Wilfrid

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Wilfrid (noin 634–709) oli anglosaksinen pyhimys, Hexhamin ja Leicesterin piispa sekä Yorkin arkkipiispa. Syntyjään hän oli Northumbrialaisen aatelismiehen poika.

Wilfridin ollessa Galliassa, jonne hän oli matkustanut piispanvihkimystä varten, hänen tilalleen nimitettiin toinen mies piispaksi. Theodore Tarsoslaisen tultua nimitetyksi Canterburyn arkkipiispaksi vuonna 668 hän korjasi asian nimittämällä Wilfridin hiippakunnan piispaksi. Hän joutui riitoihin Northumbrian kuninkaan Ecgfrithin kanssa ja joutui lähtemään maanpakoon Yorkista. Hän meni Roomaan valittaakseen paavi Agatholle, joka päätti asian Wilfridin hyväksi, mutta Ecgfrith ei kuitenkaan taipunut. Myöhemmin Theodore ja Wilfrid sopivat riitansa ja uusi kuningas Aldfrith antoi Wilfridin palata Yorkiin. Vuonna 691 Aldfrith karkotti hänet uudestaan ja hän siirtyi Merciaan tekemään lähetystyötä. Wilfrid valitti uudelleen paaville karkotuksestaan vuonna 700. Austerfieldissä pidetty maaneuvosto yritti takavarikoida hänen omaisuutensa ja palasi Roomaan valittaakseen päätöksestä.

Modernit historioitsijat ovat eri mieltä hänen roolistaan. Jotkut pitävät häntä Rooman kirkon kannattajana kelttiläistä kristillisyyttä vastaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Wilfrid
Tämä pappiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.