Yhdysvaltain sisällissodan tekniikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yhdysvaltain sisällissota vaikutti merkittävästi tekniikan kehittymiseen 1800-luvulla. Erityisesti aseteollisuuden kehitys, kuten makasiinikiväärin ja sukellusveneen kehittäminen, vaikuttaa sotimiseen yhä. Lisäksi esimerkiksi rautatien ja lennättimen käyttö vaikuttivat huomattavasti ihmisten jokapäiväiseen elämään myös sodan jälkeen.

Sotateollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Makasiinikiväärien kehittäminen mullisti sodankäynnin. Kuvassa Unionin sotilaat ampuvat Spencer-kivääreillä Middleburgin taistelussa.

Ennen sisällissotaa jalkaväkisotilaat käyttivät aseinaan lähinnä musketteja, joihin pystyi lataamaan vain yhden ammuksen kerrallaan. Musketin kantama oli noin 230 metriä, mutta tarkkaan osumaan musketilla pystyi vain noin 70 metrin matkalta. Lyhyen kantaman takia eri joukkojen väliset taistelut käytiin usein lähekkäin. Musketteja vähemmän käytetyillä kivääreillä sen sijaan oli huomattavasti pidempi kantama, yli 900 metriä, sekä parempi tarkkuus kuin musketeilla. Ennen 1850-lukua kiväärien luotien halkaisija oli kuitenkin lähes yhtä suuri kuin kiväärin piipulla, minkä takia aseen joutui lataamaan latauspuikolla. Lataamisen hitaus esti vielä tuolloin aseen käyttämisen taisteluissa.[1]

Vuonna 1848 ranskalainen upseeri Claude-Étienne Minié kehitti Minié-luodiksi kutsutun ammusmallin, jossa luodista tehtiin kartion muotoinen ja sen läpimitasta pienempi kuin sitä käyttävän aseen piipussa. Minié-luotien ansiosta kiväärien osumatarkkuus parani ja aseen pystyi lataamaan helposti ilman latauspuikkoa. Tämä muutti sodankäyntiä merkittävästi: jopa kaukana etulinjasta olleiden joukkojen piti rakentaa juoksuhautoja tai muita suojia turvakseen.[1]

Vaikka Minié-luodein varustetut kiväärit olivat helppoja ja nopeita ladata, tuli sotilaiden silti pysähtyä lataamaan jokaisen laukauksen jälkeen. Tämä teki kiväärien käyttämisestä hyökkäyksissä vaarallista. Vuonna 1863 kuitenkin kehiteltiin uusi makasiinikivääri, jolla pystyi ampumaan useampia laukauksia ilman latausta. Sisällissodan aikana tunnetuin makasiinikivääri oli Spencer-malli, jolla pystyi ampumaan jopa seitsemän laukausta puolessa minuutissa.[1]

Ilma- ja merisodankäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssaroidut ironclad-alukset mahdollistivat satamakaupunkien piirittämisen. Kuvassa Unionin USS Cairo vuonna 1862.

Yhdysvaltain sisällissodassa varsinkin Unioni ja vähemmässä määrin myös Konfederaatio käytti vihollisjoukkojen liikkeiden tarkkailuun tähystysilmapalloja, joilla oli lennätinlankayhteys maahan. Unionin armeijassa oli vuosina 1861–63 Balloon Corps -niminen erillinen vetyilmapalloyksikkö.[2]

Myös merisodankäynti kehittyi sisällissodan aikana. Erityisesti Unioni käytti Konfederaation satamien piirittämiseen panssaroituja aluksia. Konfederaatio vastasi tähän muun muassa kehittämällä sukellusveneitä. Sukellusveneistä ensimmäinen ja tunnetuin oli CSS Hunley, joka oli 12 metriä pitkä ja pystyi pitämään sisällään kahdeksanhenkisen miehistön. CSS Hunley onnistui vuonna 1864 upottamaan Unionin saartoaluksen USS Housatonicin.[1]

Muu tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatiet nousivat sisällissodassa jopa uusia aseita tehokkaammiksi välineiksi. Kuten muussakin teollisuudessa, Unionilla oli sisällissodan alettua myös rautateiden suhteen selvä etulyöntiasema: Unionin alueella rautateitä oli noin 35 000 kilometriä, kun taas Konfederaation puolella vain noin 14 000. Konfederaation merkittävimmät rautatiet sijaitsivat maan pohjoisosassa, Chattanoogassa, Atlantassa ja Richmondissa. Konfederaation noin 100 rautatiesta vain muutama oli yli 100 mailia (noin 160 kilometriä) pitkiä. Lisäksi Unionin puolella sijaitsivat lähes kaikki rautateihin liittyneet tehtaat sekä rautatietyöläiset. Unionin puoleinen rautatieverkosto oli myös standardisoitu, minkä ansiosta kaikki junat kävivät kaikille rautateille. Konfederaation puolella junia taas joutui usein vaihtamaan toisille rautateille siirryttäessä.[1][3]

Erityisesti Unionissa rautateitä käytettiin sotilaiden ja välineiden kuljettamiseen ympäri maata. Rautateiden merkitystä kuvaa myös se, että Unioni sijoitti tuhansia sotilaita suojaamaan rautatieverkostoaan Konfederaatiolta.[1] Ennen sotaa etelävaltioiden rautatiet ja rautatiekalusto valmistettiin lähinnä Isosta-Britanniasta tuodusta raudasta. Kun Unioni kuitenkin saartoi Konfederaation merkittävimmät satamakaupungit sodan alussa, vaikeutui rautatieverkoston ylläpito huomattavasti. Vuoteen 1863 mennessä jopa neljännes Konfederaation rautatiekalustosta olisi vaatinut korjausta.[3]

Lennätin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan aikana Unionin komentajat, mukaan lukien presidentti Abraham Lincoln, pystyivät viestimään helposti lennättimen avulla. Lennättimen avulla Lincoln pystyi viestimään eri armeijoiden komentajien kanssa suoraan Valkoisesta talosta: näin hän sai nopeasti tietoja taistelujen kulusta, pystyi pitämään strategianeuvotteluja armeijoiden komentajien kanssa ja jakamaan nopeasti käskyjä. Myös tässä suhteessa Konfederaatio oli Unionia selvästi jäljessä: heillä ei ollut koko sodan aikana mahdollisuutta luoda kattavaa lennätinjärjestelmää.[1]

Vuonna 1861 Unioni perusti nuoren Andrew Carnegien johtaman U.S. Military Telegraph Corps -nimisen armeijakunnan valvomaan lennätinverkostoa. Pelkästään seuraavan vuoden aikana U.S.M.T.C. onnistui värväämään lennätinverkoston ylläpitoon 1 200 operoijaa, rakensi yli 6 000 kilometriä lennätinverkostoa ja välitti yli miljoona lennätinviestiä.[1]

Sodan dokumentoiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain sisällissota oli ensimmäisiä kameroiden avulla dokumentoituja sotia. Koska kameroiden käyttäminen oli hidasta ja monimutkaista, ei sodan aikana kuitenkaan vielä pystytty ottamaan tilannekuvia itse taisteluista. Heinäkuussa 1863 otetussa kuvassa näkyy Gettysburgin taistelussa kaatuneita Unionin sotilaita.

Yhdysvaltain sisällissota oli ensimmäisiä sotia, jota tallennettiin valokuvaamalla. Kamerat olivat kuitenkin sisällissodan aikaan vielä niin alkeellisia, että yhden kuvan ottaminen vaati usean ihmisen huolellista ja pikkutarkkaa työskentelyä erilaisten välineiden ja kemikaalien kanssa. Tämän takia sisällissodan aikaiset valokuvat eivät ole tilannekuvia taisteluista, vaan lähinnä sotilaista otettuja muotokuvia ja taistelujen jälkeen kuvattuja maisemakuvia. Kamerat kehittyivät tarpeeksi tilannekuvien ottamiseen vasta 1900-luvulla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Civil War Technology History. Viitattu 11.2.2012. (englanniksi)
  2. Murphy, Justin D.: Military Aircraft, Origins to 1918. S. 10–12. Santa Barbara, ABC Clio, 2005. (englanniksi)
  3. a b Railroads of the Confederacy Civilwar.org. Viitattu 15.2.2012. (englanniksi)