A. V. Dicey

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
A. V. Dicey

Albert Venn Dicey (4. helmikuuta 1835, Lutterworth, Englanti7. huhtikuuta 1922, Oxford, Englanti) oli brittiläinen oikeustieteilijä. Hän toimi oikeustieteen professorina Oxfordin yliopistossa.[1]

Dicey vastusti useissa teoksissaan Irlannin home rule -liikettä.[1]

Diceyn rule of law -oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diceyn teos Introduction to the Study of the Law of the Constitution (1885) on saavuttanut sellaisen auktoriteettiaseman, että sen jopa katsotaan olevan osa Britannian valtiosääntöä.[2][1] Teoksellaan Dicey vakiinnutti rule of law -käsitteen aseman englantilaisessa valtiosääntödoktriinissa. Hän sisällytti rule of law -käsitteseen kolme ainesosaa tai merkitystä, joihin kuuluivat mielivaltaisen vallankäytön estäminen, yhdenvertaisuus lain edessä ja yksilöiden oikeuksien suojelu. Diceyn mukaan Englannin valtiosääntö oli induktiivinen eli se perustui yleisten tuomioistuinten soveltamaan yleiseen lakiin (common law). Yhdenvertaisuus lain edessä merkitsi, että kaikki yhteiskuntaluokat, mukaan lukien viranomaiset, kuuluivat yleisen lain ja yleisten tuomioistuinten toimivallan piiriin, ja yksilön oikeuksien suojelu perustui tuomioistuimissa käytettäviin oikeussuojakeinoihin. Dicey vertasi Englannin valtiosäännön rule of law -oppia mannereurooppalaisiin oikeusjärjestelmiin, joissa hänen mukaansa valtiosääntö oli deduktiivinen eli perustui perustuslakiin kirjattuihin abstrakteihin periaatteisiin, minkä vuoksi rule of law ei toteutunut niissä.[3]

Diceyn teosta on seurannut hyvin laaja keskustelu rule of law -käsitteen sisällöstä ja Diceyn sille antamasta merkityksestä[4], kuten esimerkiksi siitä, oliko rule of law Diceylle muodollinen vai aineellinen käsite[5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuori, Kaarlo: Oikeuden ratio ja voluntas. Helsinki: WSOYpro, 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c A. V. Dicey Britannica.com. Viitattu 3.10.2022. (englanniksi)
  2. Tuori 2007, s. 224
  3. Tuori 2007, s. 226–229
  4. Tuori 2007, s. 226
  5. Tuori 2007, s. 229