Acinetobacter baumannii

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Acinetobacter baumannii
Acinetobacter baumannii, SEM, 9330 lores.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Bakteerit Bacteria
Kunta: Bakteerit Eubacteria
Pääjakso: Proteobacteria
Luokka: Gammaproteobacteria
Lahko: Pseudomonadales
Heimo: Moraxellaceae
Suku: Acinetobacter
Laji: baumannii
Kaksiosainen nimi

Acinetobacter baumannii

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Acinetobacter baumannii Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Acinetobacter baumannii Commonsissa

Acinetobacter baumannii on gramnegatiivinen aerobinen nonfermentatiivinen sauvabakteeri (kokkobasilli). Kooltaan se on 0,9–1,6 × 1,5–2,5 mikrometriä[1]. Bakteeri on oksidaasinegatiivinen ja katalaasipositiivinen. Akinetobakteereilla ei ole flagelloita, mutta ne kykenevät liikkumaan värähdellen. Akinetobakteerit ovat pseudomonasten tapaan vaatimattomia kasvuolosuhteiden suhteen ja ne pystyvät elämään melko vaihtelevissa lämpötiloissa. Acinetobacter baumannii –bakteerilajin on todettu kasvavan 15–44 celsiusasteen lämpötiloissa, mutta lajin optimikasvulämpötila on 33–35 celsiusastetta[2]. Kasvulämpötilan puolesta se viihtyy hyvin ihmisen iholla ja hengitysteissä. Akinetobakteereja tavataan laajalti ympäristössä, kuten maaperässä, vesistöissä ja jätevedessä.

Akinetobakteerit ovat opportunistisia taudinaiheuttajia. Acinetobacter baumannii –laji aiheuttaa harvoin sairauksia terveillä henkilöillä, mutta se voi aiheuttaa sairaalainfektioita erityisesti vaikeasti sairailla tehohoitopotilailla. Yleisimpiä hoitoon liittyviä infektioita ovat sairaalakeuhkokuume potilailla, joilla on keinoilmatie, sekä iho- ja pehmytkudosinfektiot trauma- ja palovammapotilailla. Bakteeri voi kolonisoida ihon ja limakalvojen lisäksi elimistössä olevia vierasesineitä, kuten keskuslaskimo- ja virtsakatetreja.

Acinetobacter baumannii kuuluu Acinetobacter calcoaceticus–A. baumannii eli ACB-kompleksiin, jonka muodostavat A. baumannii ja Acinetobacter calcoaceticus –lajit sekä Acinetobacter pittii, Acinetobacter nosocomialis ja Acinetobacter seifertii[3]. Kompleksiin kuuluvat bakteerilajit muistuttavat omaisuuksiltaan pitkälti toisiaan ja yhteistä niille on samankaltaiset fenotyyppiset ominaisuudet sekä jonkinlainen taudinaiheuttamiskyky. A. baumannii luetaan myös ESKAPE –bakteerijoukkoon (Enterococcus faecium, Streptococcus aureus, Klebsiella pneumoniae, A. baumannii, Pseudomonas aeruginosa, Enterobacter spp.), jolla viitataan kuuteen, merkittävään sairaalabakteeriin. Yhteistä näille patogeeneille on taudinaiheuttamiskyyvn lisäksi kehittyneet resistenssiominaisuudet.

Antimikrobiresistenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akinetobakteerit ovat luonnostaan resistenttejä useille mikrobilääkkeille. Ne voivat myös kehittää lisää resistenssiä näitä lääkeaineita kohtaan. A. baumannii –bakteerilajin eri kannoilla on todettu useita erilaisia resistenssimekanismeja [4]. Lajilla on todettu resistenssiä mm. karbapeneemi- ja kolistiiniantibiooteille.

Akinetobakteereilla löytyy sekä luontaisia että hankittuja karbapenemaasigeenejä. Acinetobacter baumannii –bakteerilajin karbapeneemiresistenssiä tavataan maailmalla, mutta se ei ole kovin yleistä Suomessa [5]. Bakteerilajin karbapeneemiresistenssi johtuu usein joko plasmidivälitteisistä D-luokan seriini-β-laktamaaseista (OXA-23, OXA-58) tai kromosomaalisen β-laktamaasin OXA-51 lisääntyneestä ilmentymisestä tai ylimääräisestä kromosomaalisesta OXA-40 β-laktamaasista. Plasmidivälitteisten metallo-β-laktamaasien kuten NDM:n on myös todettu aiheuttavan karbapeneemiresistenssiä.

Kolistiiniresistenssiä on tavattu A. baumannii –lajilla lisääntyneesti. Polymyksiineihin kuuluvaa kolistiinia käytetään ihmisillä lähinnä reserviantibioottina mm. vaikeiden, moniresistenttien bakteerien aiheuttamien infektioiden hoidossa. Lipopolysakkaridipuutos A. baumannii –bakteerin soluseinässä voi johtaa polymyksiini- ja kolistiiniresistenssiin [6]. Mutaatio lipopolysakkaridin lipidi-A osan biosynteesireitin geeneissä lpxA, lpxC ja lpxD on todettu johtavan kolistiiniresistenssiin A. baumannii –bakteerissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Juni E. 2005. Acinetobacter. Teoksessa: Whitman WB. (toim.). Bergey’s Manual of Systematics of Archaea and Bacteria. John Wiley & Sons, Inc, Wiley Online Library. 26 s. DOI: 10.1002/9781118960608.gbm01203
  2. Vaneechoutte M, Nemec A, Kämpfer P, Cools P & Wauters G. 2015. Acinetobacter, Chryseobacterium, Moraxella, and other nonfermentative gram-negative rods. Teoksessa: Jorgensen JH, American Society for Microbiology, Pfaller MA & Carroll KC (toim.). 2015. Manual of Clinical Microbiology. ASM Press, eBook Collection (EBSCOhost), Ipswich.
  3. Nemec A, Krizova L, Maixnerova M, Sedo O, Brisse S & Higgins PG. 2015. Acinetobacter seifertii sp. nov., a member of the Acinetobacter calcoaceticus–Acinetobacter baumannii complex isolated from human clinical specimens. DOI: 10.1099/ijs0.0000043
  4. Peleg AY, Seifert H & Paterson DL. 2008. Acinetobacter baumannii: emergence of a successful pathogen. Clin Microbiol Rev 21:538–582. DOI: 10.1128/CMR.00058-07
  5. Kolho, E, Lyytikäinen O & Jalava J. 2020. Ohje moniresistenttien mikrobien tartuntatorjunnasta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020. ISBN 978-952-343-463-9
  6. Moffatt JH, Harper M, Harrison P, Hale JDF, Vinogradov E, Seemann T, Henry R, Crane B, St. Michael F, Cox AD, Adler B, Nation RL, Li J & Boyce JD. 2010. Colistin resistance in Acinetobacter baumannii is mediated by complete loss of lipopolysaccharide production. Antimicrobials Agents and Chemotherapy, 54(12):4971-7. DOI: 10.1128/AAC.00834-10

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]