Ääni ja vimma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee romaania. Sanan muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Ääni ja vimma
The Sound and the Fury
Alkuperäisteos
Kirjailija William Faulkner
Kieli englanti
Suomennos
Suomentaja Kai Kaila
Kustantaja Tammi
Julkaistu 1965
Sivumäärä 306
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Ääni ja vimma (engl. The Sound and the Fury) on William Faulknerin vuonna 1929 julkaistu romaani. Teos on ilmestynyt suomeksi Kai Kailan kääntämänä, Tammen kustantamana 1965.[1] Se sijoittuu kuvitteelliseen Yoknapatawphan piirikuntaan ja käyttää tajunnanvirtatekniikkaa. Romaani jakaantuu neljään osaan: ensimmäinen on henkisesti kehitysvammaisen Benjy Compsonin näkökulma, toinen masentuneen opiskelijan Quentin Compsonin, kolmas heidän veljensä Jason Compsonin ja neljäs kuvaa tapahtumia kolmannen persoonan näkökulmasta.

Ääni ja vimma on Faulknerin omien sanojen mukaan ainoa hänen romaaneistaan, joka syntyi inspiraation vallassa, ilman tarkkaa suunnitelmaa lopullisesta muodosta.

Romaanin koostumus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaani koostuu neljästä luvusta, joissa tarkkaillaan rappioituneen ja antiikan tragedian ehdottomuudella pian tuhoutuvan Compsonin perheen "viimeisiä tapauksia" yhden tietyn henkilön näkökulmasta kussakin. Kukin neljästä näkökulmasta rajautuu yhteen päivään, jonka kokemuksia ja jonka herättämiä muistoja näkökulmahenkilössä kertoja referoi. Ensimmäinen näkökulmahenkilö on (1) kehitysvammainen, asioita tajuamaton Benjy Compson; toinen on (2) hänen veljensä, neuroosien ja pakkomielteitten repimä Quentin Compson viimeisenä päivänään ennen itsemurhaansa; kolmas on (3) katkera ja julma veli Jason Compson; neljättä näkökulmaa edustaa (4) vanha neekeripalvelijatar Dilsey, joka näkee tapahtumat muita kolmea puolueettomammin. Neljästä rajoittuneesta näkökulmasta lukija saa kuvan tapahtumien kulusta, joitten varsinainen inhimillinen keskus on Caddy-sisko.

Romaanin erittelyä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänen ja vimman muoto — pitkälti samojen tapahtumien läpikäyminen vuorotellen neljästä eri näkökulmasta — paljastaa maailman tapahtumien monisäikeisyyden, jota ei olisi realistisen kertomakirjallisuuden kertojan (yksiulotteiseen) näkökulmaan pitäytyvän kerronnan avulla ollut mahdollista osoittaa. Teoksen on jopa ylistetty pystyvän synnyttämään illuusion "lukijan omakohtaisesta läsnäolosta tapahtumien keskellä".

Modernismille ominainen pyrkimys spatiaaliin muotoon on helposti havaittavissa Äänessä ja vimmassa. Faulkner tarjoaa lukijalle sirpaletietoja, joitten yhteyttä aikaisemmin kerrottuun tai tulevaan ei selitetä. Kertoja jättää välittömän ymmärtämisen kannalta välttämättömän tärkeitä asioita salaan. Kolmessa ensimmäisessä luvussa ei ole lainkaan kertojan selittäviä huomautuksia. Kun luvuista ensimmäisessä kuvataan ainoastaan kehitysvammaisen Benjyn tajunnanvirtaa tiettynä päivänä, ei tapahtumien ja asioitten keskinäinen yhteys voi ilmetä lukijalle, koska Benjy pystyy tajuamaan vain aistihavainnon objekteja ja tuntemuksia, vailla käsitystä ajallisesta järjestyksestä tai tapahtumien seuraussuhteista. Samoin kahdessa seuraavassa luvussa tapahtumiin on vain se subjektiivinen, osittainen näkökulma, joka tajunnanvirtaesityksen kohteella niihin on. Kertojan niukat kommentit tulevat vasta neljännessä luvussa. Ainoastaan suhteuttamalla neljä vajavaista kertomusta toisiinsa on mahdollista päätellä, mikä oli tapahtumien kulku ja miten kuvatut osatekijät ovat vaikutussuhteessa toisiinsa. Vain romaanin osatekijät samanaikaisesti haltuunottamalla käy mahdolliseksi romaanin kokonaismerkityksen tajuaminen. Lukija saa nyt "kolmiulotteisen" näkemyksen tapahtumista, aavistuksen omakohtaisesta osallistumisesta. Välittyy elämää koskeva kokemus, joka on todellisuudenkaltaisempi kuin perinteisessä, ajallisesti "luonnollisessa" järjestyksessä etenevässä realistisessa romaanissa.

Tajunnanvirtakuvauksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänessä ja vimmassa on merkittävässä roolissa modernistiselle kerrontataiteelle keskeinen tajunnanvirtakuvaus. Tajunnanvirta edustaa parhaiten nimenomaan Quentin-luku, sillä kehitysvammainen Benjy ei juuri kykene kuin rekisteröimään aistihavaintojaan, eikä paljoa monitasoisempaa ole yksitotisen Jasonintaan sielunelämä. Jason on katkera ja kylmä. Hän ei pysty saati halua analysoida itseään ja menneisyyttään vaan elää pelkässä aistimaailmassa. Faulkner karsii Quentinin tajunnanvirrasta hyppäykset romaanin muotoutumisen kannalta epäolennaiseen pois. Silti ajattelun esikielellisyys tulee näkyviin esimerkiksi 15 sivua kattavassa tajunnankuvauksessa, jossa Quentin on täysin tietämätön ympäristöstään ja tekemisistään. Siinä ei ole ainoatakaan välimerkkiä eikä suurta alkukirjainta uuden virkkeen alkua osoittamassa. Muualla Quentinin tajunnan hyppäykset toiselle ajalliselle tasolle saatetaan esittää esimerkiksi siirtymällä kursiivien käyttöön:

»Kun kampasin tukkaani kello löi puoli. Minulla oli kuitenkin aikaa ainakin kolmeen neljännekseen ellei näki kiitävässä pimeydessä vain omat kasvonsa ei katkennutta sulkaa ellei kahta mutta ei kahta sellaista matkalla Bostoniin samana iltana sitten minun kasvoni hänen kasvonsa […].»

Tajunnanvirtakuvauksen avulla Faulkner luo teokseen suuremman intensiteetin ja elämäntunnun kuin olisi mahdollista perinteisellä, koulukielioppiin nojaavalla ajatusreferaatilla.

Romaanin vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Modernistiselle kirjallisuudelle merkittäviä vaikutteita antoi Sigmund Freudin psykoanalyyttinen teoria ihmisestä. Äänessä ja vimmassa Faulkner soveltaa Freudin sielunelämän kolmijakoa idiin, minään ja yliminään. Quentin Compsonin tajuntaa kuvaavassa luvussa näkyy, miten liian dominoiva yliminä esimerkiksi syyllisyydentuntojen muodossa estää minää toteuttamasta idin viettikäskyjä ja miten yliminän tukahduttama id samalla pyrkii tietoisuuteen kiertoteitten kautta patologisena tapana konstituoida maailmaa. Nähtävästi myös Quentinin pakkomielteinen ajatus "Sano se isälle ole kiltti sanon olen isäni Alkuunpanija […]." on miltei suora lainaus Freudin ajatuksesta: lapsi on miehen isä.

Faulknerin kertomataiteen juuria on jäljitetty aina Elisabetin aikaisiin traagikoihin. Äänessä ja vimmassa, Compsonin suvun rappion "draamassa", henkilöt näyttäytyvät lukijalle shakespearelaisella intensiteetillä luotuina ekspressiivisinä hahmoina. Shakespearen lailla myös Faulkner hakeutuu tarinoissaan rikoksen ja tuhon piiriin ihmissielun syvyyksiin päästäkseen. Romaanin nimi ja prologin runo-ote ovatkin suoria sitaatteja Shakespearen Macbethistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Faulkner, William: Ääni ja vimma. (The sound and the fury, 1929.) Suomentanut Kai Kaila. 3. painos (1. painos 1965). Keltainen kirjasto 65. Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-1113-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]