta ei sitä, mitä pitäisi tehdä. Tämä on yhteensopivaa sen kanssa, että eri ihmisillä on erilaiset preferenssit ja tavoitteet ja erilainen näkemys siitä, mikä on hyvinvointia. Esitetyt BKT:n kanssa kilpailevat mittarit määrittelevät hyvinvoinnin tarkoittamaan asioita, joita määrittelijät ideologisesti kannattavat, joten nämä mittarit eivät kelpaa moniarvoisen yhteiskunnan tavoitteeksi. Lisäksi niiden antamat ovat helpommin alttiita poliittiselle manipulaatiolle.[14]

GPI yhdistää yhteismitattomia suureita. Se on siten verrattavissa auton kojetaulun mittariin, joka näyttäisi nopeuden ja polttoainemäärän keskiarvon, ja näin sen lukemia on vaikea ymmärtää. Lisäksi sen käyttäminen ulkoistaa poliittista valtaa tilastonikkareille sen sijaan, että poliitikot käyttäisivät useita eri indikaattoreita ja suhteuttaisivat näitä toisiinsa omien arvojensa mukaisesti.[13]

Nytkään poliitikot eivät tee päätöksiä yksin talouskasvun maksimoimiseksi vaan antavat rahaa myös mm. maanpuolustukseen, ympäristösuojeluun, vanhustenhuoltoon ja kehitysapuun.[13]

Arviota arvostelusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aggregaatti-indikaattorina GPI ja BKT ovat samantapaisia makrotaloudellisia mittareita, joiden laatimisen ongelmat ja haasteet ovat hyvin samantapaisia. Muun muassa BKT:n tapaan GPI on arvovapaa mittari, eikä se suoraan ota kantaa siihen mitä pitäisi tehdä. Lisäksi BKT ja GPI summaavat molemmat yhteen näennäisesti yhteismitattomia hyödykkeitä (tavaroita ja palveluita). Käytännössä tämä tehdään täysin talousteorian mukaisesti hinnoittelemalla hyödykkeet, jolloin niiden arvot ovat yhteismitallisia. Hinnoittelun kautta voimme verrata toisiinsa näennäisen yhteismitattomia asioita, kuten käytännössä yhteiskuntapoliittisessa päätyöksenteossa teemme jo nyt. Merkittävin ero on, että GPI suuntaa huomion BKT:n edustaman tuotantonäkökulman sijasta nimenomaan kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin ja tarjoaa seurantavälineitä sen parantamiseksi.lähde?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hoffrén, J. & H. Tulokas: Taloustilastojen relevanssi ja luotettavuus herättävät keskustelua. Kansantaloudellinen aikakauskirja 3/2008. s. 353-358.
  2. Hoffrén, J., Suomalaisen hyvinvoinnin tarina. Tieteessä tapahtuu, Vol 30, Nro 2 (2012). Helsinki.]
  3. Hoffrén, Jukka : Kestävän hyvinvoinnin mittaamisen vaihtoehdot. Tilastokeskus. Hyvinvointikatsaus 1/2011. Helsinki 2011. 2-8
  4. Hoffrén, J., I. Lemmetyinen & L. Pitkä, Esiselvitys hyvinvointi-indikaattoreista. Mittareiden vertailu ja kehittämiskohteet. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto - Sitra. Selvityksiä 32. Helsinki 2010.
  5. Hoffrén, J. & Rättö, H., GPI hinnoittelee taloudellisen hyvinvoinnin. Tieto&Trendit 2/2009. Huhtikuu 2009. Tilastokeskus. s. 46-47.
  6. Hoffrén, J., Todellisen hyvinvoinnin seurantaväliseen kehittäminen. Teoksessa: Ylikahri, Ville (toim.) (2011), Onnellisuustalous. Vihreä sivistysliitto. Helsinki 2011. s. 15-57. Web Archive 2012. PDF.
  7. Talberth J., C. Cobb & N. Slattery, The Genuine Progress Indicator 2006. A Tool for Sustainable Development.
  8. Rättö, H. Hyvinvointi ja hyvinvoinnin mittaaminen. Tilastokeskus. Tutkimuksia 250. Helsinki 2009.
  9. Rättö, H. Hyvinvointi ja hyvinvoinnin mittaaminen. Helsingin yliopisto. Helsinki 2008.
  10. Hoffrén, J. & Rättö, H., Hyvinvoinnin mittarit. Teoksessa: Juho Saari (toim.), Suomalaisen yhteiskunnan perusta. Gaudeamus, Helsinki 2011. ISBN 978-952-495-183-8 s. 219–239.
  11. Alueellisen kestävän hyvinvoinnin kehityksen seuranta GPI -indikaattorilla: Päijät-Häme, Kainuu ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alue 1960–2009 [vanhentunut linkki]
  12. Program on Genuine Progress Accounts for the European Union
  13. a b c "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita 'onnellisuusmittareita'", professori Mika Maliranta ja tutkimusohjaaja Niku Määttänen, HS Mielipide 6.2.2011, sivu C6
  14. GDP and its Enemies, Centre for European Studies, September 2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]