X'-teoria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

X'-teoria eli X-bar-syntaksi on eräs syntaksin eli lauseiden tutkimuksen ja analysoinnin teorioista. Luonteeltaan teoria on muotoon perustuva eli formaalinen ja se on kehitetty lähinnä englanninkielisten lauseiden analysointiin. Huolimatta indoeurooppalaisuudestaan metodia voidaan soveltaa kuitenkin melko onnistuneesti myös muihin kieliin.

X-bar-syntaksi kehittyi strukturalistisen konstituenttianalyysin pohjalta ja metodeilla onkin paljon yhteistä. Molemmat lähestyvät lauseita lauseketasolla ja kuvaukseen käytetään määrämuotoista puukuvainta eli rakennepuuta. Lähinnä ainut merkittävä ero kahden teorian välillä on, että X-bar-syntaksi pyrkii kuvaamaan tehokkaammin sanojen välisiä suhteita ylimääräisten noodien avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että X-bar-syntaksin mukaan laaditut puut voivat olla monipolvisempia sekä vaikeammin hahmotettavia. Uutena metodi toi lausekuvaukseen lauseketason lisäksi sanaluokat.

Strukturalistit pyrkivät etsimään kielen ilmiöistä selkeää rakenteellista toistuvuutta, mikä johti käsitykseen myös lausekkeiden samuudesta. Aatteen mukaan kaikki kielen lausekkeet ovat rakentuneet universaalin lausekekaavion mukaan, tosin eivät aina orjallisesti: jotain konstituenttia saattaa vastata kato ja sanajärjestys saattaa muuttua.

Termistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Analyysin perusyksikkö on lauseke. Lausekkeet jaetaan verbilausekkeisiin VP (verb phrase) sekä NP (nominal phrase) eli substantiivilausekkeisiin. Edelleen substantiivilausekkeet voidaan hajottaa pääsanaan, spesifioijiin sekä lisämääritteisiin. Vapaista määritteistä yleisimpiä ovat adjektiivirakenteet. Spesifioijat ovat useissa kielissä yhteydestä riippuen pakollisia määreitä, jotka kulkevat erottamattomasti nominin mukana. Nimensä mukaisesti ne tarkentavat sanan merkitystä. Spesifioijista yleisimpiä ovat nk. determinoijat, esimerkiksi englannin the, a, an. Suomessa variaatiosta johtuen determinoijiksi voidaan ajatella puhekielessä esiintyvät se, ne. Spesifioijien erikoistyyppinä voidaan pitää demonstratiiveja kuten this, that.

Analyysin lähtökohtana on, että spesifioijat viittaavat aina välittömästi pääsanaansa, kun määritejonot voivat olla monipolvisia. Spesifioija merkitään noodiin X" puukuvaimen ensimmäiselle tasolle. Määrite on teoriassa yleisnimitys niin määritteille kuin täydennyksillekin. Ne merkitään X'-noodilla. Mikäli määrite on pakollinen (kuten objekti) se asettuu pääsanansa sisarnoodiin eli hierarkisesti saman arvoiseksi. Vapaat määritteet luokittuvat aina pääsanansa yläpuolelle.

Vapaat määritteet ovat substantiivilausekkeissa yleisimmin attribuutteja, adjektiiveja tai muita tarkennuksia. Verbin vapaat määritteet voivat olla mm. adverbiaaleja. Täydennyksiä puolestaan edustaa verbeillä tärkeinpänä objekti (riippuen verbin paikkaisuudesta).

Noodeilla tarkoitetaan puukuvaimen solmukohtia, jotka kuvaavat lauseen hierarkiaa. X-bar-syntaksi nimeää noodit erikseen X-kirjaimella, mikä on ratkaisevin ero verrattuna konstituenttianalyysiin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.