Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi
Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi on kahdeksas Raamatun kymmenestä käskystä siinä muodossa jossa se on evankelisluterilaisen kirkon katekismuksesta.[1]
Aiemmat suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- vuoden 1552 Raamatunkäännöksen mukaan: "Ei sinun pidhe wäre Todhistost puhuman sinun Lehimeistes Wastan."
- vuoden 1642 raamatunkäännöksen mukaan: "Ei sinun pidä wäärä todistusta sanoman sinun lähimmäistäsi vastaan."
- vuoden 1776 raamatunkäännöksen mukaan: "Ei sinun pidä väärää todistusta sanoman sinun lähimmäistäs vastaan."
- vuoden 1933 raamatunkäännöksen mukaan: "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."
- vuoden 1992 raamatunkäännöksen mukaan: "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan."
Käskyn tulkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isossa katekismuksessa Martti Luther tulkitsee, että käsky kieltää jokaisen kielen synnin, joka suinkin voi lähimmäistä vahingoittaa tai loukata. Hänen mukaansa Jumala tahtoo estää kaiken lähimmäistä vahingoittavan kielenkäytön, olipa sitten kysymys valhesaarnaajien kieroista opeista, väärien tuomareiden ja todistajien aikaansaamista tuomiosta tai muista, oikeusistuimen ulkopuolella lausutuista valheista ja parjauksista. Lutherin mukaan lähimmäisen tekemiä syntejä ei saa saattaa muiden tietoon. Jos niin tekee, syyllistyy tuomitsemiseen ja arvosteluun, mikä tarkoittaa lankeamista syntiin, joka on suurempi kuin se mistä kerrottiin. Kukaan ei saa puhua toisesta pahaa, vaikka tietäisikin hyvin tämän todella olevan syyllinen.[2]
Vähässä katekismuksessa Luther tulkitsee, että lähimmäisestä ei saa puhua perättömiä, eikä hänen luottamustaan saa pettää, panetella häntä tai tahrata juoruilla hänen mainettaan, vaan häntä puolustettava, puhuttava hänestä hyvää ja tulkittava kaikki hänen parhaakseen.[3]
Eero Huovisen mukaan meidän on puhuttava lähimmäisistämme samalla tavalla kuin tahdomme heidän puhuvan meistä. Jos muut kertovat lähimmäisestämme pahaa, rakkaus vaatii meitä tukemaan ja auttamaan häntä. Toisen mainetta on varjeltava sekä yksityisesti että julkisesti. Julkisuuteen kuuluu oikeuden ja totuuden vaatimus ja siihen liittyvä avoimuus. Emme kuitenkaan saa paljastaa lähimmäisen rikkomuksia ilman varmaa tietoa ja painavaa syytä. Rikkomusten arvioiminen on uskottu oikeuslaitokselle, joka toteaa syylliset ja asettaa heidät vastuuseen teoistaan. Yksityiselämässä meidän ei tule syyttää toisia eikä paljastaa heidän heikkouksiaan. Tehtävämme on rohkaista heitä vapautumaan menneestä ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Eero Huovinen: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus www.evl.fi. Arkistoitu 11.2.2010. Viitattu 11.9.2010.
- ↑ Martti Luther: Iso Katekismus www.sley.fi/luther-koulu. Viitattu 11.9.2010.
- ↑ Martti Luther: Vähä katekismus http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 11.9.2010.