Île Saint-Honorat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Île Saint-Honorat
Sijainti
Pinta-ala
0,6 km²
Väestö
Asukasluku
25
Kartta

Île Saint-Honorat on Îles de Lérins -saariryhmään kuuluva saari Ranskan Rivieran edustalla lähellä Cannesin kaupunkia. Saarella on asunut munkkeja 400-luvulta lähtien, ja se on historiallisesti ollut Ranskan tärkeimpiä uskonnollisia keskuksia. Saari on saarella asuvien 25 munkin omistuksessa[1].

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panoraamakuva saaren luostarista.

Pinta-alaltaan 60 hetaarin kokoinen saari on Îles de Lérins -saariryhmään toiseksi suurin saari[2]. Saaren pohjoispuolella on Île Sainte-Margueriten saari, jonka erottaa Saint-Honorat’sta vain 600 metrin levyinen merikaistale.[3] Saaren parhaiten säilynyt, vuonna 1073 rakennettu rakennus Château Saint-Honorat' sijaitsee saaren etelärannikon kalliolla. Saaren luostari sijaitsee Château Saint-Honorat’sta pohjoiseen. Luostari on rakennettu uudelleen vuonna 1869 ja vanhemmasta rakennuksesta säilyneitä osia on esillä paikallisessa museossa. Saaren länsiosassa sijaitsevat Chapelle Saint-Caprais’n kappeli ja Chapelle Saint-Sauveurin luostari. Saaren itäosassa sijaitsee Chapelle de la Trinitén eli Kolminaisuuden kappeli.[4]

Saaren ilmasto on välimerellinen, ja sille on tyypillistä kuumat ja kuivat kesät, sekä rankat vesisateet keväisin ja syksyisin. Vuoden keskimääräinen lämpötila on 15,9 °C sen ollessa alimmillaan –2,9 °C ja korkeimmillaan 35,8 °C. Vuosittainen sateen määrä on 875 mm. Kesän kuivakausi kestää noin kolmen kuukauden ajan.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhä Honoratus.

Saari on saanut nimensä Pyhän Honoratuksen mukaan[6], joka saapui saarelle 300-luvun lopussa tai 400-luvun alussa kumppaninsa Caprais’n kanssa. Tarinan mukaan saarta vaivasivat käärmeet, joista Honoratus hankkiutui eroon ja sai näin monia seuraajia. Vuoden 410 paikkeilla Honoratus rakennutti saarelle luostarin, josta kehittyi tärkeä kristillinen keskus 500-luvulla. Monet luostarin kasvatit päätyivät merkittäviin virkoihin esimerkiksi piispoiksi. Benediktiinit korvasivat Honoratuksen perustaman luostarijärjestelmän vuonna 660, ja samoihin aikoihin apotti Aygulf rakennutti luostariin ristikäytävän. Vuonna 690 saarella asui arviolta 3 700 munkkia, mutta määrä väheni saraseenien hyökkäysten myötä 730- ja 950-lukujen välillä. Vuonna 732 tapahtuneessa hyökkäyksessä surmattiin yli 500 munkkia ja luostari kärsi pahoja vaurioita.[2]

Pyhä Eleuterius rakennutti luostarin uudelleen Pipin Pienen valtakaudella, ja vuonna 1073 apotti Aldebert II rakensi luostarin sydäntornin. Tästä huolimatta merirosvojen onnistui vallata saari vuonna 1180. Saari joutui jälleen merirosvojen käsiin 1400-luvulla, kun genovalaiset merirosvot valtasivat linnaksi laajennetun tornin. provencelaiset ritarit kuitenkin karkottivat merirosvot. Luostarista tehtiin kirkollissaatava vuonna 1464, mistä alkoi luostarilaitoksen alamäki. Toimintaa haittasi myös espanjalaisten hyökkäykset 1524, 1536 ja 1635, sekä itävaltalaisten hyökkäys 1746. Hyökkäysten lisäksi Ranskan kuninkaat yrittivät jatkuvasti saada paavin julistamaan saaren valtion omaisuudeksi, jotta saaresta oltaisiin voitu tehdä sotilastukikohta. Tässä onnistuttiinkin vuonna 1788, ja luostari lopetti toimintansa. Vuonna 1791 saari päätyi Alziary de Roquefortin omistukseen, mutta vuonna 1859 Fréjusin piispa Monseigneur Jordany osti sen takaisin. Sisterssiläismunkit palasivat saarelle vuonna 1870 ja kunnostivat osan saaren rakennuksista. Munkkeja on saarella edelleen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Klaus Bennewitz, Corinna Cacoveanu, Gerda Kurtz, Marianne Mehling ja Siglinde Summerer: Provence ja Ranskan Riviera. Otava, 1984. ISBN 951-1-13002-1.
  • Jane Simmonds: Provence & The Cote D'azur. DK, 2008. ISBN 978-1-40532-107-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saint Honorat Island Navettes Cannes. Arkistoitu 31.7.2011. Viitattu 14.4.2011. (englanniksi)
  2. a b c Bennewitz, Cacoveanu, Kurtz, Mehling ja Summerer 1984, s. 104
  3. L'île de Saint-Honorat Les îles de Lérins. Viitattu 14.4.2011. (ranskaksi)
  4. Bennewitz, Cacoveanu, Kurtz, Mehling ja Summerer 1984, s. 105
  5. Le climat Les îles de Lérins. Viitattu 14.4.2011. (ranskaksi)
  6. Simmonds 2008, s. 70

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]