Žanna Aguzarova

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Žanna Aguzarova (ven. Жа́нна Агуза́рова, s. 7. heinäkuuta 1962 Turtas, Tjumenin alue, Neuvostoliitto) on venäläinen laulaja, joka tuli 1980-luvulla tunnetuksi rock-yhtye Bravon solistina, minkä jälkeen hän aloitti soolouran. Hänet tunnetaan omalaatuisesta ja eksentrisestä tyylistään.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aguzarova pyrkii pitämään elämänsä yksityiskohtia salassa, joten hänen syntymävuotensa ja asuinpaikkansa voivat vaihdella eri lähteissä. Todennäköisimpänä Aguzarovan syntymäpaikkana pidetään Tjumenin aluetta.[2] Kun Aguzarova oli vielä lapsi, hänen perheensä muutti Kolyvanin kylään Novosibirskin alueelle. Siellä Aguzarova kävi koulua, josta valmistui vuonna 1977.[3] Vuonna 1982 Aguzarova muutti Moskovaan, missä hän opiskeli maalariksi samalla kun yritti päästä Venäjän teatteritaiteen akatemiaan sekä Gnesin-musiikkiakatemiaan. Kumpaakaan haluamansa opiskelupaikkaan Aguzarova ei päässyt, mutta vuonna 1983 hänestä tuli Jevgeni Havtanin perustaman Bravo-yhtyeen solisti.[4]

Vuonna 1984 Aguzarova pidätettiin passin väärennöksestä hänen käytettyään väärennettyä passia nimellä Ivana Anders)¨, ja hän joutui puolentoista vuoden pakkotyöhön. Vuonna 1985 Aguzarova palasi Moskovaan ja jatkoi työskentelyä Bravon kanssa.[2] Vuonna 1988 Aguzarova jätti yhtyeen ja ryhtyi soolouralle. Saatuaan korkeakoulututkinnon vuonna 1990 Valtion musiikkipedagogisessa instituutissa hän äänitti ensimmäisen albuminsa.[1] Neuvostoliiton romahduksen yhteydessä Aguzarova muutti Yhdysvaltoihin, missä hän asuu ja työskentelee musiikin parissa edelleen.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bravo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • BRAVO (1987)
  • Ансамбль Браво (1987)
  • Группа Браво (1987)
  • Жанна Агузарова и «Браво» 1983—1988 (1993)
  • Live in Moscow (1994)
  • Песни разных лет (1995)
  • Хиты про любовь (1998)

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Русский альбом (1990)
  • Nineteen ninetee's (1993)
  • The Best (1999)
  • Русский альбом (uusintajulkaisu, 2000)
  • Back2Future (2003)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Жанна Агузарова 24SMI. Viitattu 14.5.2020. (venäjäksi)
  2. a b Жанна Агузарова: фото, биография, фильмография, новости - Вокруг ТВ. Вокруг ТВ. Viitattu 14.5.2020. (englanniksi)
  3. Жанна Агузарова: фото, биография, фильмография, новости - Вокруг ТВ. Вокруг ТВ. Viitattu 14.5.2020. (englanniksi)
  4. Биография Жанны Агузаровой РИА Новости. 20120707T1004. Viitattu 14.5.2020. (venäjäksi)