Želkuar
| Želkuar ven. ja kaz. Желкуар |
|
|---|---|
| Alkulähde |
Venäjä, Tšeljabinskin alueen eteläosa [a] |
| Laskupaikka |
Toboljoki, Kazakstan, Qostanayn alue |
| Maat | Kazakstan ja Venäjä |
| Pituus | 152 [1] km |
| Alkulähteen korkeus | 364 m |
| Valuma-alue | 5100 [1] km² |
 |
|
Želkuar (ven. ja kaz. Желкуар, Джилкуар ja Синташта eli Želkuar, Džilkuar ja Sintašta) on Venäjällä Tšeljabinskin alueella ja Kazakstanissa Qostanayn alueella Toboljokeen oikealta puolelta yhtyvä sivujoki, jonka valuma-alue sijaitsee eteläisen Uralvuoriston itäpuolella arolla. Tobol on eräs Irtyšjoen suurista sivujoista.[2][b]
Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääuoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joen nimi on ylä- ja keskijuoksulla Sintašta ja alajuoksulla Želkuar (tai myös Džilkuar). Joen lähteet sijaitsevat Venäjän puolella ja se virtaa alussa kaakkoon, mutta myöhemmin pääasiassa kohti itää. Näin se käyttäytyy 152 kilometriä, kunnes se yhtyy Glebovkan kylän (ven. Глебовка) lähellä Toboljokeen 1 418 kilometriä [1] ennen Irtyšjoen yhtymäkohtaa. Irtyšjoki on Pohjoiseen jäämereen laskevan Objoen suuri sivujoki.[1][2]
Pääuoma alkaa matalan mäen etelärinteessä olevassa laaksossa, mistä vesi virtaa läheisen Rymnikskin (ven. Рымникский) kylän läpi. Kylän yläpuolella joen latvahaarat yhtyvät muodostaen kylässä leveämmän uoman, jonka vesi kerätään tämän ja toisen Bredyn kylän (ven. Бреды) välille tekojärveen. Noin 30 kilometrin päässä pääuomaan yhtyy oikealta lounaasta päin virtaava Bersuat (ven. Берсуат), joka on Želkuarin suurin sivujoki. Kazakstanin valtionraja seuraa Bersuatia pääuomalle, missä raja kulkee pari kilometriä. Joki kaartaa sen jälkeen Kazakstanin puolella koillisesta kaakkoon pitkässä kaaressa ja päättyy Zabelovkan kylän (ven. Забеловка) yläpuolella joen uomaan kerättyyn tekojärveen. Toboljoen yhtymäkohtaan on tästä enää 20 kilometriä matkaa.[2]
Sivujoet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Želkuar eli Sintašta ja sen sivujoet muodostavat yhdessä 5 100 neliökilometrin suuruisen valuma-alueen [1], joka on 0,17% koko Objoen valuma-alueesta. Taulukossa on lueteltu suurimmat Želkuarin sivujoet (osa tiedoista puuttuvat):
| yhtyy Želkuariin (km suusta) |
nimi | nimi (ven. ) |
pituus (km) |
valuma-alue (km²) |
lähde |
|---|---|---|---|---|---|
| 18 | nimetön | 20 | 1 | ||
| 40 | nimetön | 11 | 1 | ||
| 49 | Bersuat | Берсуат (Бирсуат) | 100 | 2210 | 1 |
| 103 | Korjažnyi Dol | Коряжный Дол (Каряжная) | 17 | 1 | |
| 108 | Borovaja | Боровая | 10 | 1 | |
| 129 | Karaganka | Караганка (Караган) | 15 | 1 | |
| 135 | Tšulaksai | Чулаксай | 10 | 1 |
Lähteet: 1 = [1]
Tšulaksai, Karaganka, Borovaja ja Korjažnyi Dol ovat lyhyitä sivujokia, mutta myös niihin pyritään keräämään kevään sulamisvesiä tekoaltaisiin. Suuremmassa Bersuatin sivujoessa ja sen sivujoissa on kolme tekoallasta veden varastoimiseksi.[2] Vettä käytetään talousvetenä ja viljelysten kasteluun [3].
Vuodenaikojen vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joki sijaitsee Uralvuoren eteläosien itäpuolella arolla, jossa kasvaa puita pääasiassa vain painaumien ja syvempien jokilaaksojen suojissa. Ilmasto on Uralin itäpuolella mannermainen ja täällä sataa eniten kesäisin. Joet saavat suurimman osan vedestään keväällä, kun alueen lumet sulavat. Silloin joet tulvivat voimakkaasti, jolloin myös jäät lähtevät joesta. Syksyllä ei sateita tule kovinkaan paljon ja silloin joet kuivuvat pieniksi noroiksi. Alueen vesihuollon kannalta on tärkeää kerätä jokivettä talteen tekojärviin kuivan ajan varalle.[3]
Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Venäjän federaation valtiollinen vesistöaluetietokanta: Желкуар (venäjäksi), viitattu 20.8.2018
- ↑ a b c d Želkuar Google Earth Maps. Google. Viitattu 20.8.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Korjakova, Ludmila & Epimakhov, Andrei: The Urals and Western Siberia in the Bronze and Iron Ages, s. 1–7. Cambrodge, Englanti: Cambridge University Press, 2007. ISBN 9781139461658. Teoksen verkkoversio (viitattu 20.8.2018). (englanniksi)