Ådalen 31

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ådalen 31
Ådalen 31 -elokuvajuliste.jpg
Ohjaaja Bo Widerberg
Käsikirjoittaja Bo Widerberg
Perustuu Birger Normanin kirjaan tositapahtumista 1931
Kuvaaja Jörgen Persson
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsi
Ensi-ilta 1969
Kesto 114 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ådalen 31 on Bo Widerbergin käsikirjoittama ja ohjaama ruotsalainen draamaelokuva vuodelta 1969. Se pohjautuu Pohjois-Ruotsin Ådalenissa vuonna 1931 tapahtuneeseen, Ådalenin laukauksiksi kutsuttuun välikohtaukseen, jossa Ruotsin puolustusvoimien joukot avasivat tulen lakkoilevien paperityöläisten mielenosoituskulkuetta kohti. Tulituksessa kuoli viisi ja loukkaantui viisi ihmistä.[1][2][3] Widerberg perusti käsikirjoituksensa Birger Normanin tapauksesta tekemään kirjaan.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvassa seurataan toukokuun 1931 tapahtumia nuoren Kjellin kautta. Hän soittaa trumpettia paikallisessa työväen soittokunnassa ja haaveilee jazzmuusikon urasta. Hän ihastuu tehtaanjohtajan tyttäreen Annaan, joka tulee raskaaksi.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Peter Schildt  … Kjell Andersson  
 Kerstin Tidelius  … Karin, Kjellin äiti  
 Roland Hedlund  … Harald, Kjellin isä  
 Martin Widerberg  …  Martin, Kjellin veli  
 Marie De Geer  … Anna Björklund  
 Anita Björk  … Hedvig, Annan äiti  
 Olof Bergström  … tehtaanjohtaja Olof Björklund, Annan isä  
 Jonas Bergström  … Nisse, Kjellin ystävä  
 Olle Björling  … lakkorikkuri  
 Stefan Feierbach  … Åke, Kjellin veli  
 Rolf Tourd  … lääninpoliisipäällikkö Sune Pålman  

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ådalen 31 voitti Grand Prix’n Cannesin elokuvajuhlilla ja toi Ruotsissa Guldbagge-palkinnot ohjaaja Widerbergille ja Kjellin isää näytelleelle Roland Hedlundille. Elokuva oli ehdolla vuoden parhaaksi vieraskieliseksi elokuvaksi sekä Oscar-palkintogaalassa että Golden Globessa. Voiton vei kuitenkin molemmissa Costa-Gavrasin poliittinen trilleri Z – hän elää!.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nandorf, Tove: 75 År sedan skotten i Ådalen 13.5.2006. DN.se. Viitattu 2.8.2015. (ruotsiksi)
  2. Johansson, Roger: Om strejkbrytarna i Ådalen 1931 Arbetets Marknad. Viitattu 2.8.2015. (ruotsiksi)
  3. Filmer om Ådalen 1931 Ådalen1931.se. Viitattu 2.8.2015. (ruotsiksi)
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Ådalen 31

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]