Welsh corgi pembroke
Sivulta puuttuu | Welsh corgi pembroke | |
|---|---|
|
|
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |  Iso-Britannia |
| Määrä | Suomessa rekisteröity vajaat 7 800 [1] |
| Rodun syntyaika | n. 3 000 vuotta sitten |
| Alkuperäinen käyttö | paimenkoira |
| Nykyinen käyttö | seurakoira |
| Muita nimityksiä | Ci Sodli, pemu |
| FCI-luokitus | ryhmä 1 jaos 1 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | uros 10–12 kg, narttu 10–11 kg |
| Säkäkorkeus | 25,4–30,5 cm |
| Väritys | yksivärinen punainen, soopeli, kellanruskea (fawn) tai musta parkinruskein merkein |
Welsh corgi pembroke on brittiläinen koirarotu. Welsh corgista on aikojen kuluessa syntynyt kaksi muunnosta, pembroke ja cardigan, joita nykyisin jalostetaan omina rotuinaan. Corgit ovat pienehköjä, matalaraajaisia karjakoiria, jotka tosin nykypäivänä toimittavat lähinnä seurakoiran virkaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Welsh corgien uskotaan asuneen kotiseudullaan Walesissa jo yli 3 000 vuotta sitten. Niiden esi-isät tulivat Walesiin kelttiläisten heimojen mukana – samasta kantamuodosta uskotaan mäyräkoirien syntyneen. Erään tulkinnan mukaan nimi corgi tulee kymrinkielisistä sanoista cor (”kääpiö”) ja gi (”koira”). Toisen teorian mukaan sanan juurena on cur, nykyään halventavassa merkityksessä käytetty nimitys ”rakki” tai ”piski”.
Rotufaktan mukaan Pembroket on Englannin kuningatar Elisabet II:n suosiossa, ja hän on omistanut niitä vuosien varrella paljon.
Corgeja käytettiin jo varhain paimennustehtävissä. Niitä saatettiin risteyttää paikallisten lammaskoirien kanssa monipuolisemman työkoiran aikaansaamiseksi. Mataluudesta oli karjakoiralle hyötyä, koska lyhytjalkaista paimenta lehmät eivät yltäneet potkaisemaan. Corgi oli arvostettu ja monipuolinen käyttökoira, jossa oli samassa paketissa karjapaimen, tuholaistorjuja, vahtikoira ja perheen lemmikki.
Viikingit toivat ryöstöretkillään pohjoista pystykorvatyyppiä edustaneita koiria Walesiin. Näitä koiria risteytettiin alkuperäisen corgin kanssa. Cardiganissa uskotaan olevan jäljellä enemmän alkuperäistä corgia kuin pembrokessa. Corgit ovat melko varmasti läheistä sukua nykyisille viikinkikoirien jälkeläisille länsigöötanmaanpystykorville, mutta kiistaa on aiheuttanut se, toivatko viikingit corgeja Walesista kotiseudulleen vai omia pohjoisia koiriaan Walesiin. Nykyään jälkimmäistä vaihtoehtoa pidetään todennäköisempänä.
1800-luvun lopulla alkoi koiranäyttelytoiminta, jota ilman koneistumisen myötä tarpeettomiksi käyneet koirat olisivat ehkä kuolleet sukupuuttoon. Vasta 1920-luvulla alettiin rodusta käyttää säännöllisesti nimitystä corgi. Pembrokea ja cardigania ei kuitenkaan vieläkään pidetty erillisinä rotuina, vaan niitä risteytettiin keskenään vuoteen 1933, jolloin rodut erotettiin toisistaan.
[muokkaa] Ulkonäkö
Pembroke on ruumiinrakenteeltaan pitkä ja matala sekä suhteellisen vankka. Korvat ovat huomattavan suuret, pystyt ja pyöreäkärkiset. Pembroken häntä voi olla luonnostaan töpö tai täyspitkä, jolloin se kannetaan selkälinjan tasolla. Corgin vahva, puolipitkä ja kaksinkertainen turkki on helppohoitoinen. Karvanlähtöaika on tyypillisesti kahdesti vuodessa. Sen pää on ketun pään tapainen. Sillä on taipumusta ylensyöntiin ja tämän takia sille saattaa tulla selkävaivoja.
[muokkaa] Luonne
Yleisesti ottaen corgit ovat pirteitä, laumakeskeisiä paimenkoiria. Muunnosten kesken pieniä eroja on kuitenkin havaittavissa. Pembroke on serkkuaan enemmän koko korttelin koira. Cardigan kiintyy enemmän yhteen ihmiseen tai perheeseen ja voi olla pidättyväinen vieraita kohtaan. Pembrokea pidetään cardigania helposti innostuvampana koirana, eikä käyttökoiran ominaisuuksista ole enää yhtä paljon jäljellä kuin cardiganilla. Pembroke, kuten moni muukin rotu, on seurakoiramaistunut vuosikymmenien jalostuksen tuloksena. Koirat sopivat erinomaisesti myös lapsiperheiden lemmikeiksi, sillä ne tulevat toimeen kaikkien kanssa.
[muokkaa] Harrastukset
Pembrokeja käytetään vuosittain runsaasti näyttelyissä, mutta myös innokkaita agilityn ja tottelevaisuuden harrastajia näistä piireistä löytyy. Pelastuskoirapuolikin kasvattaa jatkuvasti suosiotaan.
Varsinaisten kilpalajien ulkopuolelta löytyy runsaasti mielekästä tekemistä corgille. Esimerkiksi uusien temppujen opettelu on aktivoivaa puuhaa sekä koiralle että ohjaajalle.
[muokkaa] Terveys
Rotu on toistaiseksi säilynyt suhteellisen terveenä moneen muuhun rotuun verrattuna. Perinnöllisistä silmäsairauksista corgia koskettavat HC, RD, PRA ja PPM. Suomesta ei ole löytynyt vielä ainoatakaan PRA-tapausta, joskin muualla maailmassa sairaita koiria on tavattu. Muutama kaihipotilas tosin on ollut Suomessakin. Tutkimuspakkoa jalostukseen käytettäville koirille ei kuitenkaan vielä ole.
Vuosina 1996–2006 syntyneistä pembrokeista on kuvattu lonkkanivelten osalta ainoastaan 8 %, joten kovinkaan selkeiden päätelmien tekeminen ei ole mahdollista. Jatkossa asiaan kannattanee kuitenkin kiinnittää hieman entistä enemmän huomiota, sillä yli 70 % kuvaustuloksista oli c tai huonompi. Erityisiin ongelmarotuihin corgi ei kuitenkaan kuulu pienen kokonsa ansiosta, koska lonkkiin kohdistuva rasitus ei ole hirveän suuri. Corgeilla on tosin taipumusta liikalihavuuteen, ja ylipaino lisää lonkkiin kohdistuvaa rasitusta. Corgia kannattaakin liikuttaa ja pitää kunnossa lonkka- ja nivelongelmien ennalta ehkäisemiseksi.
